Kun puolalainen Marta Abramowicz kävi Ruotsissa Gay Pride -tapahtumassa, hän tajusi selvemmin kuin koskaan, miten ahdistavaa hänen elämänsä kotimaassa on.
-- Tukholman Pride oli perhetapahtuma, johon lapsiperheet tulivat piknikille, hän ihmettelee.
-- Tunnelma oli aivan eri maailmasta kuin niissä Itä-Euroopan tapahtumissa, joihin olen osallistunut. Niissä ollaan jatkuvan pelon vallassa: koko ajan tuntuu, että joku saattaa kohta hyökätä kimppuun, heittää kivellä tai sanoa loukkaavia asioita.
Abramowicz huomasi, että pelosta oli tullut hänelle toinen luonto. Hän etsi jatkuvasti katseellaan vaaraa ruotsalaisesta väkijoukosta, eikä osannut rentoutua, vaikka järjellä ajatellen ympäristö oli täysin turvallinen.
-- Silloin todella tajusin, miten kamalaa on elää sellaisessa maassa kuin Puola, hän kertoo puhelinhaastattelussa Varsovasta.
Näistä synkistä tunnelmista huolimatta Abramowicz palasi matkansa jälkeen takaisin kotimaahansa, jossa hän toimii varapuheenjohtajana homoseksuaalien oikeuksia ajavassa kansalaisjärjestössä nimeltä Homofobian vastainen kampanja (Kampanja Przeciw Homofobii).
Kaikki eivät kuitenkaan palaa. Abramowicz tapasi Tukholmassa useita puolalaisia homoseksuaaleja, jotka olivat muuttaneet lopullisesti Ruotsiin ihmisoikeuksien perässä.
-- Ruotsissa he voivat olla avoimesti sitä mitä ovat ja elää silti normaalia elämää. Puolassa se olisi mahdotonta.
EU-jäsenyys auttaa muuttamaan
Abramowicz tietää monia, jotka ovat muuttaneet pois Puolasta poliittisista syistä.
-- Muutot eivät johdu pelkästään työttömyydestä ja huonoista palkoista. Monet korostavat, etteivät halua palata Puolaan nykyisen hallituksen harjoittaman politiikan vuoksi. Heidän joukossaan on paljon homoseksuaaleja, jotka kokivat olevansa todella ahtaalla synnyinmaassaan.
Sateenkaarikansan muuttoliike on tuttu asia myös kansainvälisen seksuaalivähemmistöjen järjestön Ilgan Euroopan-osaston viestintäpäällikölle Juris Lavrikovsille.
-- On selviä merkkejä siitä, että eräistä uusista EU-jäsenmaista kotoisin olevat homoseksuaalit käyttävät erityisen paljon hyväkseen EU-jäsenyyden tuomia liikkumismahdollisuuksia, hän kertoo. Lavrikovs arvelee, että syrjintää pakoon muutetaan erityisesti Puolasta ja Latviasta, joissa seksuaalivähemmistöjen asema on hänen mukaansa kammottava.
Tilastoja sateenkaariväen muutoista ei kuitenkaan hänen harmikseen ole saatavilla, vaikka Ilga on yrittänyt kartoittaa tilannetta. Kokonaiskuvan saaminen on luonnollisestikin hankalaa, sillä läheskään kaikki muuttajat eivät halua kertoa muuttonsa syitä tai seksuaalista suuntautumistaan.
Sekä Abramowiczilla että Lavrikovsilla on se käsitys, että suosituimpia muuttokohteita ovat Britannia, Irlanti ja Ruotsi.
Lavrikovs huomauttaa, että näihin kolmeen maahan on helppo muuttaa, koska ne eivät ole rajoittaneet uusista EU-maista tulevien työmahdollisuuksia. Brittein saarten vetovoimaa selittää myös englannin kieli.