Ensin tuli finanssikriisi, sitten reaalitalouden kriisi, sitten julkisen talouden kriisi ja lopulta poliittinen kriisi. Yritykset eivät enää epäile vain toisiaan tai kuluttajia vaan lähinnä poliitikkojen kykyä pitää tilanne hallussaan. Yhteisvaluutta euron romahtamisen mahdollisuudesta kuiskitaan finanssilaitosten nurkissa, erilaiset luottamusta kuvaavat indeksit osoittavat jyrkästi alaspäin ja kaupankäynti maailman pörsseissä on hermostunutta.
Taustalla on valtioiden velkakriisi, ja aivan eritoten Kreikan syvät vaikeudet, joiden hallittuun ratkaisuun markkinoilla uskotaan päivä päivältä vähemmän. Talouspolitiikan hoito ja suunnittelu on lipsahtanut yhtä lailla Suomessa kuin muuallakin silkaksi Kreikan vakuuksista ja liittovaltio/yhteisvastuusta höpöttämiseksi.
Kun talo palaa joka nurkastaan, palokunnan värillä tai vesipumppujen merkillä ei ole kauheasti väliä. Tärkeintä on halu pelastaa palava kohde ja mitoittaa toimet sen mukaan.
Nyt tuo halu pelastamiseen näyttää hiipuvan. Suomesta ei heru Kreikalle apua ilman vakuuksia, Kreikan valtiovarainministerin neuvottelut Euroopan keskuspankin, Kansainvälisen valuuttarahaston ja Euroopan komission kanssa menivät viime viikonloppuna mönkään, ja Saksan liittokansleri Angela Merkel on pulassa omassa puolueessaan Euroopan velkakriisin hoidosta.
Poliitikot käyttäytyvät edelleen kuin mitään suurta pulmaa ei olisikaan. EU-presidentti Herman van Rompuyn visiitti Suomeen oli puhdasta korulauseiden juhlaa. Mitä kulissien takana puhuttiin, on toinen kysymys, mutta olisi toivonut van Rompuyn tasoisen miehen kykenevän sanomaan julkisuuteen edes yhden vakuuttavan lauseen.
Ei ole yhteistä näkemystä eikä yhteistä tahtoa. Eikä kohta ole euroakaan. Yhteisvaluutta on edelleen niin nuori, ettei se vielä heijastele takanaan olevan talouden tai talouksien voimaa. Euro ja sen tulevaisuus ovat juuri niin vahvoja kuin ovat sen takana olevat kansalliset poliittiset voimat. Niitä on rampauttanut Euroopan yli kulkenut populismin aalto, jonka vaikutus tuntuu tällä hetkellä korostuneesti Suomessa.
On aivan selvää, ettei Kreikka selviä yksin pulmistaan. Luultavaa on sekin, että Kreikasta koituu suomalaisille veronmaksajille tuntuvat, jopa muutaman sadan miljoonan euron menetykset.
Silti pitäisi olla kykyä keskustella avoimesti ja rehellisesti vaihtoehdoista. Jos Kreikan kriisi kulminoituu jopa euron romahtamiseen, vaikeudet eivät tosiaankaan pääty siihen. Suurimman tuskan kokisivat jälleen tavalliset ihmiset, ne jotka koettavat pienistä tuloistaan hoitaa pienet menonsa.
Ja jos usko euroon todella on mennyt, pitäisi hiljakseen miettiä apupaketteja suomalaisen veronmaksajan pelastamiseksi. Jo pelkästään euromääräisen asuntovelan tai palkan määritteleminen muussa valuutassa kuin eurossa on silkkaa politiikkaa ja vain vähän matematiikkaa. Kreikka-avusta sopiminen saattaa sittenkin olla helpompaa kuin uuden valuuttakurssin määritteleminen.