Kun pakkaset alkavat, moni luulee perhoskauden päättyneen. Tämä on erehdys, sillä myöhäissyksyn perhoset aloittavat lentonsa vasta loka-marraskuussa. Eräät eivät kykene kotelostaankaan kuoriutumaan, ellei elohopea laske nollaan.
Kuinka perhoset sitten kestävät pakkasta? Selviämisen salaisuus on hyönteisten sisäerityksessä. Ilmojen kylmetessä niiden ruumiinkudosten vesipitoisuus laskee, ja ne alkavat tuottaa pakkasnestettä, glyserolia. Tämä alkoholiyhdiste estää hyönteisiä jäätymästä koppuroiksi. Perhoset liikkuvat kylmillä keleillä siis samoin perustein kuin meidän kulkuneuvomme.
Silti voidaan pitää ihmeenä, että sinnikkäimmät kykenevät lentämään vielä kahden asteen pakkasessa ja pienessä lumipyryssä. Syyslajit talvehtivat munina, joista kuoriutuu toukkia seuraavan vuoden toukokuussa.
Loka-marraskuun perhoset ovat yöperhosia, sillä päiväperhoset ovat jo kuolleet tai vaipuneet talvihorrokseen. Havaituimpia syysperhosia on pörröinen hallakehrääjä, jonka pohjaväri on läpikuultavan siniharmaa. Hallakehrääjä on lehti- ja sekametsien laji, muttei karta asuttujakaan alueita. Karvaturria tavataan koko maassa.
Valo houkuttelee hallakehrääjää, ja sen voi nähdä pörräilevän heti pimeän tultua kaikenlaisilla valaistuilla paikoilla katulyhtyjen varsista kiekkokaukalon pleksilaseihin. Päivisin hallakehrääjä lepäilee puunrungoilla, puhelinpylväillä tai rakennusten seinillä.
Autojen ja katulamppujen valokeiloissa näkyvät lepattelijat ovat useimmiten halla-, lumi- ja pakkasmittareita, jotka ovat saaneet nimensä myöhäisestä lentoajastaan.
Tielläliikkujan silmään sattuvat syysmittarit ovat koiraita. Lajien naarailla ei ole siipiä lainkaan, ja ne keskittyvät houkuttelemaan hajullaan siivekkäitä prinssejä luokseen.
Syysmittarit viihtyvät metsissä, puutarhoissa ja puistoissa. Joinakin vuosina pakkasmittarin hedelmäpuita ja tammea syöviä toukkia saattaa olla niin paljon, että ne aiheuttavat näkyvää tuhoa. Halla- ja lumimittarin koivulla ja pajulla elävät toukat leviävät kuin hämähäkit: ne erittävät seittiä ja jättäytyvät tuulen vietäviksi.
Mittariperhoset tunnistaa hennosta ruumiistaan ja verkkaisesta lentotavastaan, toisin kuin paksuruhoiset yökköset, jotka lentävät sukkelasti pörräten. Suomessa tavattavia syysyökkösiä ovat puuyökköset, piiloyökköset, loimuyökköset ja ruskohirsiyökköset, jotka viihtyvät sekametsissä ja rantapensaikoissa.
Suomen syysperhosten Oulun-erikoisuus on maitiaiskehrääjä, joka muista yöperhosista poiketen lentää päiväsaikaan. Sen kanta oli vahvimmillaan 1930-40-luvuilla, jolloin sitä tavattiin pitkin rannikkoa. Viime vuosikymmeninä lajia on havaittu Suomessa vain kahdella esiintymissaarekkeella, Oulun lisäksi Hankoniemellä.
Maitiaiskehrääjän elinympäristöä ovat avarat ja matalakasvuiset merenrantaniityt. Laji lentelee lokakuun kalseassa auringossa noin kahden metrin korkeudella. Lento on nopeaa ja vaikeasti havainnoitavaa, naarailla kuitenkin verkkaisempaa.
Maitiaiskehrääjän mustat ja karvaiset toukat syövät sarjakeltanoa ja voikukkaa. Toukka on yöaktiivinen ja piilottelee päivisin maassa.