Ylitorniosta lähtöisin olevan Jemina Staalon esikoiskirja Pornoinho ilmestyi viime syksynä. Kirjailijattaren mielestä teos lakaistiin kokonaan testosteronin maton alle.
"Kirjaani on reagoitu hyvin vähän. Kirjailijakollega Anita Konkka ihmetteli kotisivuillaan, kuinka Pornoinho ei ollut edes Helsingin Sanomien esikoisehdokkaana, eikä Finlandia-kisassa. Ei uskallettu laittaa", toteaa Staalo.
Staalo ei käytä sanaa sensuuri, mutta huomauttaa tapahtuneesta muutoksesta.
"Joskus 1980-luvulla Liksom, Kauranen, Härkönen, Idström olisivat saaneet sanoa, mutta enää ei saa. Nyt on hirveän rajoittunutta. Nainen näin pienessä maassa tänä aikana: ei näin julkisesti!"
Staalo vertaa, kuinka aikanaan vouhotettiin underground-kirjailijoista ja heidän edeltäjistään - jotka olivat tietenkin miehiä - kun he menivät narkomaanien ja huorien joukkoon ja kirjoittivat mahtavia kirjoja.
Kustantaja WSOY lupaa Pornoinhon kansilehden liepeessä hurjaa lyhytproosaa esikoiskirjailijalta. Näennäisen kevyttä, populaaria ja pornografista huonon maun tutkielmaa.
Kirjailija itse sanoo koostaneensa laajasta, kymmenen vuoden aikana syntyneestä tekstipinostaan kokoelman, joka räjäyttää liat pois.
Penelope on pönttöpää
"Äidit, tyttäret, mummot raiskattiin jokaisessa sodassa kaikkien jumalien ja huhtuhuntufundamentalistien pyhissä nimissä, heidän äpärälapsensa raiskattiin, tapettiin, kidutettiin, silvottiin tai vietiin vihille. Moni heistä itki alasti turkkilaisissa kylpylöissä - pornografia palelsi.
Tädit, kälyt, kaasot, imettäjät ja kätilöt heräsivät, saivat tarpeekseen ja nousivat barrikadeille ranskanlippua kantamaan. Paljain rinnoin, miesten eteen."
Näin Jemina Staalo kirjoittaa naisen historiasta. Hän haluaa saada lukijan reagoimaan. Sanoma on hänelle tärkeämpi kuin kaunokirjallinen muoto.
"Pornoinhossa on sanomaa, poliittista ja yhteiskunnallista", toteaa naistutkimuksesta kiinnostunut kirjailijatar. Hänen tähtäimessään on hiljennetty näkökulma.
Staalo on vahvan, itsenäisen naisen kannattaja, Kirken ihailija. Odysseusta pitkään odottanut Penelope on pönttöpää.
Oletko edelleen taistelujalalla?
"Ehdottomasti. Tasa-arvon, rauhan, elämisen ja ilmaisun vapauden puolesta, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että uusnatsipropagandaa saisi joka suunnassa tuputtaa."
Näkyvät ja tuntuvat
"Olipa kerran viehkeä Chanda Wolffi. Feminiini niin hento, että läpinäkyvä. Suolaa hän ei laittanut mihinkään ja söi vain purkkiruokaa. Hän oli hyvin säyseä, säikky samaten ja meni aina piiloon, varoi - ei tuonut itseään tykö, ei käyttänyt olkatoppauksia, ei teräviä kyynärpäitä, ei ahtaunut paniikissa juppihissiin."
Staalo kirjoittaa näkyvistä, toimivista ja tuntuvista naisista. Hänellä on rohkeutta olla hämmentävän suora ja härski.
"Ensin tarvitaan järkytys, että aivoissa tapahtuisi jotain", toteaa Jemina Staalo.
Kun eri ikäiset naiset Eve EnslerinVaginamonologeissa tutkiskelevat kohdetta, Staalon teksteissä he myös käyttävät sitä, aistikkaasti mielellään ja tarkoituksellisesti vaikka vallan välineenä.
Kirjoittajana Jemina Staalo on ilkikurisen haastava. Huumori voi olla mustaa, mutta sitä löytyy.
"Minussa on paljon negatiivista. Kirjoittamisen kautta olen saanut purkaa sitä jonkin verran pois", hän tunnustaa.
"Minä haluan tässä elämässä vain osaksi sinun arkeasi, koska sinä olet minun elämäni jalapeno, chili ja cayennepippuri. (...) Ota minut pääruuaksesi, sillä minä olen kyllästynyt olemaan tiramisu!"
Rahvaatkin lukevat
Kustantajan sisäiseen henkilöstölehteen toimittamassaan esittelyssä Jemina Staalo sanoo syntyneensä, kun Vampirella-lehti alkoi ilmestyä vuonna 1969. Kirjailijan teksti kertoo kiteytetysti hänen arvoistaan ja kirjailijaihanteestaan.
"Rakastan uutta ranskalaista aaltoa, vihaa, anarkiaa, Stalinin vainoamia punapäitä, punkkia, surrealisteja, muutakin kuin laseja rikkovia, siis rajoja rikkovia tyyppejä. Kesällä huomasin Åhlensin tavaratalossa, että Liza Marklund on helvetin pitkä amatsooninainen livenä. Arvostan myös Vittulajänkhän Mikael Niemeä, miltei naapurinpoikaa. He eivät ole hiirulaisia eivätkä brassaile omahyväisinä syöttöpossuina norsunluutorneissa, vaan ovat rahvaan parissa. Rahvaatkin lukevat kirjoja."
Staalo huomauttaa inhoavansa sanaa kaunokirjallisuus. Mieluummin vaikka sanataide.
Miesvihan ABC-kirja
"...aistien valtakunta hyväksyy lapsipornon ja naisen alistamisen, tämäkö on erotiikkaa? naisen roolia olla uhri jonka kari grändi pelastaa? tai hercules? robin hood? tarzan? james bond joka muuttaa lesbot heteroiksi ja kgb-kommarikimmat kapitalisteiksi? my fair ladyn täydellinen käännytys miehen normin, säädyn mukaisesti? james stewart technicolor-preerialla opettaa intiaanitytölle englantia ja kristinuskoa?"
Nettilehti Kiiltomadon arvostelussa Petri Hannini luonnehti Pornoinhoa miesvihan aapiskirjaksi. Hannini ei ollut siitä pahoillaan vaan iloitsi, että kerrankin joku antaa mennä eikä säästele sanoissaan.
Staalo täräyttää, ettei tarvita miesvihan opasta; riittää kun pitää silmät ja korvat auki, kuuntelee ja katsoo miehiä, siinä on tarpeeksi.
"Naisvihahan tuli siitä, ettei mies tiennyt yhtään, mitä nainen teki ja ajatteli. Tai pelkäsi tätä. Siksi mies oli alistava ja alentava. Miesviha on tavallaan sitä, että kertoo, miten asia oikeasti on ja mikä on käytäntö, eikä mikään teoria tai joku fantasia. Siinä mielessä Pornoinhoa voi sanoa miesvihan ABC-kirjaksi."
Jemina Staalo meni välillä töihin lastenkotiin ja kehitysvammaisten hoitolaitokseen. Siellä silmät aukesivat monella lailla.
"Halusin iskeä käteni lokaan ja tehdä ruumiillista työtä, jota ei ollenkaan arvostettu, siivoamista ja ruuan laittamista lastensuojelun lapsille, missä sirpaleet lentävät ja ruuat menevät pilalle. Siellä tuli näkyviin kaikki mitä helsinkiläinen mies voi tehdä vauvalle, lapselleen, tytölle, pojalle, koiralle, vaimolleen ja äidilleen. Kaikki ei ole semmoisenaan kirjassa, mutta sieltä tuli kirjan syvä, synkkä pohja."
Mahtava Annikki
Jemina Staalo viettää osan vuodesta Helsingissä, osan pohjoisessa. Hänen vanhempansa asuvat edelleen Ylitorniolla.
"Nautin äärimmäisyyksistä, mennä etelän tapahtumien räimeestä ja mäiskeestä pohjoisen hiljaisuuteen. Valokuvata rauhassa lehmihaassa avojaloin ilman luottokortteja, avaimia, kenkiä, eikä kukaan hengitä niskaan", maalaa valokuvausta harrastava kirjailija.
Nuorena Staalo inhosi koko pohjoista seutua ja juuriaan. Pornoinhossa on joitakin kohtia, joissa Tornionjokilaakson murre puskee läpi.
"Inhosin pohjoista, koska siellä ei ollut mitään mahdollisuuksia nuorelle ihmiselle. Kun on tullut ikää lisää ja on nähnyt ja kokenut kaikenlaista muuta, näkee myös pohjoisen pluspuolen: luonnon ja hiljaisuuden. Ihmisetkin, silloin kun ne eivät utele liikaa. Pohjoisessa on aitoja ihmisiä ja paljon aihetta tarinoihin."
Lapsena Jemina ihaili valtavasti kirjailija Annikki Kariniemeä (1913-1984), joka sai tehdä mitä haluaa välittämättä normeista ja lässytyksistä. Kariniemi oli perhetuttu niin kuin moni muukin lappilainen taiteilija, muusikko, poromies ja maanviljelijä.
"Talo, missä hän asui, oli ihana, kissat ja koirat ja kaikki vanha roina. Ajattelin, että tuo on aivan ihanaa elämää. Annikki oli ainoa nainen, joka puhui. Kyllähän siellä yrittivät hyssytellä, että pitää käyttäytyä niin ja näin kun oli maaherrat ja muut paikalla, mutta ei se käyttäytynyt, vaan sanoi jos oli sanottavaa."
Itse tehty nimi
Vapaa nainen ja kirjailija Annikki Kariniemi on selkeä esikuva Jemina Staalolle. Silti Staalo valitsi kirjoittamisen taiteilijanimellä, pseudonyymillä. Pseudonyymiä käyttää myös saman suvun toinen kirjailijatar, Rosa Liksom.
"Halusin, että se on taiteilijanimi eikä mikään nimimerkki. Selkeästi eri persoona. Ei avioliitosta miehen tai uskonnon kautta saatu vaan itse tehty ja otettu nimi. Jemina-nimi on kulkenut suvussamme, Staalo taas tulee saamelaisesta tarustosta. Staalot ovat tavallaan kyklooppeja. Niillä on yksi silmä ja niitä huijataan samalla tavalla. Tyhmiä ja isoja, hirveän kiehtovia, myyttisiä saamelaisia."
Trollbotten lapsille
Jemina Staalolla on useita kirjallisia suunnitelmia: runokokoelma Noitasirppi, realismin ylittäviä tekstejä sisältävä Alhaalla Valhalla ja lastenkirja työnimeltään Trollbotten.
"Nyt mulla on työn alla aikuisten kauhuromanttinen, symbolinen vaellusromaani kuolemasta. Kun olisi pitänyt kirjoittaa lastenkirjaa, aloin kuitenkin kirjoittaa aikuisille. Lastenkirja tehdään, kun saamme konservaattori-kuvittajaserkkuni Suvi Leukumaavaaran kanssa siihen apurahan."
Tarkoitus on käyttää lastenkirjassa meänkieltä, kadonneita murresanoja sekä paikallisia ja saamelaisia saagoja ja tarinoita.
"Varmaankin otan siihen mukaan Alatornion väkevimmän noidan Pistokosken", uskoo Jemina Staalo.
Kursivoidut sitaatit ovat Jemina Staalon kirjasta Pornoinho,
WSOY 2002.