Ratakelaaja Leo-Pekka Tähden piti purra, heiluttaa ja helistää viidettä paralympialaisten kultamitaliaan Helsinki-Vantaan lentoaseman vastaanottoaulassa. Tähti hymyili, mitali välkehti ja piti meteliä.
Tähden piti ravistella kultamitalia uudestaan ja uudestaan, mutta hän teki sen mielellään onnittelijoiden riemuksi. Pitkä paluumatka Rion kisoista näytti jo unohtuneen.
- Kulta-, hopea- ja pronssimitalit helisevät jokainen eri tavalla, Tähti selitti mitalin ääntä.
Tähden omasta äänestä oli aistittavissa ylpeys siitä, että hän sai esitellä kultaisen mitalin helinää.
- Uran ensimmäinen kulta oli tietenkin spesiaali, mutta tämä tuntuu silti parhaalta, Tähti paljasti.
Tähti, 33, voitti Ateenan 2004 kisoissa 100 ja 200 metriä. Kaarrematka on poistunut ohjelmistosta, mutta pikamatkan mestaruuteen hän on kelannut myös 2008 Pekingissä, 2012 Lontoossa ja nyt Riossa.
- Älyttömän pitkä aika, Tähti mietti taivalta.
- Mutta suurin juttu on se, mitä kaikkea tähän neljän perättäisen kullan saavutukseen mahtuu.
Satumainen lopputulos
Mestaruus oli tällä kertaa lujassa. Tähti voitti alkukaudesta Euroopan mestaruuden, mutta loukkasi kätensä. Käsileikkauksen jälkeen hän joutui treenaamaan riskillä.
- Kaikki vastukset, mitä tuli eteen. Jouduin odottamaan leikkausta kaksi viikkoa ja jouduin pitämään leikkauksen jälkeen taukoa. Juuri sen takia loppu oli kuin satukirjasta.
Satumaista oli vain lopputulos. Työnteko oli kiireen takia niin raakaa, ettei sitä voisi ainakaan pienille lapsille kuvailla.
- Ensimmäiset harjoitukset leikkauksen jälkeen oli tehtävä riskirajalla.
Eikä vauhti tahtonut löytyä. Tuttu puhti palasi hartioihin vasta Lappeenrannan Eliittikisoissa kolme viikkoa ennen paralympiastarttia.
- Ja startin sain kuntoon vasta kisapaikalla viimeistelyharjoituksissa. Laskin etukäteen, että kunto nousee kisapaikalla, mutta olin loppuun asti kestävyydestä huolissani.
Tokio on vasta unelma
Lentoasemalta Tähti suuntasi autolla kohti Poria yhdessä häntä vastaan tulleen perheen kanssa.
- Kotona sitten sauna lämpiämään. Rentoudun perheen kanssa. Sen isompia suunnitelmia meillä ei ole.
Edessä on myös parin viikon treenitauko.
- Pidempää taukoa en voi pitää, ettei tule pää kipeäksi.
Tavoitteita Tähden ei tarvitse miettiä. Hänen seitsemästä MM-mitalistaan vain kaksi on kultaisia. Niitä hän haluaa lisää.
- Seuraava tavoite on ensi vuoden MM-kisat. Tokion 2020 paralympialaisetkin on jonkinlainen päämäärä, mutta pitää mennä vuosi kerrallaan, Tähti maisteli ajatusta levollisesti hymyillen.
- Sanotaan, että Tokio on unelma.