Praha Taidenäyttely voi vain harvoin ylpeillä sillä, että yleisö naureskelee sitä katsoessaan, mutta juuri nyt prahalaisen Galleria Rudolfinumin avarissa saleissa leijailee hillitty naurunhyminä. Talossa on helmikuun alkuun saakka esillä laaja retrospektiivinen näyttely, johon on koottu kattava otos ns. sosialistisen realismin hengessä luoneiden taiteilijoiden teoksia.
Hymy näyttelyyn tutustuvien huulilla on hyvin ymmärrettävä. Kansainvälisen proletariaatin säihkyvien johtajien muotokuvat (generalissimus Stalin etunenässä) tai sulaa rautaa käsittelevien rotevien työmiesten tai konetuliasetta kantavien päättäväisten sotilaiden ryhmät luovat tahattomasti koomisen vaikutelman.
Näyttelyvieraat eivät ehkä kuitenkaan tule ajatelleeksi, että heidän naurussaan on kitkerä sivumaku. He näet nauravat oman isänmaansa synkälle menneisyydelle.
Ihmismielen
insinöörit
Termiä sosialistinen realismi käytti ensimmäistä kertaa venäläinen kirjailija Ivan Gronski moskovalaisten kirjailijoiden kokouksessa 1932. Kaksi vuotta myöhemmin kulttuuri-ideologi Andrej Zdanov julisti sosialistisen realismin yleiseksi esteettiseksi normiksi, jota taiteilijoiden oli noudatettava, mikäli he halusivat asettaa töitään julkisesti näytteille, tehdä elokuvia, julkaista kirjoja tai esittää sävelteoksiaan.
Virallisesti tämän "tyylisuunnan" tehtävänä oli esitellä suurelle yleisölle näkemyksiä tasapainoisesta ja oikeudenmukaisesta kommunistisesta yhteiskunnasta. Mutta todellisuudessa oli kysymys Stalinin käytännön politiikan propagandistisesta tukemisesta ja taiteellisesta idealisoinnista. Ei ole sattuma, että Stalin nimitti sosialistisia realisteja ihmismielen insinööreiksi. Mies kyllä tiesi mistä puhui.
Sosialistisen realismin lähtökohdat oli muotoiltu epämääräisesti eikä sen metodia ole koskaan kuvattu yksityiskohtaisesti.
Natsienvastaisen taistelun sankari ja merkittävä kommunismin kriitikko, tshekkiläinen kirjallisuustieteilijä Vaclav Cerny huokaa ironisesti muistelmissaan: "Kumartaisin maahan saakka, kunnioituksesta vaipuisin polvilleni sen edessä, joka selittäisi minulle täsmällisesti, ennen kuin päiväni päättyvät, mitä oikein on tuo sosialistinen realismi."
Voitaneen kuitenkin sanoa, että muodollisesti Neuvostoliiton sosialistinen realismi kehittyi 19. vuosisadan venäläisen maalaustaiteen realismista ja tsaarinaikaisesta pompöösistä estetiikasta.
Neuvostoliiton tuontitavaraa
Tshekkiläisen ja slovakialaisen taiteen traditio oli toinen. Tshekkoslovakia oli ennen toista maailmansotaa todellinen modernismin mekka, jossa konservatiiviset taiteilijat elivät taideyleisön ja yhteiskunnallisen kiinnostuksen rajamailla.
Sosialistinen realismi tuli Tshekkoslovakiaan yhdessä neuvostotankkien kanssa 1945, mutta seuraavina, vielä suhteellisen vapaina vuosina vain hyvin harvat taiteilijat suhtautuvat siihen myönteisesti.
Vasta kommunistien vallankaappauksen jälkeen 1948 sosialistisesta realismista tuli täälläkin taidetta sitova yleinen normi. Kaikki muut tyylisuunnat ja koulukunnat kiellettiin.
Erityisesti realistiset - ja usein erittäin hyvätkin - taidemaalarit ja kuvanveistäjät omaksuivat tämän tyylisuunnan, koska he tunsivat sitä kautta saavuttavansa yhteiskunnallista arvostusta. Eräs kaikkein tunnetuimmista sosialistisista realisteista oli Jan Cumpelik, taitava maalari joka ennen toista maailmansotaa teki muotokuvia ja (pseudo)barokkityylisiä alttaritauluja.
70-luvulla
luomukset varastoihin
Tshekkoslovakian sosialistisen realismin kausi kesti noin kymmenen vuotta, ja vapaamielisemmällä 1960-luvulla tshekit ja slovakit jo korjailivat edellisen vuosikymmenen ajaksi katkenneita suhteitaan modernin taiteen kansainvälisiin suuntauksiin.
70-luvulla uudelleen valtaan nousseet dogmaattiset kommunistitkaan eivät sentään rohjenneet julistautua 1950-luvun "sosialismin rakentamisen" kannattajiksi, ja niinpä he piilottivat sosialistisen realismin luomukset varmuuden vuoksi museoiden varastoihin. Tässä syy, miksi me voimme naureskella näille "vallankumouksen historiaa ja onnellista sosialistista nykypäivää" kuvaaville teoksille vasta nyt.
Runoilija
Neumannin erehdys
Toivottaessaan kommunistit tervetulleiksi valtaan tshekkiläinen runoilija S. K. Neumann kirjoitti punalipusta ihmiskunnan tulevaisuuden avantgardistisena merkkinä. Mutta runoilija erehtyi. Siitä ovat vakuuttavana osoituksena nimenomaan sosialistisen realismin teokset. Ne ovat banaaleja, luovuuden ja usein myös riittävän ammattitaidon puutteesta kärsiviä luomuksia, joista paistaa harmaa tyhjyys.