Kirkon työryhmä esittää, että miespapit eivät enää voisi kieltäytyä yhteistyöstä naispappien kanssa. Tällainen linjaus selventäisi seurakuntien pelisääntöjä. Syvää opillista kiistaa päätös ei silti hävittäisi.
Pian on kulunut kaksi vuosikymmentä kirkolliskokouksen päätöksestä, jonka mukaan naiset voivat toimia pappina Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Tällä hetkellä naispuolisten seurakuntapappien osuus kaikista papeista on kolmannes. Määrä kasvaa koko ajan, sillä teologisiin tiedekuntiin hyväksytyistä opiskelijoista naisia on jo selvä enemmistö.
Kirkolliskokous ei päättänyt vuonna 1986, että maassa olisi erikseen naisten ja miesten pappisvirat. Kirkossa on vain yksi pappisvirka, jonka hoitajista osa on miehiä ja osa naisia. Osa miespapeista ei kuitenkaan edelleenkään tunnusta naisten oikeutta papin tehtäviin.
Se on johtanut seurakunnissa erilaisiin ja erikoisiin ratkaisuihin, kun yhteentörmäyksiä naispappeuden torjujien ja naispuolisten pappien välillä on pyritty välttämään. On väistelyä puolin ja toisin, työvuorojen järjestelyä, työilmapiiriä ja työssä jaksamista heikentäviä jännitteitä ja suoranaista syrjintää.
Kipeimmin kiistat ovat näkyneet kirkkojen alttareilla, joilla osa miespapeista ei edelleenkään suostu toimimaan yhteistyössä naispappien kanssa. Torjujat vetoavat näkemyksessään kirkon vanhaan perinteeseen ja tulkintaansa Raamatun teksteistä.
Kahdessakymmenessä vuodessa on käynyt selväksi, etteivät naisten pappeuteen liittyvät ristiriidat seurakunnissa korjaannu itsestään. Vaikka monissa seurakunnissa opilliset näkemyserot on pystytty hoitamaan tyylikkäästi ja vakavia haavoja välttäen, paikoin asenteet ovat vain koventuneet ja kiristyneet. Siksi kirkon on korkea aika selventää pelisääntöjä. Tiistaina julkistetut piispa Mikko Heikan johtaman työryhmän esitykset pyrkivät tähän.
Työryhmän lähtökohta on selkeä: yleinen työelämää koskeva ja kirkollinen lainsäädäntö edellyttävät, että viranhaltija hoitaa kaikki virkaansa kuuluvat työtehtävät, toimittaa jumalanpalveluksen ja viettää ehtoollista kaikkien pappien kanssa. Työntekijä ei siis voi kieltäytyä hoitamasta normaaleja virkatehtäviään.
Asian ratkaisu näyttää siis periaatteen tasolla helpolta. Mutta jos piispainkokous muuttaa esitykset kirkon toimintalinjaksi, ongelmat eivät valitettavasti pääty siihen. Aivan varmasti sen päätöksen jälkeenkin kirkossa on miespappeja, jotka eivät tunnusta naisten oikeutta papin virkaan eivätkä yhteistyöhön ryhdy. Mitä heille tapahtuisi?
Vastaan pullikointiin voi puuttua huomautuksin tai kurinpitomenettelyllä, lopulta jopa virasta erottamiselta. Erilaisia rangaistuksia on odotettavissa, sillä jo nyt on nähty, että vastustajien kannat asiassa eivät hevin taivu. Onko siis lopulta edessä tilanne, jossa osa nykyisistä miespapeista joutuu jättämään virkansa? Se ei ole lainkaan mahdoton seuraus, ja se voi myös johtaa joidenkin naispappeutta vastustavien maallikoiden lähtöön kirkosta.
Työryhmän esitykset siirtyvät piispainkokouksen käsittelyyn jo ensi viikolla. Kaikkia osapuolia tyydyttävää ratkaisua kiistassa ei voi saavuttaa. Jotain on kuitenkin nykyiselle, epäselvälle ja syrjinnän mahdollistavalle tilanteelle tehtävä ja on fiksua tehdä työryhmän ehdotuksen pohjalta. Piispainkokous arvattavasti hakee päätöstä, jonka kielteiset seuraukset jäisivät mahdollisimman pieniksi. Odotetaan ja katsotaan -vaihtoehtoa ei pöydällä enää ole.