Oulun käräjäokeudessa käsitellään maanantaina tapausta, jossa miestä syytetään 17-vuotiaan miehen murhan yrityksestä. Syyttäjän mukaan mies on tahallaan yrittänyt tappaa nuorukaisen ampumalla tätä pienikaliiberisella ampuma-aseella kahdesti päähän.
Murhan yritys tapahtui syyttäjän mukaan lokakuussa 2016, kun syytetty kutsui uhrin yöllä henkilöautoon. Uhri kuljetettiin Koitelinkosken parkkipaikalle, jossa syytetty pyysi hänet parkkipaikan sivuun ja ampui tätä kaksi kertaa päähän lähietäisyydeltä pienikaliiberisella käsiaseella.
Uhri on menettänyt ampumisen seurauksena toisen silmänsä ja saanut aivovamman molempiin otsalohkoihin.
Syyttäjän mukaan vakaasti harkittu teko on tehty erityisen raa'alla ja julmalla tavalla. Syyttäjä vaatii syytetylle ehdotonta vankeustuomiota murhan yrityksestä ja törkeästä pahoinpitelystä.
Syytettynä on henkilöauton kuljettajana toiminut mies. Hänelle syyttäjä vaatii ehdollista vankeusrangaistusta heitteillepanosta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Tapausta käsitellään Oulun käräjäoikeudessa maanantaina.