Loppukesästä 2014 Leena sai puhelun, jota hän ei voinut uskoa todeksi.
Soittaja oli Leenan asianajaja. Hän kertoi, että syyttäjä oli päättänyt jättää raiskaussyytteen nostamatta näytön puutteen takia.
Puhelun jälkeen Leena pystyi vain itkemään.
– Tuntui, että ei se haitannut, mitä raiskaaja minulle teki. Hän sai pilata elämäni, mutta se ei haitannut mitään. Sama kuin olisi taputettu häntä olalle. Tuli viha koko oikeuslaitosta kohtaan.
Hatarat muistikuvat
Puolitoista vuotta aikaisemmin tammikuussa Leena heräsi aamulla vieraasta asunnosta tietämättä, miten oli sinne päätynyt.
Hän oli viettänyt iltaa oululaisessa yökerhossa. Eräässä vaiheessa hänen muistikuvansa hämärtyivät, ja lopulta ne olivat pelkkää mustaa. Baarista lähtemisestä Leena ei muistanut mitään.
Loppuillasta oli jäänyt vain muutama välähdyksenomainen muistikuva.
Yhdessä niistä tuntematon mies raiskasi häntä ja hän yritti estellä. Sitten kaikki pimeni.
Herättyään Leena löysi asunnosta kaksi miestä nukkumassa. Ulos päästyään hän tilasi kadunviitan perusteella taksin kotiin.
Päivällä Leena soitti poikaystävänsä kehotuksesta poliisille. Illalla hän meni lääkäriin.
Alkoi pitkä ja väsyttävä ruljanssi. Leena vatvoi asiaa läpi useiden poliisien, lääkärien ja hoitajien kanssa. Hänen piti etsiä itselleen asianajaja ja otattaa kaikki mahdolliset sukupuolitautitestit.
Epäiltyjä oli alussa kolme, ja Leena uskoi joutuneensa kaikkien raiskaamaksi. Tutkimuksissa löytyi lopulta vain yhden miehen DNA:ta. Sen Leena sai tietoonsa vasta lähes vuoden päästä.
Lääkäri totesi Leenalla keskivaikean masennuksen, ja hänelle määrättiin masennus- ja unilääkkeet. Terapiaan hän ei mennyt. Se olisi pitänyt maksaa itse, eikä opiskelijalla ollut siihen varaa.
Opinnot jäivät kesken. Leena kuvitteli aina jaksavansa, mutta mistään ei tullutkaan mitään. Pidennyksen hakeminen opiskeluoikeuteen olisi vaatinut asian selvittelyä jälleen yhdelle taholle.
– En jaksanut alkaa taistella vielä siitäkin.
Toipuminen alkaa vasta oikeudenkäynnin jälkeen
Raiskauskriisikeskus Tukinaisen lakimies Riitta Silver kertoo, että varsinainen toipuminen voi monen uhrin kohdalla alkaa vasta oikeudenkäynnin jälkeen.
– Saadut korvaukset tulevat usein käytetyksi terapiaan. Moni kertoo, että on uskaltanut hakeutua sinne vasta sen jälkeen, kun on tiennyt, että pystyy varmasti maksamaan sen.
Silver ei kommentoi yksittäistapausta, vaan kertoo asioista yleisesti. Hänen mukaansa uhrit rohkenevat harvoin viedä asian itse oikeuteen. Jos syyte hylätään, maksettaviksi tulevat vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Moni ei halua ottaa kaiken kokemansa päälle taloudellista riskiä.
Jos syyttäjä jättää syytteen nostamatta tai valituksen hovioikeuteen tekemättä, oikeutta ilmaiseen oikeusapuun ei ole.
– Tässä on melkoinen oikeusturvaan liittyvä epäkohta.
Lähipiiri ja asianajaja tukena
Kun syyttäjän päätös tuli, Leenan piti päättää, veisikö hän asian oikeuteen itse.
Leenan asianajaja Katri Mäkinen kannusti. Tutkinnassa saatu näyttö tuki Leenan kertomusta. Myös perhe ja poikaystävä olivat oikeuteen lähtemisen puolella.
Lopulta Leena totesi, ettei asiaa voisi jättää siihen.
– Ei voinut tietää, kuinka monelle mies oli jo tehnyt samoin ja kuinka monelle voisi vielä tehdä. Syyttäjän päätös tuntui siltä, että hän sai tehdä niin.
Oikeusasteet eri linjoilla
Leena uskoo tulleensa huumatuksi, mutta tutkimuksissa ei löytynyt siitä merkkejä. Otetut kokeet viittasivat joka tapauksessa vahvaan humalatilaan.
Leena syytti myös itseään.
– Helpotti, kun Katri sanoi, että Suomen lain mukaan voit vaikka maata katuojassa sammuneena, eikä kukaan saa silti tehdä sinulle mitään.
Vastaaja väitti alun perin, että yhdyntää ei ollut tapahtunut. DNA-testi osoitti kuitenkin muuta, ja käräjäoikeus totesi vastaajan kertomuksen tältä osin vääräksi.
Syytteen oikeus kuitenkin hylkäsi. Sen mielestä ei ollut voitu aukottomasti selvittää, että Leena olisi ollut tiedoton tai kykenemätön ilmaisemaan tahtoaan.
Kun Oulun käräjäoikeus antoi päätöksensä, tapahtumasta oli kulunut yli kaksi vuotta. Leena ei ollut ollenkaan varma, halusiko valittaa hovioikeuteen. Tuntui, ettei se auttaisi kuitenkaan.
– Minulle oli alkanut tulla sellainen tunne, ettei olisi pitänyt koskaan kertoa kenellekään.
Asianajajan kannustus kuitenkin ratkaisi asian.
Rovaniemen hovioikeus teki päätöksensä toukokuussa 2016.
Oikeus piti syytteen puolesta puhuvaa näyttöä niin vahvana, että syyllisyydestä ei jäänyt järkevää epäilystä.
Oikeus tuomitsi vastaajan raiskauksesta vuoden ja neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hänet tuomittiin maksamaan Leenalle tuhansien eurojen korvaukset.
"Ei pelkästään minun voittoni"
Tukinaisen Riitta Silver sanoo, että uhrille on äärimmäisen tärkeää tuntea saavansa oikeutta.
– Nykyisin puhutaan siitä, voiko oikeuteen ollenkaan uskoa ja saako nainen siellä oikeutta. Kysymys on aika perustavanlaatuisista asioista oikeusvaltiossa.
Leenan usko oikeusjärjestelmään on ollut viime vuodet koetuksella. Hovioikeuden tuomio palautti siitä ainakin osan.
– Oikeus on tapahtunut minun osaltani, mutta se ei ole pelkästään minun voittoni. Ajattelen, että tapauksella on yleistä merkitystä ja se voi ehkä myöhemmin auttaa jotakuta muutakin.
Leenan nimi on muutettu.