Valoilmiö. Annikki Luukelan, Johanna Virtasen ja Johanna Vuorisen teoksia Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjaston näyttelytilassa Oulussa 13.11. saakka.
Annikki Luukelan valoinstallaatio Amos Andersonin taidemuseossa Helsingissä 3.11. saakka.
Lukuisat valopisteet syttyvät ja sammuvat sinisillä kehillään kuin vilkkuvat tähdet kaukana yötaivaalla. Hologrammien harmaista pinnoista sukeutuvat esiin - katsojan näkökulmasta riippuen - muuntuvasti välkehtivät abstraktit maalaukset.
Elektroniikan komponentit rakentuvat herkiksi, korumaiseksi verkoiksi. Valopisteet nousevat pehmeiden ryijynukkien uumenista.
Teknologia kohtaa taiteen kirjaston näyttelytilassa. Teknologia ja taide eivät ole toistensa vastakohtia, vaan käsinkosketeltavasti toisiaan täydentäviä asioita.
Kaikkien Teknologiakaupunki Oulu -nimeen vannovien tulee nähdä tämä näyttely. Se on Pohjois-Suomen taideteolliset suunnittelijat ry:n eli PROTOn järjestämä kädenojennus Oulun alueen uudelle teknologian teollisuudelle.
Valokehien ja hologrammien tekijä Annikki Luukela (s. 1944 Kemi) on suomalaisen valotaiteen pioneereja. Hän on jo yli kolmekymmentä vuotta tehnyt taidetta, joka yhdistää valon ja liikkeen. Hän on myös suomalaisen kineettisen taiteen Dimensio-ryhmän perustajajäseniä.
Luukela on jatkuvasti kokeillut ja soveltanut uusinta teknologiaa taiteeseensa, valokuviin, hologrammeihin, tilateoksiin sekä teatteri- ja musiikkiproduktioihin.
Sykkivien valokehien valo on led-valoa, valopisteet optista kuitua ja mikroprosessori ohjaa kokonaisuutta. Hologrammit puolestaan vaativat oman erityisen laboratoriotyöskentelynsä ja näyttelytilassa halogeenilamppu mahdollistaa näkyvän kuvan.
Pistemäiset valokehät ovat Luukelan aiheena myös Amos Andersonin taidemuseossa esillä olevassa tilateoksessa. Siinä valo muodostaa myös värikkäitä nopeasti liikkuvia janoja ja osia ympyrän kaaresta. Tai sitten nopeuden vastakohtana valo on teoksessa sinisen takana vain hiljaa loistava kajo.
Tekstiilitaiteilija Johanna Virtanen (s. 1964 Rauma) oivalsi nelisen vuotta sitten käytöstä poistettujen elektroniikan komponenttien mahdollisuudet verkkomaisesti solmitun taideteoksen materiaalina. Tuloksena oli eleettömän tyylikäs teos Saalistus (1998).
Sittemmin komponenttiverkot ovat saaneet kolmiulotteisuutta ja väriä. Teoksissa Polte (2000) ja Loiste (2000) peili korostaa kohoamista pinnasta. Nämä herkät teokset ovat aikaisemmin kiertäneet Suomea Koru 3 -näyttelyssä.
Uusimmissa teoksissaan, joita ei ole Oulussa, Virtanen on yhdistänyt komponentteihin kiveä ja romurautaa. Alkuperäinen perusoivallus laajenee muihin uusiomateriaaleihin.
Oulusta valmistunut arkkitehti Johanna Vuorinen (s. 1964 Helsinki) voitti Suomen itsenäisyyden 80-juhlavuoden kilpailun nykyaikaisesta ryijystä 1997. Nyt tuo opetusministeriön kokoelmiin kuuluva Juhlat-ryijy on toista kertaa Oulussa. Ensi kertaa se oli Suomen Käsityön Ystävien 120-juhlanäyttelyssä 1999.
Juhlat-ryijyn villanukkien sinisen runsauden joukosta tulee esiin valokuituja päässään valopisteet. Mitään muuta ei tarvita. Perinteinen ryijynkudontatekniikka yhdistyy uuteen teknologiaan. Sininen väri tehostaa suomalaisuuden ulottuvuuksia.
Näyttelyn muissa ryijyissä Vuorinen varioi kokoa ja väriä. Valokuitu myötäilee nukkaa. Pystynukka vaatii lyhyemmät valokuidut, pitempi nukka eritasoisena ryöppyävän valon, punainen nukka punaisen valon. Käsitelty valokuitu valaisee myös varrellaan, ei vain valopisteenä kuidun päässä.
Vilkaisu ryijyn taakse paljastaa valokuidun loistolle välttämättömän tekniikan.