Näyttelijä Aku Hirviniemi vastasi perjantaina Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa Hämeenlinnassa syytteisiin kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta. Hirviniemi kiisti syytteet.
Syytteeseen johtaneet teot tapahtuivat Hirviniemen kotona Riihimäellä viime vuoden kesäkuun lopulla. Humalainen Hirviniemi oli kutsunut kaksi yöllä kadulla tapaamaansa tuolloin 17-vuotiasta nuorta naista tutustumaan kotiinsa.
Syytteen mukaan asunnon esittely muuttui pian ahdistavaksi kokemukseksi, kun Hirviniemi yritti estelyistä huolimatta kosketella kumpaakin 17-vuotiasta.
Syyte: kosketteli paidan alta
Syyttäjän mukaan Hirviniemi oli asuntokierroksen aikana ottanut molempia 17-vuotiaita käsistä kiinni sekä kosketellut heitä useita kertoja muun muassa paidan alta selästä heidän estelyistään huolimatta.
Syytteen mukaan hän myös kosketteli molempien naisten takapuolia vaatteiden päältä.
Toisen 17-vuotiaan kanssa Hirviniemi oli istunut yhden hengen tuoliin ja vyötäisistä kiinni pitäen yrittänyt estää 17-vuotiasta nousemasta ylös.
Hän oli myös aluksi silittänyt toisen 17-vuotiaan hiuksia ja sen jälkeen ottanut voimakkaan otteen hiuksista.
Molemmat 17-vuotiaat olivat kokeneet humalaisen Hirviniemen lähentelyt ärsyttävinä ja ahdistavina.
Hirviniemi kiistää syytteen
Aku Hirviniemen vastauksen mukaan hän oli ollut humalassa ja kutsunut kaksi nuorta naista tutustumaan kotiinsa. Syytteen seksuaalisesta ahdistelusta hän kuitenkin kiistää.
Hirviniemen asianajajan Jan-Olof Nyholmin mukaan syyte ei vastaa Hirviniemen omaa käsitystä tapahtumien kulusta asunnolla.
Sen enempää yksityiskohtiin ei asianajaja julkisessa vastauksessaan voinut mennä, sillä oikeudenkäynti määrättiin syytteen lukua ja Hirviniemen vastausta lukuun ottamatta salaiseksi tekoaikaan alaikäisten asianomistajien suojelemiseksi.
Nyholmin mukaan on myös kyseenalaista, koskeeko vuonna 2014 rikoslakiin lisätty laki seksuaalisesta ahdistelusta edes nyt tapahtuneeksi väitetyn kaltaisia tekoja.
Suljetuin ovin
Oikeutta käytiin pääosin suljetuin ovin, eli ilman yleisöä sekä syyttäjän että Aku Hirviniemen vaatimuksesta.
Nuorten naisten ja heidän huoltajiensa henkilöllisyys, osa asiakirjoista sekä poliisin esitutkinta-aineisto määrättiin salaisiksi 60 vuoden ajaksi, kuten seksuaalirikoksissa on tapana.
Seksuaalisesta ahdistelusta voidaan tuomita sakkoihin tai enintään kuuden kuukauden vankeuteen. Alaikäiseen kohdistunut teko on yleisen syytteen alainen.
Syyttäjä vaatii Hirviniemelle vähintään 50 päiväsakon rangaistusta. Nuorilla naisilla ei ollut vaatimuksia Hirviniemelle.
Kanta-Hämeen käräjäoikeus antaa ratkaisunsa myöhemmin kansliapäätöksenä.
Seksuaalinen ahdistelu tarkoittaa tahallista koskettelua
Seksuaaliseksi ahdisteluksi katsotaan tahallinen koskettelu, joka on omiaan loukkaamaan toisen ihmisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta.
Kyse voi olla sivelystä, puristelusta tai taputtelusta, joka kohdistuu esimerkiksi rintoihin, sukuelimiin, takapuoleen tai reisiin. Myös suutelemista voidaan pitää seksuaalisena ahdisteluna.
Teon arvioinnissa kiinnitetään huomiota osapuolten ikään ja sukupuoliin. Myös tekijän ja kohteen välisellä suhteella on väliä. Ventovieraan teko voi olla seksuaalisen itsemääräämisoikeuden näkökulmasta merkittävämpi kuin tutun. Toisaalta merkittävyyttä voi lisätä se, jos teossa käytetään väärin jonkinlaista luottamussuhdetta.
Seksuaalisen ahdistelun rangaistusasteikko on sakosta kuuteen kuukauteen vankeutta.