Kuvataideopettajaliitto moittii lukioon esitettyä uutta tuntijakoa. Taideopettajia arveluttaa se, että ylioppilaskirjoituksissa suoritettavat aineet saavat lisää tunteja ja muiden valinnaisaineiden osuus kapenee.
Samaan aikaan reaalikokeeseen suunniteltu uudistus eli yhden reaalikokeen jakaminen eri aineiden kokeiksi korostaa sekin ylioppilaskokeen piirissä olevien aineiden asemaa.
"Samalla vaarantuu taito- ja taideaineiden vuonna 1995 alkanut lukiodiplomien kehitystyö valtakunnallisen lukioaikaisen opiskelun näyttönä ja jatko-opintoihin käytettävänä pisteytysjärjestelmänä", arvioi liitto.
"Lukion tuntijakotyöryhmän muistiossa ja tuntijakoesityksessä jätetään täysin vaille huomiota se, että Suomessa opetetaan lukiokoulutuksessa selvästi vähemmän taito- ja taideaineita kuin valituissa vertailumaissa", moittivat taideopettajat.
"Suomalaisessa lukiokoulutuksessa tulee pyrkiä eurooppalaiseen vertailukelpoisuuteen myös taideaineissa."