Viikko sitten päättyi biodiversiteettisopimuksen kymmenes osapuolikokous Japanin Nagoyassa. Suomalaisessa mediassa kokouksen päätökset saivat aika vaatimattoman huomion.
Isoihinkin otsikoihin olisi voinut olla aihetta, sillä Japanissa päätettiin merkittävistä asioista.
Pienehkö sanaharkka on jo saatu aikaan sopimuksen allekirjoittaneiden valtioiden lupauksesta suojella 17 prosenttia maapinta-alastaan vuoteen 2020 mennessä.
Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) ehti nimittäin paikan päältä kommentoida, kuinka "Meillä on suojelun piirissä Natura-alueista noin 14 prosenttia ja metsäalasta noin 18 prosenttia". Greenpeacen metsävastaava Matti Liimatainen ärähti heti blogissaan, ettei jälkimmäinen prosentti "millään lailla pidä paikkaansa".
Eikä pidäkään, jos asiaa vähänkään tarkastelee maalaisjärjellä.
Suojelualueiden tilastoinnista ja luokittelusta vastaa Suomessa Metsäntutkimuslaitos (Metla), jonka tuorein tieto aiheesta on päivätty joulukuulle 2008. Siitä taulukosta kyllä löytyy tuo Lehtomäen mainitsema prosentti 18, mutta vain luovasti tulkiten.
Suojelualuetilastoissa metsällä tarkoitetaan metsä- ja kitumaata. Määritelmän mukaan kitumaalla puuston hehtaarikohtainen keskikasvu jää 0,1--1 kuutiometriin vuodessa. Tällaista "metsää" ovat muun muassa karut suot.
18 prosenttiin yltämiseksi pitää kuitenkin laskea mukaan myös joutomaa, jolla "kasvaa vain yksittäisiä puita, usein kituliaita tai pensastavia".
Siis vaikkapa avosuot ja tunturipaljakat. Tätä Metla ei lue metsäksi, mutta Lehtomäelle se kelpasi mukaan.
Eikä tämäkään riitä, vaan Lehtomäen prosenttiin pitää suojelumetsiksi hyväksyä vielä rajoitetussa metsätalouskäytössä olevat alueet, jotka siis ovat ensisijaisesti metsätalouskäytössä.
Todellisuudessa tilanne on se, että metsä- ja kitumaasta on Metlan mukaan tiukasti suojeltu vain yhdeksän prosenttia. Kun tästä lasketaan vielä kitumaa pois, metsien suojeluprosentiksi jää ainoastaan 5,2.
Ympäristöministeriön ylitarkastaja Timo Tanninen muistutti, että suojeluprosentti on Nagoyan sopimuksen yhteydessä harhaanjohtava käsite.
Kokouksessa neuvoteltuun suojeluprosenttiin saa lukea eduksi tiukasti suojeltujen alueiden lisäksi monia muita toimia, joiden tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden edistäminen maankäytössä.
Tältä osin Suomi todellakin on lähellä kokouksessa päätettyjä tavoitteita, eikä mitään massiivisia suojelualuelisäyksiä ole odotettavissa. Sitä paitsi sopimuksessa puhuttiin maa-alasta, ei metsäpinta-alasta.
Nyt on kuitenkin muistettava, mihin puheena olevalla suojelulla pyritään: luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseen vuoteen 2020 mennessä.
Alunperin tämä tavoite piti täyttää kuluvan vuoden loppuun mennessä, mutta tähän ei ole pystytty. On vaikea uskoa, että tavoitteeseen nytkään päästäisiin ilman lisäsuojelua.
Jos Nagoyan 18 prosentin velvoite kuitataan laskemalla mukaan löyhästi suojellut alueet, ei tällä saralla todellisuudessa tehdä mitään.
Ja jos ei tehdä mitään, ei monimuotoisuuden vähenemistäkään saada pysäytettyä.
Tämä eri asteisesti suojeltu 18 prosentin osuus maa-alastamme on ollut olemassa jo ennen nyt syntynyttä päätöstäkin, eikä se ole estänyt Suomen metsien eliöstön uhanalaistumista. Miksi se estäisi sitä nyt? Ei ainakaan ministerin päätöksellä.
Sen sijaan, että laskettaisiin tarkoitushakuisesti prosentteja, pitäisi keskittyä suojelun käytännön toimiin.
Lisäksi olisi muistettava, että paljakat ja soidensuojelualueiden aapasuot ovat kyllä suojeltua maa-alaa, mutta Etelä-Suomen metsien uhanalaisten lajien suojelun kanssa niillä ei ole mitään tekemistä.