Sosiaali- ja terveysalan tutkimuskeskuksen Stakesin tuore raportti Hyvinvointi ja tulevaisuus maalla ja kaupungeissa antaa synkän kuvan etenkin syrjäseuduilla asuvien ihmisten tunnoista ja luottamuksesta politiikkaan sekä politiikkojen kykyyn hoitaa asioita.
Yli seitsemän kymmenestä haja-asutusalueen asukkaasta kokee, etteivät valtakunnan poliittiset päättäjät pidä huolta elämisen edellytyksistä maalla. Ja vain kolme prosenttia uskoo asioita hoidettavan hyvin. Luottamus oman kunnan päättäjiä kohtaan on korkeampi, mutta ei häävi sekään: 33 prosenttia arvioi kunnan asioita hoidettavan huonosti ja vain 24 prosenttia hyvin.
Syrjäseuduilla asuvien tunnot poikkeavat merkittävästi sekä kaupungeissa että niiden läheisellä maaseudulla asuvien mielialoista. Vaikka yleisesti politiikka ei olekaan kovassa kurssissa, sen arvostus on erityisen alhainen haja-asutusalueella.
Ihmisten vastauksista tutkijoille on luettavissa kaikki se, mitä tiedotusvälineet päivittäin kertovat: nuori väki muuttaa maalta kaupunkeihin; maatalous hiipuu eikä korvaavaa työtä saada tilalle; kunnat kippuroivat talouksiensa kanssa, lakkauttavat kyläkouluja ja puuhailevat kuntaliitosten kimpussa, terveyskeskuksiin ei löydy lääkäreitä eikä mummoille ja papoille ole hoitopaikkoja.
Eikä siinä kaikki. Rujojen lukujen taakse kätkeytyy näköalattomuus. Enää ei edes uskota, että maaseudun syrjäalueet nousisivat vielä. Talouden pyörät pyörittävät politiikkaa markkinatalouden ehdoilla eikä uskottavaa vaihtoehtoa tarjoa juuri kukaan eikä ainakaan yksikään merkittävä poliittinen puolue.
Tutkimuksen tulos ei yllätä. Tosiasia on, että eurooppalaisessa Suomessa aluepolitiikka on vaihtunut kasvukeskuspolitiikaksi, joka tukee äveriäämpiä seutuja. Heikommin pärjänneet saavat porista omassa liemessään. Ihmisten tunnot ovat sen mukaisia.
Mieliala maalla on otollinen voimakkaalle protestille. Mutta ikääntyvä ja harventuva syrjä-Suomen väki tuskin nousee barrikadille. Viimeiset, jotka uskoivat politiikan voimaan muuttaa unohdetun kansan elämä ehommaksi, menettivät uskonsa vennamolaisuuden ajettua karille.
Maaseudun väki peräkulmia myöten on kokenut äänestämisen vaaleissa kansalaisvelvollisuudeksi. Vastalause ei ole purkautunut sitä kautta. Eri asia on, onko kaupunkien lähiöasukkaiden alhainen äänestysinto itse asiassa osittainen heijastus maaseudun tilanteesta. Suuntautuuhan muutto maalta ensin juuri kaupunkilähiöihin.
Turhautuneisuus voisi muodostaa pohjan vaikka millaiselle protestiliikkeelle. Ainakaan syrjäseudulla ei ole ilmassa vireitä, jotka viestisivät tällaista olevan tapahtumassa. Kaupungeissa monen sortin radikalismi elää, mutta perin hajanaisena ja ilman kouriintuntuvaa suuntaa ajelehtivana.
Keskustapuolueella on tunnetusti vahva jalansija maaseudulla. Puoluepamppujen ketkuttelut ja taannoinen hallituskausi EU-jäseneksi liittymisineen ja massatyöttömyyksineen ovat etäännyttäneet väen puolueesta. Toisaalta kaupunkilaisia kosiskeleva keskustakaan ei ole kyennyt esittämään todellista vaihtoehtoa.
Vasemmistoliiton edeltäjä Skdl oli maaseudun köyhän kansan toivo pitkään sotien jälkeen. Sosialismin romahdus ja puolueen muuttuminen sosiaalidemokraattien ja vihreiden kylkeen sijoittuvaksi city-puolueeksi on vienyt terän siltäkin.
Moni kokee politiikan yhdeksi harmaaksi mössöksi, vailla vaihtoehtoja. Suuret muutokset rullaavat omalla painollaan. Ei ihme, että politiikkaan aletaan taas kaivata politiikkaa.