Seurakuntavaaleissa päästiin edelliskertaa parempaan äänestysvilkkauteen. Silti muutaman kymmenyksen nousua ei voi hehkuttaa. Osanotossa jäätiin yhä erittäin matalalle, 14 prosenttiin.
Kirkko ansaitsee paikoitellen kiitosta siitä, että mahdollisuus äänestää ennakkoon seurakuntavaaleissa tuotiin sinne, missä ihmiset liikkuvat. Ostoskeskukset ja kirjastot ovat oivallisia paikkoja havahduttaa ihmiset osallistumaan. Sellaisissa kohteissa äänestysmahdollisuuden tarjonneet seurakunnat olivat oikealla asialla.
Silti osanotto jäi useissa suurissa seurakunnissa tuntuvasti alle 10 prosentin. Pienissä seurakunnissa yllettiin parempiin, keskiarvoa selvästi nostaviin numeroihin. Kuitenkin runsas sopuvaalien määrä hämmentää kokonaiskuvaa. Se ei ole kunnon kansanvaltaa.
Heräteltäviä on paljon. Valtaosa suomalaisista kuuluu kirkkoon. He maksavat jäsenyydestään niin reippaasti, että minkä tahansa muun vapaaehtoisen yhteisön kyseessä ollen vastineeksi vaadittaisiin oikeutta vaikuttaa päätöksentekoon.
Yhteinen uskonto ja siihen liittyvät tapahtumat, kuten kasteet, rippijuhlat, häät ja lopulta myös hautajaiset ovat tietysti aivan oma lukunsa kansalaisten elämässä. Niihin liittyy usein syviä tunteita, kiitollisuutta iloisista tapahtumista ja tuesta vaikeina hetkinä. Siksi kirkolta ei oikein osata tai kehdatakaan vaatia niin paljon kuin olisi kohtuullista.
On hyvä jututtaa aika ajoin seurakunnan luottamustehtäviin valittuja. Heidän kuuluu kertoa tekemisistään ja kotikirkon kuulumisista avoimesti seurakuntalaisille, ovatpa nämä käyneet äänestämässä tai eivät. Maksavilla jäsenillä on täysi oikeus saada selkoa siitä, mihin heidän kirkollisverojaan käytetään. Harva luottamushenkilö tiedottaa ainakaan oma-aloitteisesti.
Kirkko on kyennyt viime aikoina kehittelemään hartaushetkiä ja muuta yhdessäoloa, joka herättää myös passiivisten seurakuntalaisten kiinnostusta. Kauneimmat joululaulut ja saman vuodenajan iltakirkot vetävät paikoin penkit täyteen väkeä. Yleensäkin juhlapyhien aikaiset iltatapahtumat kirkoissa saavat ihmiset yllättävän hyvin liikkeelle.
Seurakunnan kuuluukin olla altis järjestämään toimintaansa aikaan, jolloin sen jäsenillä on mahdollisuuksia tulla mukaan. Kehittelijöinä on useimmiten ollut palkattu väki, kirkkoherrat etunenässä. Myös aktiiviset luottamushenkilöt ovat osallistuneet ideointiin. Niin pitääkin olla.
Myös näiden kirkollisvaalien jälkeen luottamushenkilöiden ja seurakunnan viranhaltijoiden on syytä miettiä, kuinka seuraavissa vaaleissa saadaan tuntuvasti suurempi osa jäsenistä liikkeelle. Itsetyytyväisyyteen ei ole aihetta edes siellä, missä äänestysinto kohosi selvästi. Numerot ovat kaukana kunnallisten ja valtiollisten vaalien tasosta eivätkä vielä edes lähellä EU-vaalien lukuja. Ja viimemainituissa on tunnustettu jäädyn alle sen, mitä kunnolla toimiva kansanvalta edellyttäisi.
Mielenkiintoa kirkkoa kohtaan lisää se, että hiippakuntien johto arkkipiispaa myöten ottaa kantaa polttavan ajankohtaisiin asioihin. Sen ohella kirkko on muun muassa ruokapankillaan ja diakoniatyöllään auttanut ansiokkaasti hädänalaisia. Tekemätöntä työtä on silti yhä paljon. Muun muassa lasten ja nuorten juurettomuuteen ja hätään kirkko voisi tuoda sisältöä entistä avoimemmalla nuorisotyöllä.