Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelmaan sisältyvä Taiteen edistämiskeskuksen perustaminen jakaa mielipiteitä jo nyt, vaikka asiaa koskeva lakiesitys on määrä tuoda eduskuntaan vasta toukokuussa.
Uudella lailla on tarkoitus selkiyttää taidetoimikuntalaitoksen toimintaa ja rakennetta erottamalla virasto ja luottamuselimet toisistaan.
Taiteen keskustoimikunta muuttuu Taiteen edistämiskeskukseksi, jonka alaisuuteen kuuluu joukko alueellisia toimipisteitä. Keskuksen pitäisi aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa.
Maakunnissa tämän pelätään merkitsevän alueellisen taiteen edistämisen alasajoa, kun alueellisten toimipisteiden määrä todennäköisesti vähenee ja päätöksenteko keskittyy entistä enemmän Helsinkiin.
Samalla viraston tuleva johtaja saa paljon valtaa Suomen taide- ja kulttuuriasioissa.
Nykyisessä asetuksessa on määritelty 13 alueellisen taidetoimikunnan toimipisteet. Lakiesityksessä vain todetaan, että Taiteen edistämiskeskuksen yhteydessä on alueellisia toimipisteitä.
Läänintaiteilijoista tulee uudessa järjestelmässä taidekoordinaattoreita. Heidätkin valitsee Taiteen edistämiskeskus.
”Se tarkoittaa 49 läänintaiteilijan henkilötyövuoden siirtymistä viraston yhteyteen, ja pääpaino tämänhetkisen käsityksen mukaan on valtakunnallisissa hankkeissa. Osa taidekoordinaattoreista voi työskennellä alueilla, mutta Taiteen edistämiskeskus ohjaa heitä”, selvittää Oulun läänin taidetoimikunnan pääsihteeri Ulla Lassila.
Nykymallissa kukin taidetoimikunta saa valita läänintaiteilijat oman alueen tarpeita kuunnellen. Tällä hetkellä Pohjois-Suomessa työskentelee kuusi hallintovirkamiestä ja kahdeksan läänintaiteilijaa.
Alueellinen taidetoimikunta on voinut määrittää läänintaiteilijoiden tehtäviä ja hankkeita. Uudessa laissa päätöksenteko siirtyisi kuusijäseniselle taideneuvostolle, jonka ministeriö nimittää neljäksi vuodeksi kerrallaan. Taideneuvosto toimii taidepoliittisissa linjauksissa ministeriön asiantuntijaelimenä.
Muita Taiteen edistämiskeskukseen liittyviä luottamuselimiä ovat muun muassa valtakunnalliset ja alueelliset vertaisarviointiryhmät.
Taideneuvosto päättää valtakunnallisten vertaisarviointiryhmien määrästä ja toimialoista. Se myös nimeää jäsenet ja puheenjohtajat sekä valtakunnallisiin että alueellisiin vertaisarviointiryhmiin.
Vertaisarviointiryhmät tekevät päätöksiä esimerkiksi taiteilijoiden ja taiteilijaryhmien apurahoista ja palkinnoista. Ryhmään valitaan 6–9 taiteilijaa, jotka luottamushenkilöinä arvottavat kollegojensa työtä.
Niille apurahoja hakeville ammattitaiteilijoille, jotka eivät asu pääkaupunkiseudulla tai lähiympäristössä, uuden mallin mukanaan tuoma muutos saattaa olla hyvinkin merkittävä.
”Lakiesityksessä ei lue, että alueellisen vertaisarviointiryhmän tehtäviin kuuluisi edistää taiteilijoiden toimeentuloedellytyksiä. Se voi tarkoittaa, että ammattitaiteilijoiden työskentely- ja kohdeapurahojen myöntäminen tapahtuu valtakunnallisissa vertaisarviointiryhmissä”, sanoo Lassila.
Toisaalta lakiesityksen perusteluissakin todetaan, että ”vertaisarviointiryhmät alueilla keskittyisivät tukemaan uraansa aloittelevia tai muuten vastaavassa tilanteessa olevia taiteilijoita, jotka päästäkseen valtakunnallisten apurahojen piiriin tarvitsevat erityistä tukea”.
Oulun läänin taidetoimikunnan mielestä tällainen jaottelu on alueella työskenteleviä taiteilijoita kohtaan aliarvioivaa ja vähättelevää.
Huomattavaksi ongelmaksi taidetoimikunta kokee myös sen, että lakiesityksestä pyydetään lausuntoja eri tahoilta, mutta siihen liittyvää asetusta ei ole vielä tuotu julkisuuteen.
”Hyvin monet työtä ohjaavat asiat riippuvat asetuksesta ja Taiteen edistämiskeskuksen tulevasta työjärjestyksestä, joka määrää yksityiskohdat ja käytännöt”, arvioi Lassila.
Lakiuudistuksen myönteisenä puolena Ulla Lassila näkee sen, että valtakunnalliset kehittämishankkeet tuovat volyymia taiteen kentälle.
”Pidän ihan positiivisena asiana sitä, että voimme näin kerätä kootusti voimia. Uuden lain valmistelun yhteydessä alueelliset taidetoimikunnat ovat ainakin joutuneet kirkastamaan itselleen ja muille, mikä on työn sisältö ja merkitys.”
”Alueelliset taidetoimikunnat ovat ainakin joutuneet kirkastamaan itselleen ja muille, mikä on työn sisältö ja merkitys.”