Pian ilmestyvä seitsemäs Harry Potter on päätepiste tarinalle, joka teki mahdottomasta mahdollisen: se on saanut nuorison kaikkialla janoamaan käsiinsä paksua kirjaa.
Kun vuorokausi vaihtuu lauantaiksi Lontoon aikaa, moni kirjakauppa kautta maailman avaa ovensa myydäkseen vain yhtä tuotetta, Harry Potter -sarjan seitsemättä ja samalla viimeiseksi sanottua osaa. Tuosta hetkestä ei kulu kauan, kun yksi tämän hetken tarkimmin varjelluista salaisuuksista on jo kaikkien tiedossa: kuinka tarina hyvien velhojen taistelusta pimeyden voimia vastaan päättyy, ja ennen muuta, mikä on Harry Potterin itsensä kohtalo?
Kuumetta on nostatettu uusimmalla Potter-filmillä, joka ilmestyi sopivasti viime viikonloppuna ja nousi saman tien kesän kassamagneetiksi kautta maailman. Odotus ja huuma ovat juuri nyt kiihkeimmillään. Onhan kyseessä viimeinen kerta, jolloin käsiinsä saattaa saada aivan uuden, aidon Potter -kirjan.
Tämä tosin koskee vain niitä, jotka pystyvät lukemaan satoja sivuja englanninkielistä tekstiä - ja yllättävän moni suomalainenkin nuori pystyy. Seuraava myyntipiikki on edessä, kunhan suomennos aikanaan ilmestyy.
Tuskin mikään muu kulttuurinen ilmiö on viime vuosikymmenen aikana vaikuttanut yhtä laajasti kuin juuri Harry Potter -kirjasarja. Jollain tasolla sitä voisi verrata 1960-lukuun ja Beatlesiin, vaikka kyse on aivan toisesta taiteenlajista.
Mutta yhteistäkin on. Molemmat ovat brittiläisiä, molempien alkuperäiskieli on englanti, molemmat nousivat huomaamattomasta alusta jättimenestykseen ja muokkasivat oman alansa populaarikulttuuria lähtemättömällä tavalla.
Yksi menestyksen avaintekijöistä on juuri englannin kieli. Kirjailija J.K. Rowlingilla oli suuria vaikeuksia löytää kustantajaa, joka olisi julkaissut ensimmäisen Harry Potter -kirjan. Ensipainos oli pieni ja huomaamaton, mutta siitä lähti kulovalkea leviämään.
Mitä olisi tapahtunut, jos tällaisen käsikirjoituksen alkukieli olisi ollut vaikkapa saksa, bulgaria tai suomi? Yksi vertailukohta voisi olla Tove Jansson. Hänen kirjojaan on käännetty 33 kielelle, mikä on suomenruotsalaiselle kirjoittajalle valtava saavutus. Muumipeikkoa rakastetaan sukupolvesta toiseen Suomessa, muissa pohjoismaissa ja Japanissakin, mutta varsinaisessa maailmanmaineessa muumit eivät ole.
Niin olisi Tylypahkankin väelle voinut käydä jollakin muulla kielellä kuin englanniksi - tai sitten olisi tapahtunut vielä nykyistä suurempi kirjallinen ihme.
Potter-kirjojen elokuvaversiot ovat toki suosittuja, mutta itsenäisinä elokuvina ne eivät kummemmin toimi. Kirjoihin liittyvä jännitys, huumori ja ennen muuta mielikuvitus jäävät auttamatta filmeissä vain kalpeaksi varjoksi. Tämä luo uskoa kirjan tulevaisuuteen. Eihän kukaan olisi kuvitellut, että internetin, tietokonepelien ja dvd:n aikaan nuortenkirjasta voitaisiin Suomessa ottaa 140 000 kappaleen ensipainos, kuten Potter-sarjan edellisestä osasta.
Kulttuurintutkijoilla riittää tässä ilmiössä ihmettelemistä vielä vuosiksi. Potter-kirjojen menestystä ei ole kyetty selittämään tyhjentävästi. Toisaalta harva on ryhtynyt luomaan tuhansien sivujen mittaista klassista tarinaa, johon etenkin nuoret voivat samaistua. Ehkä riemastuttavinta on juuri se, että tämä tarina ei alkanut kaupallisista laskelmista tai markkinakonsulttien selvityksistä, vaan silkasta yhden naisen kirjoittamisen ja kertomisen halusta.