Kun markkinoille tulee uusi hoito jollekin taudille, on julkisen sektorin päätettävä otetaanko kyseinen hoito julkisesti korvattavien hoitojen joukkoon.
Perustuslain 19 §:n mukaan julkisen vallan on taattava riittävät terveyspalvelut. Tätä täsmentää terveydenhuoltolain 7a §, jonka mukaan ”palveluvalikoimaan kuuluvat lääketieteellisesti […] perusteltu sairauksien ennaltaehkäisy, sairauden toteamiseksi tehtävät tutkimukset sekä taudinmääritys, hoito ja kuntoutus.”
Ulkopuolelle jää ”sellainen […] hoito ja kuntoutus, johon sisältyy saavutettavan terveyshyödyn kannalta kohtuuttoman suuri riski potilaan hengelle tai terveydelle tai jonka vaikuttavuus on vähäinen ja jonka aiheuttamat kustannukset ovat kohtuuttomat saavutettavissa olevaan terveyshyötyyn ja hoidolliseen arvoon nähden.”
Eli jos se on hoidollisesti perusteltua, sitä tulee antaa. Tapauksia, jossa ei anneta, on kaksi.
Ensimmäinen on, että se on hoidettavan kannalta kohtalokasta. Toinen on, että hoito on kallis ja hoidollinen hyöty kyseenalainen. Esimerkiksi kallis mutta vaikuttava lääke tulee siis korvata.
Oikeusasiamiehen päätöksen (921/4/04) mukaan ”järjestämisvastuun ulkopuolelle ei voida sulkea tiettyjä sairauksia sairastavia potilasryhmiä. Syrjinnän kielto on hoitoratkaisuissa keskeisen tärkeä perusoikeuksien toteutumiseen liittyvä terveydenhuollon oikeudenmukaisuuskysymys. Mikään muu priorisointi ei ole käsitykseni mukaan yksittäisissä hoitoratkaisuissa lainmukaista kuin sairauteen, hoidon tarpeeseen ja hoidon vaikuttavuuteen kohdistuva.”
Palveluvalikoimaneuvosto (Palko) on valtioneuvoston asettama toimielin, joka antaa suosituksia siitä, kuuluuko hoito julkisen palvelun piiriin. Terveydenhuoltolain 78 §:n mukaan Palkon lausunnot eivät ole sitovia. Kyseinen lainkohta myös tarkentaa valikoinnin kriteereitä: ”Suosituksia antaessaan neuvoston tulee ottaa huomioon eri alojen tutkimustieto ja muu näyttö sekä terveydenhuollon eettiset ja järjestämiseen liittyvät näkökohdat.”
Palko on johtanut terveydenhuoltolaista kolme kriteeriä, joihin suositus perustuu: terveysongelman merkittävyys, lääketieteellinen perustavuus sekä eettisyys ja taloudellisuus kokonaisuutena.
Kaksi ensimmäistä kohtaa liittyvät vain siihen, onko hoito lääketieteellisesti perusteltu. Kolmatta kohtaa tarkennetaan Palkon eri asiakirjoissa. Huolestuttavaa on, että viimevuotisessa väliraportissaan Palko ”katsoo, että terveydenhuollon palveluista syntyviä kustannuksia ei voida jättää huomioimatta palveluvalikoimaa määriteltäessä.”
Palkon näkemys vaikuttaa lain puitteissa oudolta ja vaikuttaa johtavan kyseenalaisiin tuloksiin. Tällä hetkellä Palko pohtii tulisiko Nusinerseeni-niminen lääke korvata.
Nusinerseeni on vaikean ja etenevän lihassairauden, SMA:n, hoitoon kehitetty lääke, joka tutkimusten mukaan pysäyttää taudin etenemisen. Joillakin potilailla osa menetetystä lihasvoimasta palautuu, ja hyvin nuorena aloitettu hoito on jopa estänyt oireet kokonaan.
Tutkimuksellisesta, ja inhimillisestä, näkökulmasta sitä voidaan pitää läpimurtona.
Jos Palko asiaa nyt seuraavan kokouksessaan käsitellessään päätyy, kuten se suositusluonnoksessaan Nusinerseenin osalta esittää, suosittamaan ettei sitä tulisi korvata, voidaan kysyä miten lakiin toimintansa perustavan terveysviranomaisen tulisi suhtautua ei-sitovaan suositukseen, jonka suhde lakiin on näin ongelmallinen? Entä miten voisimme turvata, että Palkon kaltainen toimielin noudattaisi vain yhteisesti sovittuja kriteerejä?
Juho Ritola
dosentti, Turku
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.