Kalajoella elettiin 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa kovassa kiekkohuumassa. Pienen pitäjän joukkue oli noussut 1. divisioonaan ja Junkkareiden paidassa kiekkoa liikutteli joukko taiturimaisia slovakkipelaajia ja suomalaisia kiekkolegendoja: Kari Jalonen, Tapio Levo ja Tony Arima...
Kovinta huumaa kesti syksystä 1991 kevääseen 1995, kun Junkkarit pelasi valtakunnan toiseksi ylimmällä sarjatasolla. Parhaimmillaan Junkkarit sijoittui sarjassa viidenneksi.
Alkavalla kaudella Junkkarien työn jatkaja Junkkarit Hockey Team kiekkoilee 2. divisioonassa, mutta kymmenen vuoden takaisen huuman hedelmät ovat yhä näkyvissä.
Kiekkokuumeen ja uuden jäähallin ihmeellisessä maailmassa varttui poikalauma, jonka jäsenet olivat iältään hieman alle kymmenvuotiaita. Yksi heistä on Jussi Jokinen, joka asui vain noin 300 metrin päässä hallista.
Jokinen on ensimmäinen Keski-Pohjanmaalta NHL-kaukaloihin ponnistanut pelaaja. Ensi talvena hän pelaa maineikkaan Dallas Starsin miehistössä.
Jokinen kuului Junkkareissa valmennusryhmään, jota veti valtavan suosion Kalajoella saavuttanut Jan Jasko. Poikia oli kymmeniä ja eräs heistä muistelee, että Jaskon valmentamista ikäluokista 1982- ja 1983-syntyneet eivät hävinnet sarjakaudella otteluakaan. Tasapelejä tuli sentään yksi.
Jokinen oli tuolloin yksi joukkueen kantavia voimia.
Kova tekijä myös yleisurheilussa
1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä Kalajoella oli nuorille paljon esikuvia.
Jaskon, Jalosen ja kumppanien lisäksi Junkkarien oma poika Antti Haapakoski oli juuri nousemassa huipulle voittaen nuorten EM- ja MM- kultaa pika-aidoissa.
Tämä takasi myös yleisurheilun kiinnostavuuden. Myös Jokinen oli kahden lajin koukussa. Hän kuului yleisurheilussakin piirin ikäkausihuippuihin ja pitää edelleen hallussaan P12 ja P13-sarjojen 60 metrin aitojen piirinennätystuloksia.
Jokinen oli jo pienestä pitäen kunnianhimoinen ja vain voittoa tavoitteleva urheilijan.
"Kun kerran hypimme kentällä seivästä, ja Jussi jäi kakkoseksi, hänen kotinsa pihalle piti rakentaa hyppypaikka, jossa hän oppi tekniikan", eräs vanha kaveri muistelee.
Joukkuetovereilla on varma kanta, että Jokinen pelaa sata lasissa ja latoo maaleja kuin liukuhihnalta - lajista riippumatta.
Kolmannella luokalla opettaja kirjoitti Jussin todistukseen, että aina ei ole pakko voittaa.
"Jos hävisin lapsena Afrikan tähdessä vanhemmilleni, niin lauta lensi sen jälkeen. En tiedä, pitääkö koskaan oppia häviämään, mutta välillä tappiota vain tulee. Tappiota pitää vihata, mutta ne pitää myös hyväksyä", on Jokinen itse sanonut.
Koko perhe
mukana
Perhe on ollut vahvasti mukana pönkittämässä Jokisen kiekkouraa. Mies siirtyi jo juniorina Kärppiin ja Ouluun kouluun. Kuljetukset Kalajoelta Jääliin Kärppien harjoituksiin jo peruskoulun viimeisellä luokalla vaativat paljon. Auton kilometrimittari pyöri viikoittain ympyrää noin 900 kilometrin verran.
Jokisilla koko perhe on mukana urheilussa. Keijo-isä pelasi pitkään lentopalloa ja on aktiiviuransa päättymisen jälkeen toiminut kiekkovalmentajana.
Ihan perheyritykseksi Annikki-äiti ei suostu urheilua heidän kohdalla määrittelemään.
"NHL on ollut Jussin haave ja unelma, nyt se näyttää toteutuvan", hän toteaa.
