Hiihtäjä Pirkko Määtän (s. 1959) palkintokaapista löytyy kaksi olympia- ja kolme MM-mitalia. Komeista saavutuksista huolimatta kuusamolainen oli koko uransa ajan hieman aliarvostettu huippu-urheilija. Määttä voitti vuonna 1989 Lahdessa kaksi henkilökohtaista MM-mitalia ja viestikullan, mutta jäi kisojen jälkeen ilman sponsorisopimuksia.
Terve, Pirkko. Missä asut ja mitä teet nykyisin?
Täällä Kuusamossa asustelen mieheni ja 11-vuotiaan tyttäreni kanssa. Työelämässä toimin Oivangin nuorisokeskuksen toiminnanjohtajana. Lisäksi opiskelen. Vuonna 2007 valmistuin matkailurestonomiksi ja nyt loppuseminaarin jälkeen saan opettajan pätevyyden Ammatillisesta opettajakorkeakoulusta.
En saavuttanut urheilussa aivan niitä tavoitteita, joihin olisi ollut mahdollisuus. Olkoonkin, että vuosina 1982-1995 sijoituin arvokisoissa yksitoista kertaa kymmenen parhaan joukkoon henkilökohtaisilla matkoilla. Mutta ainakaan en voi sanoa, ettenkö olisi treenannut tarpeeksi. Harjoittelu oli määrien, tehojen ja laadun suhteen varmasti huippuluokkaa. Myös hapenottokykyni oli huipputasoa. Ehkä sitten olin luonteeltani hieman liian kiltti ja pehmyt. Tuloksista huolimatta en saanut kaikkina vuosina edes suksisopimusta.
Ne mitalit olivat palkkio vuosien kovasta työstä. Mutta minun mitalini kärsivät silloin inflaatiosta. Suomelle tuli Lahdessa niin paljon menestystä, etteivät yksi hopea ja yksi pronssi olleet juuri mitään. Kun kyselin kisojen jälkeen sponsoreita, niitä ei löytynyt. Silloin ei ollut managereita, enkä oikein osannut markkinoida itseäni.
En kaipaa jalustalla olemista. Tiedän itse, mitä olen saavuttanut. Se riittää. Nykyisin olen ylpeä saavutuksistani, koska niistä jokainen tuli puhtaalla pelillä. Pohjoisessa sain ihmisiltä aina hyvin tukea ja kannustusta. Siksi kilpailin mielelläni Pohjois-Suomessa.
Itse pidän parhaana hiihtonani samojen kisojen viestiavausta. Tulin ensimmäisenä vaihtoon ja sain tehtyä Norjaan yli 20 sekunnin eron. Jos sinä päivänä olisi hiihdetty vitosen henkilökohtainen kisa perinteisellä tyylillä, voisin olla maailmanmestari.
Tuo on se asia, mikä minua on jäänyt harmittamaan. Minun aktiiviaikoinani vastustus kaikkea uutta kohtaan oli ankaraa. Kun vapaa tyyli teki tuloaan, sanottiin, ettei sitä kannata harjoitella, jotta perinteinen tyyli ei menisi sekaisin. No, vapaata ei sitten juuri hiihdetty eikä se sitten kulkenutkaan. Uskon, että hyvällä harjoittelulla olisin voinut pärjätä vapaallakin.
Seuraan tarkasti nykyhuippujen kisoja, mutta muuten hiihto ei ole elämässäni enää ykkössijalla. Käyn hiihtämässä kuntoilumielessä aina mahdollisuuksien mukaan. En kuitenkaan päivittäin.
Valmentaminen on vaativaa ja rankkaa touhua. Ainakaan tällä hetkellä minulla ei ole valmentamiseen aikaa eikä kiinnostusta.
Kimmo Siira
Juttusarjassa esitellään henkilöitä, joita pohjoissuomalainen urheiluyleisö usein muistelee.
