Oi niitä aikoja, jolloin punakone jauhoi kultajyviä, rautaesirippu piti itäblokin tähdet Euroopassa, ja Moskovan legendaarinen Izvestija-turnaus oli MM-kisat ja olympiakisat pois lukien maailman kovatasoisin kiekkotapahtuma.
Elettiin 1980-lukua. Neuvostoliiton maajoukkueen ykkösviisikko Sergei Makarov – Igor Larionov – Vladimir Krutov, Vjatseslav Fetisov – Aleksei Kasatonov teki mitä halusi – ja kyllä halusi. Sama kvintetti pelasi samassa koostumuksessa kymmenen vuotta – niin seurajoukkue Moskovan ZSKA:ssa kuin maajoukkueessa – mikä nykyisten tapojen ja tottumusten mukaan on täysin absurdia.
Nuo ajat eivät palaa enää ikinä, mutta Moskovan turnaus tekee viikonvaihteessa kunniakkaan koukkauksen menneisyyteen. Kiitos NHL:n työsulun, Hodinka-areena täyttyy tuikkivista venäläistähdistä, absoluuttisesti ajatellen parhaista pelaajista. Ilja Kovaltashuk, Aleksandr Ovetshkin, Pavel Datsjuk, Jevgeni Malkin... nippu maailman valovoimaisimpia jääkiekkoilijoita myös NHL:n mittapuun mukaan.
Isännät esittelevät parhaan saatavilla olevan kattauksensa, johon Ruotsi ja Tšekki pystyvät vastaamaan muutamilla todella hyvillä herkkupaloilla. Tšekiltä puuttuu muuan Jaromir Jagr, mutta kyllähän Ales Hemsky (Edmonton/Pardubice), Petr Nedved (Liberec), Tomas Plekanec (Montreal/Kladno) ja Jakub Voracek (Philadelphia/Lev) täyttävät kaikki tähteyden tunnusmerkit.
Ruotsista ei lähde Moskovaan viime kaudella NHL:n parhaaksi pakiksi valittu Jokerien Erik Karlsson, mutta hyökkäyspäässä Nicklas Bäckström (Dynamo/Washington) paikatkoon tähtivajetta.
Puolustuspäässä kokoa, osaamista ja voimaa esittelee kaksimetrinen Viktor Hedman (Tampa Bay/Barys Astana).
Leijonat lähettävät idän ihmemaahan oman halpisversionsa. Koska Mikko Koivu kerää voimia Minnesotassa, ykkössentterinä on Jori Lehterä.
Tolppien välissä näemme Ari Ahosen ja Joni Ortion. Hyviä maalivahteja molemmat, mutta Pekka Rinne olisi parempi.
Valtteri Filppula on loukkaantunut, Saku Koivu vain harjoittelee, ja Teemu Selänne paistattelee päiviään Kalifornian auringossa. Nimiä, joita ei ole voinut realistisesti hahmotella Moskovan matkalle.
Vaikka tähdet puuttuvatkin, päävalmentaja Jukka Jalosen valitsema joukkue edustaa kokemusta. Ensikertalaisia on kuusi, joista yksi on Kärppien puolustaja Atte Ohtamaa.
Ohtamaalla on edessään uransa toistaiseksi tärkeimmät ottelut. Luonnetta ja asennetta Nivalan miehellä kyllä piisaa, mutta kansainvälisissä otteluissa yksilötasolla polttopisteeseen nousee kerta toisensa jälkeen yksi ja sama asia. Kysymys on luisteluvoimasta. Kysykää vaikka Lasse Kukkoselta, joka on ennenkin pelannut niin Malkinia, Ovetshkinia kuin Kovaltshukia vastaan.
Kiire siellä tulee.
NHL:n ja pelaajayhdistyksen NHLPA:n välisissä neuvotteluissa on lyöty päätä seinään jo monta kuukautta. Päämäärä on yhteinen, mutta jääräpäät eivät ymmärrä toisiaan.
Jos uutta työehtosopimusta ei saada aikaiseksi tammikuun alkuun mennessä, koko kausi jää pelaamatta. Jos sopimus kuitenkin syntyy, jäljelle jää tynkäkausi, joka voisi käsittää vaikkapa 48 runkosarjan ottelua, kuten kaudella 1994–1995.
Työsulku on tuonut valtavat määrät vipinää eurooppalaisille pelaajamarkkinoille. NHL-statuksen piirissä on noin 750 pelaajaa, joista runsaat 200 on löytänyt korvaavan työpaikan Euroopasta, pari sataa Pohjois-Amerikan pikkuliigoista, ja loput harjoittelevat pienporukoissa keskenään.
Jos koko kausi peruuntuu, tammikuun siirtomarkkinoista kehkeytyy ennennäkemättömän villit, mutta mielenkiintoiset. Silloin mitataan seurajohtajien malttia, pelinlukutaitoa ja rahapussin painoa.
Jos Eurooppa taas tyhjenee NHL-loistosta, jäljelle jää kieltämättä tyhjä tunne. Silloin tapahtuu pikainen paluu arkeen, ja kaukaloissa pärjäävät vain ne seurajoukkueet, jotka ovat rakentaneet alusta alkaen kokoonpanonsa tukevalle ja riittävän lavealle pohjalle.
Kolumni