Vanhojen "kalavelkojen" kostajat voivat käyttää jopa räikeästi urheilua hyväkseen päämääränsä saavuttamisessa. Ikävintä asiassa on se, että tahallisuus on todella vaikea saada näytettyä toteen ja ilman kunnon näyttöä ei oikeudessa napsada tuomiota.
Joitakin tuomioita on kuitenkin annettu. Korkein oikeus (KKO) on tähän mennessä määritellyt kaksi kertaa jääkiekkoilijoiden tahallisuuden rajoja. Vuonna 1996 pahoinpitelytuomion sai kiekkoilija, joka löi jäässä makaavaa vastustaa mailalla suuhun. Lyönti tapahtui 2-3 sekuntia tuomarin vihellyksen jälkeen ja asianomistaja menetti sen seurauksena kolme hammasta. KKO:n mukaan lyöjä teki teon tahallaan, koska hänellä oli tuomarin vihellyksen jälkeen ollut riittävästi aikaa lopettaa oma pelaaminen ja hänen oli täytynyt käsittää, lyönnistä aiheutuu vammoja.
Vuonna 1997 pahoinpitelytuomion sai vastustajaa pelin tuoksinnassa poikittaisella mailalla niskaan lyönyt pelaaja. Teko yli KKO:n mielestä pelitilanteessa tavanomaisen rajuuden ja voimankäytön rajat, koska asianomistaja sai lyönnistä aivotärähdyksen ja muita vammoja. Tämän ratkaisun perusteella voisi helposti päätellä, että kaikki pelivälinettä väärin käyttäen aiheutetut, aivotärähdykseen ja pitemmälle sairaslomalle johtaneet tapaukset voisivat johtaa poliisitutkintaan.
"Lähtökohtana on se, että vain tavanomaisesta eli lajin säännöistä selvästi poikkeava teko voi johtaa syytteeseen. Lisäksi on muistettava, että pahoinpitelyssä ja törkeässä pahoinpitelyssä myös yritys ja yllytys ovat rangaistavia. Esimerkiksi NHL:n kaltaiset "poliisit" ja heitä selvästi käskevät valmentajat joutuisivat Suomessa joka kerta syytteeseen. Pelaajat pahoinpitelystä ja valmentajat siihen yllytyksestä", sanoo Helsingin yliopiston urheiluoikeuden professori Heikki Halila.
KKO:n ennakkoratkaisuja voi tulkita Heikki Halilan mukaan myös niin, että esimerkiksi jalkapallossa tapahtunut raju taklaus ei johda syytteeseen, jos pelaaja ei tehnyt tekoaan tahallaan vaan puhtaasti pelitilanteessa. Näin tapahtuu, vaikka taklattu saisi pahan tai jopa elinikäisen vamman.
"Perusolettamuksena on se, että jokainen urheilija hyväksyy lajin säännöt, kun lähtee siihen mukaan. Urheilijoiden odotetaan mieltävän myös sen, että joissakin lajeissa voi tulla pahoja vammoja normaaleissa pelitilanteissa", korostaa Heikki Halila.
Useita lajeja
Jääkiekko ei ole suinkaan ainoa laji, jossa sattuneista rikoksista tai onnettomuuksista on ajan saatossa nostettu oikeusprosesseja ja KKO on antanut ennakkoratkaisujaan. Vuonna 1982 KKO hylkäsi rallikilpailussa tapahtuneessa tapauksessa kuljettajan syytteen kartanlukijan kuolemantuottamuksesta, koska kuljettajan ei katsottu laiminlyöneen sellaisen huolellisuuden ja varovaisuuden noudattamista, mitä häneltä kilpailuolosuhteissa olisi voitu vaatia.
Vuonna 1997 KKO hylkäsi sukellusvanhimman syytteet luolasukellusonnettomuudessa, koska onnettomuudessa hukkunut henkilö oli tietoisesti rikkonut Suomen Urheilusukeltajain Liiton antamia turvamääräyksiä ja muita vahingon välttämiseksi annettuja ohjeita. Kuolema ei KKO:n mukaan aiheutunut sukellusvanhimman huolimattomuudesta.
Sen sijaan hiihtotapahtuman järjestelytoimikunnan jäsen sai KKO:lta vuonna 1975 tuomion ruumiin vamman tuottamuksesta, kun hän ei ollut varoittanut asianmukaisesti tapahtumaan osallistujia vaaralliseksi tietämästään ladunkohdasta. Tämä seurauksena yksi osallistuja sai ruhjeita päähänsä, kun löi sen esteeseen. Tuomion sai vuonna 1977 myös opettaja, jonka tunnilla yksi oppilaista hukkui uima-altaaseen. KKO korosti tässä päätöksessä, että opettaja ei olisi saanut poistua altaan reunalta ennen kuin kaikki oppilaat nousevat sieltä ylös.
Ralliautoilu-, sukellus- ja hiihtoesimerkkien perusteella on helposti pääteltävissä, että KKO pitää ratkaisujensa perusteena sekä vapaaehtoista kilpailuun lähtemistä että lajin omien sääntöjen noudattamista. Se joka ei noudata lajin hyväksymiä, usein jopa pilkuntarkkoja sääntöjä, saattaa joutua hankaluuksiin onnettomuustilanteissakin. Samoin voi sanoa henkisen väkivallan osalta. Etenkin joukkuelajeissa hulvaton suunpieksäntä saattaa jonkin mielestä täyttää vähintään kunnianloukkauksen tunnusmerkit. Näytön saaminen saattaa kuitenkin olla huomattavasti vaikeampaa kuin tavanomaisemmissa väkivaltarikoksissa.
Yhden kerran, vuonna 1994, KKO on määritellyt vain vahingonkorvausvastuuta. Koulun oppilaat pelasivat sisällä lentopallolla jalkapalloa ja pallo osui yhden oppilaan silmään, joka vammautui. Korvausvastuu oli KKO:n mukaan perusteltua, koska peli tapahtui väärällä pelivälineellä ja potku oli pelin luonteeseen ja olosuhteisiin nähden liian voimakas. Kipu- ja särkykorvauksia joutuivat maksamaan sekä palloa potkaissut oppilas että liikunnanopettajan työnantaja, koska opettaja ei kieltänyt pelaamista. Korvausta kuitenkin soviteltiin, koska vamman saanut oppilas oli omalla menettelyllään myötävaikuttanut vahinkoonsa.
Uudet raamit
Urheiluväkivallasta ensi vuonna tohtoriksi väittelevä Turun yliopiston tutkija Essi Kinnunen ennakoi, että keskustelu urheiluväkivallasta kiihtyy jatkossa ja sen avulla väkivallalle haetaan myös uusia raameja.
"Uusien taistelulajien, joissa kaikki muu on sallittua paitsi silmiin ja sukuelimiin tökkiminen, kieltämisestä tullaan ainakin keskustelemaan. En henkilökohtaisesti usko, että niitä tultaisiin kieltämään. Onhan Suomi ainoana Pohjoismaana halunnut pitää myös ammattinyrkkeilyn lajivalikoimassa mukana", Kinnunen toteaa.
Kolmiosaisessa sarjassa käsitellään urheilun lieveilmiöitä.