Anni Kinnusen valokuvanäyttely 120 km/h Rantagalleriassa Oulussa 4.4.-11.5.
Oululaisvalokuvaaja Anni Kinnunen ei ole päästänyt itseään liian helpolla uusinta 120 km/h -näyttelyään kuvatessaan. Hän on nimittäin uppuroinut otosten takia pitkiä aikoja järven jäällä kovassa pakkasessa. Vieläpä ilman rihman kiertämää.
Kinnunen korostaa kuvien alastomuuden olevan sivuseikka. Pitkillä valotusajoilla tallennetut liikkeet ja niistä syntyvät tunnelmat ovat paljon tärkeämpiä.
"Tässä käsitellään ihmisen syviä tuntoja. On kyse elämästä ja elämän aaltoliikkeestä. On ajatus, jota olen lähtenyt kertomaan kuvin. Minun on hirveän hankala nähdä, miten muuten olisin voinut sen ilmaista", Kinnunen sanoo.
"Olen itse kuvissa vain raaka-aineena. Ihmiskeho on tavallaan pelkkä kasa lihaa, mutta ei se kuitenkaan ole niin. On paljon muuta, tunteita ja koko elämä."
Se, että Kinnunen esiintyy valokuvissaan itse, oli lopulta kaikin puolin luonteva ratkaisu.
"Ensinnäkin minä olen tarinan kertoja. Mutta oli myös käytännön syitä. En usko, että olisin löytänyt ketään vapaaehtoista seisomaan alasti 20 asteen pakkaseen pyörittämään valoa."
Kaikissa näyttelyn otoksissa taiteilija ei toki näyttäydy. Osassa kuvista on pelkästään valoja, vastaavasti kaupunkiympäristössä kuvattuna.
Ajan ja liikkeen lisäksi Kinnunen on kiinnostunut väreistä. Hän on hyödyntänyt kuvissaan pohjoiselle tyypillisiä hämärän eri vaiheita sinisestä hetkestä yön pimeyteen. Kinnunen on myös löytänyt uusia tapoja käyttää valokuvausta. Esimerkiksi hänen videoteoksensa Orkesteri on pohjimmiltaan valokuva-animaatio.
120 km/h -näyttelyn vanhimmat kuvat ovat alkuvuodelta 2006 ja tuoreimmat viime vuoden lopulta. Kinnunen aikoo jatkaa sarjan prosessoimista, sillä muutamissa tulevissa näyttelyissä hänellä on hyvinkin laajoja näyttelytiloja käytössään.
Kinnunen innostui valokuvaamisesta toden teolla aloitettuaan kuvankäsittelyn opinnot Pohjois-Pohjanmaan ammattioppilaitoksessa kymmenisen vuotta sitten. Siitä lähtien valokuvaus on ollut paljon enemmän kuin harrastus.
Tätä nykyä Kinnunen opiskelee Oulun seudun ammattikorkeakoulussa kuvallista viestintää, ja valmistuminen on enää loppusilausta vailla. Jatkossa hänen on tarkoitus elättää itsensä valokuvauksella. Siihen ei pelkkä taidevalokuvaus riitä, ainakaan vielä tässä vaiheessa uraa. Sen takia on tehtävä myös kuvauskeikkoja lehdille.
Valokuvaus on muuttunut melkoisesti siitä, kun Kinnunen sai ensimmäisen pokkarikameransa pikkutyttönä. Silloin kaikkein jännittävintä oli lähteä hakemaan valmiita kymppikuvia valokuvausliikkeestä. Nykyään otoksen voi tarkistaa digitaalikameran näytöltä saman tien, mutta valmiin kuvan näkemisen kiehtovuus ei ole kokonaan kadonnut.
"Pikkuruudusta näkee vain suuntaa-antavan kuvan. Kyllä siinä on samanlainen fiilis, kun pääsee katsomaan kuvia koneelta. Ei ehkä ihan kymmenvuotiaan lapsen riemua mutta sinne päin", Kinnunen sanoo.
"Ja kun ajatellaan tämän näyttelyn kuvia, niin en minä siellä jäällä hirveästi sinne luukkuun tiiraillut. Kyllä niitä piti katsella vasta jälkikäteen."