Arabimaailmaa alkuvuoden kuohuttaneet kansannousut ovat ulottuneet myös Syyriaan.
Siellä menossa oleva liikehdintä haastaa jo vakavasti presidentti Bashar al-Assadin hallinnon. Se on päättänyt vastata arabikadun kapinointiin väkivallalla sen jälkeen kun lievät myönnytykset eivät ole riittäneet mielenosoittajille.
Kansalaisten tyytymättömyys on kaatanut tähän mennessä Tunisian ja Egyptin korruptoituneet valtaeliitit. Sen sijaan Libyassa diktaattori Muammar Gaddafi käy veristä sisällissotaa Nato-maiden tukemia kapinallisia vastaan.
Jemenissä presidentti näyttää antavan periksi viikkokausia jatkuneille mielenosoituksille.
Vaikka Syyria ei ole väestömäärältään ja vaikutusvallaltaan Egyptin kaltainen tekijä arabimaailmassa, sillä on tärkeä rooli etenkin Lähi-idän voimatasapainossa.
Kuitenkin sitä mukaa kuin Syyria käyttää yhä verisempiä otteita, kansainvälisen yhteisön on reagoitava niihin. Muutoin se toimisi avoimen kaksinaamaisesti.
Jo nyt on joka tapauksessa selvää, ettei ulkomaailma mitä todennäköisimmin puutu Syyrian tapahtumiin läheskään samalla tavalla kuin Libyassa.
Gaddafin vastarinta on osoittautunut Libyassa yllättävän sitkeäksi, ja Nato-maiden pommitukset ja lentokielto ovat kestäneet jo yli kuukauden ilman että Gaddafin kaatumisen päivämäärää tai operaation takarajaa olisi näköpiirissä.
Syyria poikkeaa Libyasta myös siinä, ettei Syyrian oppositio hallitse kiistatta mitään osaa maasta ja ettei siellä käydä ainakaan vielä täysimittaista sisällissotaa.
Lisäksi Arabiliitto kannatti ennalta Gaddafin vastaisia toimia. Näin ei ole Syyriassa, ei ainakaan vielä. Kaiken päälle Syyrian armeija näyttää tukevan Assadin kovia toimia. Egyptissähän armeija kieltäytyi tulittamasta mielenosoittajia.
Ulkomaailma ei ole myöskään vaatinut presidentti Assadia väistymään.
Assadin hallinnon asemaa pönkittää nurinkurisesti se, että hallinnon syrjäytyminen voisi horjuttaa Lähi-idän herkkää tilannetta.
Syyria ei ole yhtäältä halunnut tehdä Egyptin tavoin rauhansopimusta Israelin kanssa, mutta toisaalta Syyriaa hallitsevan baath-puolueen joutuminen sivuun ja muslimiveljeskunnan kaltaisten ääriryhmien tulo sen tilalle lisäisi epävarmuutta.
Baath-puolue edustaa vähemmistössä olevia alaviitteja kun taas väestön enemmistö on sunnimuslimeja.
Vaikka Syyria tukee Israelin verivihollisia Hamasia palestiinalaisalueilla ja Hizbollahia Libanonissa, Assadin hallinto näyttää Israelin näkökulmasta olevan sittenkin pienempi paha.
Pääsiäisen aikana Yhdysvallat ilmoitti tutkivansa täsmäpakotteita Syyriaa vastaan. Pulma on kuitenkin se, että Syyriaa vastaan on jo voimassa joukko pakotteita. Lisäksi YK:n turvallisuusneuvostossa valmistellaan väkivallan käyttöä tuomitsevaa ja sen itsenäistä tutkimista kannattavaa päätöslauselmaa.
Paine kansainvälistä yhteisöä kohtaan kuitenkin varmasti kasvaa, jos ja kun Syyrian levottomuudet jatkuvat ja nykyhallinto turvautuu yhä väkivaltaisempiin otteisiin.