Asematunnelin taideteokset puhuttavat ohikulkijoita. Etenkin keskustan puoleisessa päädyssä oleva Alvar Gullichsenin Huikea kvanttihyppy pysäyttää ihmisiä vähän väliä.
"Näyttää oikein veikeältä. Minusta työ sopii hyvin tähän paikkaan. Mieleen tulee lasten rantalelut", kommentoi Tea Kärnä.
Myös Tauno Sarkkiselle teos tuo mieleen lasten leikkikalut.
"En tiedä, voiko tätä tämmöistä taiteeksi sanoa. Mutta ei minulla ole mitään työtä vastaan, tämä on piristävä täällä asematunnelissa", hän sanoo.
Maria-Leena Kauhasen ensimmäinen ajatus Huikeasta kvanttihypystä oli keskeneräisyys.
"Onko tämä nyt valmis? Eikö tähän kuuluisi vielä jotain? Tuntuu, että heijastuksia olisi saanut olla enemmän. Muuten taulujen laittaminen asematunneliin on hirveän positiivista, tästä paikasta tulee paljon mukavampi", hän korostaa.
Myös Leila Astikaisen silmää asematunnelin taideteokset miellyttävät. Etenkin Gullichsenin työstä hän pitää, vaikka ei vastaavanlaista nykytaidetta omaan kotiin hankkisikaan.
"Kyllä piti katsoa kaksi kertaa, että mistä on oikein kyse. Mutta tämähän on oikein iloinen työ, olen minä paljon pahempaakin nähnyt", hän nauraa.
Esa Leskelän mielestä Gullichsenin työ sopisi hyvin lastentarhaan.
Hänen mielestään Bonk-ilmiönä on vitsikästä, mutta toisaalta jo aikansa elänyttä. Raksilan puoleiseen päätyyn sijoitetusta Janne Räisäsen Choo Choo No Tar -nimisestä työstä Leskelä ei pidä.
"Työ on limbo. Janne Räisänen on hyvä taiteilija ja olen nähnyt häneltä paljon parempia töitä. Mutta tämä työ on minusta epäonnistunut."
Myös Erkki Riepula ihmettelee Räisäsen työtä. Hänelle teoksen merkitys ei ole avautunut yrityksistä huolimatta.
"Minulle se ei kerro mitään. Tuntuu, että kuka tahansa töhertäisi tuollaisen. Gullichsenin työ on parempi, se on hauska ja sopii tänne."
Mummo luuli töherrykseksi
Asematunnelissa remonttia tehnyt Pekka Piitulainen kertoo taideteosten herättäneen kovasti mielenkiintoa ja keskustelua. Hänen korviinsa on kantautunut enemmän kriittisiä kommentteja.
Etenkin vanhemmat ihmiset ovat päivitelleet uutta taidetta ja kyselleet töiden hintoja.
"Tuntuu siltä, että vanhempi ikäpolvi ei oikein ymmärrä tällaista. Yksi mummo katsoi Raksilan päädyssä olevaa työtä ja luuli, että uusi seinä on jo ehditty käydä töhrimässä. Piti selittää, että tässä on varta vasten hankittu taideteos", Piitulainen puuskahtaa.
Jari Larun mielestä Räisäsen teos on kahdesta työstä mielenkiintoisempi.
"Gullichsenin teos on helppo ja varma. Tämä taas on erikoinen, työn eteen pitää pysähtyä miettimään. Räisäsen työssä on paljon erikoisia piirteitä, esimerkiksi työn alareunat repsottavat eri tasolla. Tämä työ herättää varmasti mielenkiintoa ja konflikteja niin kuin taiteen pitääkin."
Janne Puikko arvelee, ettei Räisäsen työn sijainti Raksilan puoleisessa päädyssä ole paras mahdollinen.
"Työ on aika huomaamattomassa paikassa ja ihmiset ohittavat sen helposti. Muuten on oikein hyvä, että asematunneliin on tullut taidetta. Ennen tämä oli kovin kolkko väli", hän tuumaa.
Taiteilijat tyytyväisiä lopputulokseen
Taiteilija Janne Räisäsen mukaan Choo Choo No Tar -työn tekeminen Oulun asematunneliin oli haasteellinen prosessi. Räisänen ei halunnut tehdä esittävää taidetta, vaan keskittyi väreihin, materiaaleihin ja muotoihin liittyviin ratkaisuihin.
"En halua ohjailla kuvan hallintaa, eri ihmiset näkevät työssä eri asioita. En halua puuttua kuvan tulkintaan sen enempää. Itse näen siinä kasvot ja niiden sisällä maiseman."
Sanomaa liittyy enemmälti työn nimeen. Räisäsen mukaan kyseessä on sanaleikki, joka viittaa rautatien läheisyyteen ja Oulun historiaan, siihen ettei vanhassa tervakaupungissa ole enää tervaa. Hän sanoo hakeneensa nimeen myös tiettyä lapsenomaisuutta.
Kantaaottavampi sanoma puolestaan liittyy Alvar Gullichsenin työhön Huikea kvanttihyppy. Teos on taiteilijan käsitys Oulusta. Siihen liittyy kilpailuhenkisyyden ja tuloshakuisuuden kritiikkiä.
"Teos liittyy siihen äärettömään kehitysuskoon, mitä Oulussa on. Toisaalta kaupungilla kävellessäni havaitsin, että Oulusta kuoriutui esille myös toisenlaisia puolia", hän huomauttaa.
Sekä Gullichsen että Räisänen pitävät asematunnelia oivana ympäristönä taiteelle. Gullichsenin mielestä teos pääsee kontaktiin ihmisten kanssa eri tavalla kuin näyttelyssä.
"Jokainen liike ympäristössä heijastuu peilipintoihin. Kun työtä katsoo, voi havaita vipinän peilimaailmassa. Lisäksi työ tavoittaa myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät välttämättä käy näyttelyissä", Gullichsen pohtii.
"Tämä on minun ensimmäinen iso työ, joka jää pysyvästi sellaiselle paikalle, jonka sadat ihmiset ohittavat päivittäin. Se tuntuu hienolta", Räisänen toteaa.
Teokset ovat maksaneet yhteensä 30 000 euroa. Asematunnelin peruskorjauksessa on sovellettu niin sanottua prosenttiperiaatetta eli hankkeen rakennusbudjetista osa on varattu julkisia taidehankintoja varten.