Tähti kiertää ylei­sön­sä tähden

"Olen ikääntynyt fanieni rinnalla ja nyt sitten tehdään tällaista keikkaa", sanoo suomalaisen iskelmämusiikin ikitähti Annikki Tähti, 74. Tähti viittaa kuluvan vuoden harvinaiseen keikkaputkeen: hän on esiintynyt 80 vanhusten palvelukeskuksessa ja vanhainkodissa. Keskiviikkona oli Oulun vuoro.

Annikki Tähti on kiertänyt vanhusten palvelutaloissa ja vanhainkodeissa. Keskiviikkona hänen laulustaan nauttivat Oulun Palvelusäätiön asiakkaat hoitajineen.
Annikki Tähti on kiertänyt vanhusten palvelutaloissa ja vanhainkodeissa. Keskiviikkona hänen laulustaan nauttivat Oulun Palvelusäätiön asiakkaat hoitajineen.

"Olen ikääntynyt fanieni rinnalla ja nyt sitten tehdään tällaista keikkaa", sanoo suomalaisen iskelmämusiikin ikitähti Annikki Tähti, 74.

Tähti viittaa kuluvan vuoden harvinaiseen keikkaputkeen: hän on esiintynyt 80 vanhusten palvelukeskuksessa ja vanhainkodissa. Keskiviikkona oli Oulun vuoro. Kiertueen päätöskonserttia Pateniemen Honkapirtillä kuuntelivat Oulun Palvelusäätiön ja Oulun Setlementin toiminnassa mukana olevat vanhukset.

"Idean kiertueesta sai Hakulisen Ari. Meillä oli Kouvolan konsertin yhteydessä aikaa ja kävimme ex tempore yhdessä palvelutalossa laulamassa muutaman laulun. Idea jäi kytemään", kertoo Tähti.

Nyt Tähdellä ja häntä haitarilla säestävällä muusikko Ari Hakulisella on takanaan kymmeniä esiintymisiä.

Vastaanotto on ollut poikkeuksetta hieno ja lämmin, oli kyseessä sitten intiimi tilaisuus muutamalle kymmenelle hengelle tai iso konsertti lähes 500 kuulijalle.

"Olo on ollut kuin Tarja Halosella. Kuulijat tulevat konsertista pois hipsiessään vielä kättelemään ja kertomaan, kuinka ihanaa oli muistella omaa nuoruuttaan," Tähti hehkuttaa tunnelmaa.



Kuningaskobra luikertelee yhä


Kiertueen odotetuimpiin lauluihin kuuluvat Kuningaskobra, joka on luikerrellut ohjelmistossa jo 48 vuotta.

"Olavinlinnaa olen myös mainostanut pitkään", lohkaisee Tähti ja kertoo, että sai tästä työstä viime vuoden juhlakiertueensa yhteydessä Savonlinna-mitalin.

Ari Hakulinen arvelee, että kiertue jatkuu ensi vuonna. Kysyntää on ollut, eikä parivaljakko ole vielä käynyt Oulua pohjoisempana.

Annikki Tähti sanoo muistavansa vielä elävästi 1970-luvun keikat Saariselällä hotelli Laanihovissa.

"Siellä, ja ylipäänsä pohjoisessa, tanssittiin silloin hullun lailla pitkin ja poikin viikonpäivää katsomatta."



Vanhuksista
pidetään huolta


Annikki Tähti sanoo huokaisseensa helpotuksesta nähtyään, kuinka mukavia paikkoja vanhusten palvelutalot ja vanhainkodit ovat.

"On hienoa, että vanhuksista pidetään huolta elämän ehtoopäässä. Se aika on ohi, että seuraava polvi potkii heidät pois. Palvelutalot ovat aivan ihania, valoisia ja avaria. Jotain, eikä edes aivan pientä, on Suomessakin saatu aikaan."

Tähti itse täyttä joulukuussa 75 vuotta. Motivaatiota laulamiseen ja keikkailemiseen antaa se, että yleisö on kohdellut häntä aina silkkihansikkain. Sensaatiojuttuja tähdestä ei ole saatu aikaiseksi.

"En anna niihin aihetta. En tee mitään repäisevää päästäkseni lööppeihin. Olen siinä mielessä melko tylsä."

Vastikään Annikki Tähti pääsi Ylen järjestämässä Suurin suomalainen kilvassa 89. sijalle yhdessä Antti Tuiskun kanssa. Tuiskua luonnehditaan platinaa myyneeksi poptaivaan uudeksi kyvyksi ja Tähteä 50 vuotisen uran tehneeksi kaihoisien iskelmien tulkitsijaksi.

Tähti sanoo olleensa otettu pääsystään listalle. "Yhdessä Antin kanssa sitten vitsailimme, että meillä on saman verran ihailijoita."

Tähti jatkaa, että kun hänelle puhelimitse lueteltiin häntä äänestäneiden argumentteja, meinasi niitä kuunnellessaan sulaa junan penkkiin.

"Olenhan minä fanikirjeitä saanut, mutta nämä kommentit olivat aivan liian hemmottelevia."

Tähti kehuu samalla Antti Tuiskua fiksuksi nuoreksi, jonka kotikasvatus on kohdallaan.

"Hänet haluaisin tavata vielä uudestaankin. Voisimme leikkiä ajatuksella, että vieläkö hän 50 vuoden päästä käy keikalla palvelutalossa."