Syyrian sota on kehittynyt viime viikkoina huolestuttavaan suuntaan. Venäjän aktiivinen mukaantulo sotatapahtumiin ei ole edistänyt edes väliaikaisen aselevon aikaansaamista, vaan on tehnyt tilanteesta yhä vaikeammin ratkaistavan. Mitään myönteistä käännettä ei tällä hetkellä ole näköpiirissä. Sota jatkuu ja saa yhä väkivaltaisempia piirteitä. Samalla ulkopuolisten toimijoiden määrä on kasvamassa.
Monet tuntuvat jo unohtaneen, miten Syyrian sota alkoi. Varsinkin kansalaiskeskustelussa näyttää nousevan väitteitä, että Yhdysvallat olisi koko sodan takana, että sota olisi seurausta sen jatkuvasta puuttumisesta alueen kehitykseen.
Näillä väitteillä ei ole totuuspohjaa. Syyrian sisällissota on kotikutoinen konflikti, jonka arabikevääksi kutsuttu ilmiö sysäsi kohta viisi vuotta sitten liikkeelle.
Arabikevääseen liitettiin aluksi suuria toiveita, mutta niissä on sittemmin jouduttu pettymään. Vain Tunisiassa on saatu aikaan vakautta ylläpitävä demokraattinen ratkaisu, jota on tuettu myös Nobelin rauhanpalkinnolla. Libyassa vallitsee yhä sekasorto, Egyptissä siirryttiin sotilasvaltaan ja muissa arabimaissa poliittiset ja yhteiskunnalliset muutokset ovat jääneet vähäiseksi.
Syyrian viime vuosikymmenten vakaus on perustunut osittain harhaan. Maata on hallinnut shiialaisuutta edustava alaviittien ryhmä Assadin suvun johdolla. Alaviitteihin kuului ennen sisällissotaa vain 12 prosenttia syyrialaisista, mutta he pysyivät vallassa ulkopuolisen tuen turvin. Assadin suvun valtaa ovat perinteisesti tukeneet Venäjän (ja aikoinaan Neuvostoliiton) lisäksi Iran, Irak ja eräät Libanonissa vaikuttavat ryhmittymät.
Venäjä on tällä hetkellä Syyrian sisällissodan eräänlainen ylisuorittaja. Sen rooli oli sodan alkuvaiheissa melko vähäinen. Kyse oli lähinnä Assadin hallinnon poliittisesta tukemisesta. Se näkyi ennen muuta YK:n turvaneuvostossa, missä Venäjä – ja osin myös Kiina – esti useaan kertaan kriisin alkuvaiheissa veto-oikeudellaan maailmanjärjestön puuttumisen Syyrian tapahtumiin.
Viime kuukausien aikana Venäjästä on tullut Syyrian sisällissodan aktiivisin toimija. Sen ilmavoimat ovat viime viikkoina pommittaneet Assadin vastustajien kohteita eri puolilla maata.
Venäjä on perustellut operaatiotaan toiminnalla terrorismia vastaan. Tarkempi analyysi on kuitenkin paljastanut, että vain pieni osa iskuista on kohdistunut Isisin joukkoihin. Venäjä onkin pääasiassa iskenyt Syyrian länsiosissa toimiviin maltillisiin Assadin vastustajiin.
Yhdysvallat on ollut Syyriassa alisuorittaja. Se on suhtautunut vastentahtoisesti roolinsa laajentamiseen, koska pelkää Irakin kokemusten toistumista. Se on kyllä iskenyt Isisin kohteisiin Syyrian itäosassa, mutta on välttänyt laajempaa sitoutumista sotatapahtumiin.
Presidentti Obama joutuu keskittymään viimeisen vuotensa aikana kotimaiseen agendaan, eikä kireä suhde kongressiin ainakaan helpota hänen asemaansa. Näin aloite on ainakin väliaikaisesti siirtynyt Venäjän käsiin.
Eurooppa on paininut viime vuodet sisäisten, lähinnä taloudellisten ongelmien parissa, ja on siksi joutunut kriisissä sivustakatsojan rooliin. Silti sota on vaikuttanut Eurooppaan voimakkaammin kuin Venäjään ja Yhdysvaltoihin, kiitos tänne viime kuukausina suuntautuneen hallitsemattoman muuttoliikkeen.
Ei ole mikään sattuma, että Syyriasta paenneet lähtivät liikkeelle samaan aikaan kun Venäjä, minne pakolaiset eivät halua, on eskaloinut sotilaallista toimintaansa.
Aikaisemmin Lähi-idän alueen kriiseissä muuttoliike on suuntautunut pääosin lähimpiin kriisialuetta ympäröiviin maihin. Näin kävi aluksi myös Syyriassa, mistä useampi miljoona sotaa paennutta siirtyi Turkkiin, Libanoniin ja Jordaniaan. Niiden kyky selviytyä niin suuresta pakolaismäärästä on kuitenkin rajallinen.
Muuttoliikettä on lisännyt myös se, että Turkki on nähnyt tilanteessa mahdollisuuden iskeä sen omia kurdeja vastaan.
Kukaan ei pysty sanomaan varmuudella, millaisena Syyrian sota jatkuu. Venäjän massiivisesta sotilaallisesta väliintulosta huolimatta ei ole varmaa, kykenevätkö Assadin joukot ottamaan koko maan hallintaansa.
On myös muistettava, että Assad on syyllistynyt sodan aikana poikkeuksellisen räikeisiin ihmisoikeusrikkomuksiin ja sotarikoksiin, eikä siksi voi jatkossa olla hyväksyttävä Syyrian edustaja maailman foorumeilla.
Venäjä pelaa Syyriassa uhkapeliä. Se ei ole kiinnostunut Syyrian tulevaisuudesta sinänsä, vaan oman kansainvälisen asemansa vahvistamisesta. Iskeminen muita Assadin vastustajia vastaan ei helpota tuon tavoitteen saavuttamista.
Vaikka Venäjä nyt voi olla varteenotettava keskustelukumppani Syyrian tulevaisuudesta, on sen asema pidemmällä tähtäimellä edelleen heikko ja sen kansantalous enemmän kuin suurissa vaikeuksissa.
Kirjoittaja on Helsingin ja Tampereen yliopistojen valtio-opin dosentti.