Magneettimedian juutalaiskirjoitusten julkaisijalta J. Kärkkäinen Oy:ltä vaadittavan yhteisösakon suuruus on alentunut merkittävästi
Kun yhtiön pääomistajaa ja Magneettimedian päätoimittajaa Juha Kärkkäistä vastaan nostettiin syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan viime toukokuussa, ilmoitti valtakunnansyyttäjänvirasto syyttäjän tulevan oikeudenkäynnissä vaatimaan J. Kärkkäinen Oy:lle 90 000 euron suuruista yhteisösakkoa.
Valtakunnansyyttäjänvirasto ei aja syytettä Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa vaan tehtävästä vastaa Oulun syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä Ilpo Lehto. Hän ilmoitti maanantai-iltana päättyneen oikeudenkäynnin lopuksi puolittavansa summan eli vaativansa lopulta yhtiölle 45 000 euron yhteisösakkoa.
Syyttäjä muutti ratkaisua muun muassa siksi, että valtakunnansyyttäjänvirastolla käytössä olleet, yhteisösakkovaatimuksen pohjana olleet tiedot J. Kärkkäinen Oy:n taloudellisesta tilanteesta olivat todellisuutta valoisammat kuin ne luvut, jotka Lehdolle esitettiin maanantaina.
Syyttäjä viittasi yhteisösakkovaatimuksen puolittamispäätöksessään myös kirjoitusten aiheuttamiin oheisseuraamuksiin J. Kärkkäinen Oy:lle. Tällä hän tarkoitti muun muassa sitä, että yhtiön ilmoitusasiakkaiden määrä on laskenut selvästi viime kuukausina.
”Ulkopuolisia mainostajia on jäänyt pois heinäkuun jälkeen elo-syyskuussa. Pudotus on merkittävä. Se on selvästi enemmän kuin 90 000 euroa. Vaikutus voi olla vieläkin suurempi, sillä asiakaspalautteen mukaan asiakkaat välttävät ostosten tekemistä meillä”, oikeudessa kuultu J. Kärkkäinen Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kare Kotiranta selitti.
”Vaatimus kohdistuu väärään tahoon”
Yhtiötä puolustanut asianajaja Markku Fredman muistutti J. Kärkkäinen Oy:n ryhtyneen toimiin, jotta vastaavat kirjoitukset eivät toistuisi. Muun muassa tästä syystä yhteisösakon tuomitseminen olisi hänen mukaansa kohtuutonta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun sitä vaaditaan langetettavaksi sananvapausrikoksen yhteydessä.
Syyttäjä vaatii yhteisösakon lisäksi, että J. Kärkkäinen Oy:n pitää poistaa syytteessä kuvatut kirjoitukset. Fredmanin mukaan yhtiön hallitus ei voi mennä sensuroimaan Juha Kärkkäisen julkaisemia tekstejä. Vaatimus aineiston poistamisesta olisi täten pitänyt esittää Juha Kärkkäiselle, ei yhtiölle, Fredman sanoi.
Käräjäoikeus antaa ratkaisunsa yhteisösakosta ja Juha Kärkkäistä koskevasta syytteestä 21. lokakuuta.