Aika jännittävää. Ehkä tätä katsoo kaiken elämänkokemuksen jälkeen eri tavalla kuin nuoret", kuvaa Leena Patjas varttuneella iällä aloittamiaan taideopintoja. "Nuoria ympärillään sitä luulee itsekin olevansa nuorempi", hän heti nauraa päälle. Kaamanen on ollut Patjaksen elämän kääntöpiste. Muutto Lapin perukoille oli 1980-luvun lopulla hyppy tuntemattomaan, lähtö Etelä-Suomesta eri kieltä puhuvien ihmisten keskelle uuteen kulttuuriin, kauas kotiseudusta. Suurin vaikutus oli kuitenkin Lapin sodan muistomerkillä, joka sijaitsee Kaamasessa aivan valtatien varressa. Lapin sota oli alkanut vuonna 1944, Patjaksen syntymävuonna, mutta hän ei ollut kuullut siitä mitään.
"Kun veimme vieraita muistomerkille, alkoi mieleen tulla muistoja siitä, mitä tapahtui kun olin lapsi.", matkailualalla yrittäjänä työskennellyt Patjas kertoo. Vähitellen muistoista aukesi ketju syy- ja seuraussuhteita, jotka saivat muotonsa Lapin yliopiston kuvataiteen taideopintoihin liittyvässä tilatyönäyttelyssä Sodanjälkeisestä lapsuudesta Kaamaseen.
Tie taiteilijaksi alkoi harrastuksena Inarin kansalaisopiston akvarelli- ja tiffanykursseilla, kymmenkunta vuotta Lappiin muuton jälkeen. Uusi sysäys eteenpäin tuli, kun hän näki lehtijutun ihmisestä, joka oli mennyt ikäihmisenä Limingan taidekouluun. Kesän miettimisen jälkeen hän rohkaistui ja huomasi, etteivät nuoret kurssilaiset piitanneet hänen yli 50 vuoden iästään.
Patjas opiskeli Limingassa piirustusta, maalausta, grafiikkaa ja kuvanveistoa. Samaan aikaan hän aloitti kuvataiteen approbatur-opinnot Lapin yliopistossa. Kun ne vuonna 2004 olivat ohi, hän jatkoi nyt valmistumassa olevia kuvataiteen aineopintoja avoimessa yliopistossa.
Patjas aloitti taiteen teoriaopinnot, koska ei omasta mielestään tiennyt maalaamisesta mitään, vaikka ensimmäinen akvarellinäyttely oli myynyt hyvin. Opiskelu kohottaa myös itsetuntoa ja antaa virikkeitä. "Vanhemmalla iällä on myös hankittava töitä aivoille", hän naurahtaa.
"Tärkeä on myös samanhenkinen porukka. Samoja ihmisiä on ollut alusta lähtien mukana, heistä on tullut ystäviä", Patjas kertoo. Taide on kuitenkin hänelle vain "puoliammatti", mikä takaa rahoituksen uusiin taiteilijatarvikkeisiin.
Sodanjälkeinen aika ei ole aikaisemmin näkynyt Patjaksen töissä, enemmän niissä ovat olleet läsnä monet ulkomaanmatkat. "Pahimmat ja kipeimmät asiat on halunnut peittää ja unohtaa. Mutta ehkä sodan vaikutus ja väkivaltainen avioliitto näkyvät töissä myöhemmin", hän arvelee.
Kaamasen sotamuistomerkki antoi aiheen kuvataiteen aineopintojen lopputyöhön liittyvään esseeseen, jossa Patjas selvittelee sodanjälkeisen lapsuuden vaikutuksia myöhempään elämäänsä. Esseen rinnalle hän kokosi tilatyönäyttelyn: pomminsirpaleet ja valkoiset ristit reunustavat polun toista sivua, toisella nousevat värikkäät tiffany-kukat. Polku vie mökkiin, jossa on ostokortteja sekä vaatteita ja astioita Patjaksen lapsuudenkodista. Seinillä on kolme suurta taulua, joissa Patjas ensimmäistä kertaa kuvaa elämäänsä: Eilinen on synkästä lapsuudesta ja repivästä väkivallasta kertova sinisävyinen akryyli, Tänään on valkeita kukkia huokuva akryyli ja Huomenna punaisen ja oranssin valtaama öljytyö.
"Taiteen maailmasta minulla ei ole kuin positiivisia kokemuksia. En ole kokenut mitään syrjintää eikä ikää tuoda siellä mitenkään esille", Patjas kannustaa omien unelmien toteuttamiseen - vaikka vasta aikuisena.