Syyrian sisällissota on tyypillinen meidän aikamme sota.
Nykyään on enää hyvin vähän sotia, joissa valtiot ampuvat toisiaan. Niiden tilalle on tullut sotaa muistuttavaa jatkuvaa väkivaltaa ja suvereenien valtioiden sisäisiin asioihin sotilaallisesti puuttumista.
Syyrian tapahtumat ovat niin lähellä sotaa kuin nykyään päästään. Eniten tilanteesta kärsivät siviilit.
Ennen sodilla oli selvempi alku ja loppu, ja niissä taistelivat valtioiden armeijat. Niiden sijaan maailmalla nähdään nykyään epämääräisiä tilanteita, joissa vuorottelevat taistelut ja rauhalliset ajat. Hyviä esimerkkejä ovat Afganistan ja Irak, joiden väkivallalle ei näy loppua.
Sodat olivat valtioiden välisiä varsinkin ennen toista maailmansotaa. Silloiset taisteluosapuolet olivat hierarkkisia yksiköitä. Nyt mukana on hajanainen joukko erityyppisiä taistelijoita, kuten puolisotilaallisia yksiköitä, tavallisia armeijoita ja niistä irtautuneita osia, rikollisjoukkoja ja seikkailijoita.
Tällainen on myös Syyrian epäyhtenäinen oppositio. Eri osallistujia on niin paljon, että taistelijat ja siviilit sekoittuvat.
Aiemmin kansakunnat maksoivat sodan yhteisillä talkoilla. Nyt väkivaltaisuuksiin osallistuu vain pirstaleinen joukko, ja kustannuksia maksaa vain pieni osa väestöstä, joten valtion tulot vähenevät.
Epämääräiset taistelujoukot saavat rahaa ryöstelystä, humanitaarisen avun verottamisesta, ase- ja huumekaupasta tai ulkopuolisilta. Tulojen saamiseen tarvitsee väkivaltaa, mikä ei helpota tilanteen ratkaisemista.
Uudenlaiset sodat ovat globaali ilmiö, joten paikalla on myös ulkomaisia toimittajia, palkkasotilaita, EU:n henkilökuntaa ja kansainvälisiä järjestöjä. Myös Syyriassa paikalla on koko repertuaari järjestöjä YK:sta humanitaarisiin toimijoihin.
Nykyajan konflikteissa väkivaltaisuudet iskevät pahimmin siviileihin, joihin tähdätään tarkoituksella. Vielä ensimmäisessä maailmansodassa suurin osa kuolleista oli sotilaita. Toisessa maailmansodassa siviileitä ja sotilaita menehtyi suunnilleen yhtä paljon, mutta 1990-luvulla tavallisia kansalaisia oli kuolleista jo 90 prosenttia.
Tilastojen mukaan toisen maailmansodan jälkeen oman hallituksen käsiin on kuollut enemmän ihmisiä kuin ulkomaisten aseistettujen vihollisten hyökkäyksiin, mikä pätee myös Syyriaan.
Jos sodan määritelmä on epäselvä, käy kuten Suomelle Afganistanissa. Siellä olevat useimmat muut maat ajattelivat olevansa sodassa, kun Suomi kuvitteli olevansa turvaamassa rauhaa.
Geneven sopimukset rajoittavat sotien julmuuksia, mutta ne on tarkoitettu valtioille. Epämääräisiä toimijoita ei säätele mikään. Myöskään Yhdysvaltojen liittouman mahdollisia iskuja Syyriaan ei todennäköisesti julisteta sodaksi, jolloin liittouma säästyy syytteiltä sotarikoksista sekä sotakorvauksilta.
Kansainvälisen yhteisön tulisi huomata muutos, koska suurimpia kärsijöitä ovat siviilit. Myös presidentti Bashar al-Assadia täytyy kohdella rikollisena eikä sotilaallisena vihollisena, jonka kanssa voi neuvotella.