Mikään hallitus ei näytä saavan saamelaisalueen maakysymystä ratkaistuksi, mutta eipä Vanhasen hallitus tehnyt saamelaisasioissa muutakaan. Kulttuurikeskuksen edistäminen Inariin esimerkiksi on jäissä, vaikka sen tarve on suuri.
Saamelaisten kansallispäivä on ohi ja Suomen pohjoisen alkuperäiskansan edustajilla on ollut aika palata arkeen odottamaan, että Suomen valtio alkaisi vastata lupauksistaan. Se on ollut pitkä odotus.
Huhtikuussa hallitus lähetti YK:n yleiskokoukselle muistion, jossa perusteli Suomen sopivuutta uuden ihmisoikeusneuvoston jäseneksi. Muistiossaan hallitus ilmoitti YK:lle etsivänsä aktiivisesti ratkaisua kysymykseen saamelaisalueiden maaoikeuksista, jotta esteet kansainvälisen työjärjestön ILO:n alkuperäiskansasopimuksen ratifiomiseksi poistuisivat. "Oikeusministeriö valmistelee parhaillaan hallituksen esitystä, joka annetaan parlamentille vuoden loppuun mennessä. Siinä ehdotetaan lainsäädännön lisäyksiä, joita tarvitaan sopimuksen ratifioimiseksi", YK:lle luvattiin.
Vuosi 2006 meni loppuun, eikä lakiesitystä kuulunut. Ihmisoikeusneuvostoon Suomi kylläkin pääsi.
Oikeusministeriössä valmistellun kompromissiratkaisun oli kesäkuussa määrä lähteä lakiehdotuksena liikkeelle. Lokakuussa oikeusministeri Leena Luhtanen totesi, että laki siirtyy seuraavalle eduskunnalle. Tällä välin oli Lapin ja Oulun yliopistoissa tehty historiatutkimus valmistunut, mutta mikään poliittinen ratkaisu ei tunnu olevan yhtään lähempänä kuin ennenkään. Vastahan saamelaislakia on pohdittu noin 30 vuotta. Pian tulevat uudet vaalit ja uusi hallitus ja asiat alkavat jälleen alusta.
Alkuperäiskansojen kohtalo on näinä päivinä puhuttanut myös Kanadassa. Siellä ongelmana ei enää ole vain kulttuurinen selviytyminen, vaan silkka hengissäpysyminen.
Kanadalaisia on järkyttänyt tieto, jonka mukaan kansainvälinen Pelastakaa lapset -järjestö on aloittamassa hätäohjelmia maassa, jossa elämisen taso on yksi maailman korkeimmista.
Kanadassa on laadittu monia paikallisia maaoikeussopimuksia ja joillakin alkuperäiskansojen yhteisöillä on hyvinkin pitkälle menevä itsehallinto alueellaan. Puhutaan monikulttuurisuudesta, mosaiikista ja erilaisuuden kunnioittamisesta. Mutta silti reservaattien asuinolot saattavat muistuttaa enemmän kolmatta maailmaa kuin rikasta länsimaata.
Joka kymmenes Kanadan alkuperäiskansojen lapsi on otettu kasvatuslaitokseen. Hajallaan olevia pieniä yhteisöjä rasittavat kaikki mahdolliset riesat: työttömyys, viinan ja päihteiden väärinkäyttö, teiniraskaudet, itsemurhat, yleinen toivottomuus.
Tällä hetkellä Kanadassa on konservatiivihallitus, jota vastaan alkuperäiskansat parhaillaan valmistelevat ihmisoikeusvalitusta. Mutta nämä pulmat eivät yhden hallituksen aikana ole syntyneet, vaan ne ovat kasautuneet jo toistasataa vuotta. Usein kyseessä on kulttuurinen eksyminen, kun oman kansan perinteiden ja modernin maailman odotusten yhteensovittaminen ei kerta kaikkiaan toimi.
Samantapaisia tarinoita kuulee muillakin pohjoisilla alueilla, Grönlannissa ja Venäjällä, jossa öljy- ja kaasuteollisuus jyrää asuinseudut mennen tullen.
Tähän nähden pohjoismaiden saamelaisalueet ovat toista maailmaa. Elintasossa ei huomaa mitään eroa saamelaisten ja seudun muiden asukkaiden välillä. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että pohjoismaiden hallituksilla yhdessä ja erikseen on erityinen vastuu pohjoisen vähemmistökansan kulttuurin säilyttämisessä.
Suomen saamelaiskäräjien puheenjohtaja Pekka Aikio listaa heti kolme asiaa, jotka seuraavan hallituksen olisi tarpeen tehdä. Ensinnäkin käräjien budjetti pitäisi vihdoin saada tarpeita vastaavaksi -- nyt se on 1,2 miljoonaa euroa, ja tarve olisi ainakin tuplaten.
Toisena toiveena on maaoikeuspaketin saaminen kompromissimuodossa eteenpäin, ja kolmantena Inariin suunnitellun saamelaisen kulttuurikeskuksen rahoitus. Nämä kaksi asiaa ovat myös käräjien varapuheenjohtajan Anne Nuorgamin listalla, ja niiden ohella myös päiväkoti- ja koulukysymysten saaminen kuntoon.
Tällä hetkellä 70 prosenttia alle kymmenvuotiaista saamelaislapsista asuu kotiseutualueen ulkopuolella, mutta lain edellyttämä oikeus äidinkieliseen opetukseen toteutuu yleensä hyvin heikosti, jos ollenkaan. Kuntien rahapula ajaa lakien velvoitteiden yli.
Nuorgam puhuu Suomen ihmisoikeusrikkomuksista ja tahtoo valtion toimivan kuten oikeusvaltion kuuluisi toimia. Aikio taas ilmoitti eilisessä kansallispäivän puheessaan näin: "Koen toistuvasti, että saamelaiset kansallisena erillisryhmänä ovat syrjäytymässä suomalaisesta yhteiskunnasta, ei omasta halustaan vaan hallituksen välinpitämättömyydestä johtuvan pakkosulauttamisen kautta."
Eivät nämä ole kiihkoilevien separatistien puhetta, vaan aitoa huolta oman kansan ja kulttuurin kohtalosta. On ilmeinen tosiasia, että Suomen väistyvän hallituksen tuntuma näihin kysymyksiin ja halu niiden ratkaisemiseen on ollut luvattoman heikko. Seuraavan hallituksen pitäisi pystyä parempaan. Esimerkiksi kulttuurikeskuksen tarve Inariin on todella suuri, mutta sen rahoittaminen on täysin mahdotonta, ellei valtio lähde siihen mukaan.
***
Islantilaiset ostivat sitten pankkiiriliikkeen Suomesta. Kaikki tuntuu kelpaavan. Joulukuussa lähti Reykjavikiin siivu torniolaista nosturifirmaa Havatoria, ja Finnairin siivillä islantilaisraha on lentänyt jo hyvän aikaa. Saarella on vajaat 300 000 asukasta, siis vähemmän kuin Pohjois-Pohjanmaalla. Kuka vielä puhuu suuruuden ekonomiasta?