pekka.mikkola@kaleva.fi
Puolueet käyvät koko ajan kuumenevaan vaalikampanjaan suuremman rahakasan turvin kuin kertaakaan aikaisemmin. Eduskuntapuolueet kertovat käyttävänsä vaalityöhön peräti kuusi miljoonaa euroa.
Kampanjabudjettien lihotusta on olennaisesti helpottanut se, että tuosta summasta noin 2,5 miljoonaa euroa on ylimääräistä puoluetukea. Se maksetaan valtion kassasta, jonka tulot kerätään kansalta veroina.
Ylimääräisen puoluetuen ohella kampanjoihin käytetään myös varsinaista puoluetukea. Sen määrä on tämän vuoden budjetissa 12,4 miljoonaa euroa. Vaalityöhön siitä lohkaistaan suoraan vain pieni osa, mutta välillisesti paljon enemmän: mihinpä muuhun kuin työnantajansa vaalimenestyksen maksimointiin esimerkiksi puolueiden palkattu väki vaalivuosina tähtää.
Niinpä suurimman osan niistä tuhansista hernerokkalitroista ja kymmenistä tuhansista kahvikupposista, joita puolueiden vaalikahviloissa ja -kojuilla tarjotaan, maksavat äänestäjät itse.
Ottakaa toinenkin kuppi!
Ylimääräinen puoluetuki tulee nimensä mukaisesti varsinaisen puoluetuen päälle. Ylimääräisen tuen sanotaan turvaavan sen, että puolueet ja niiden ehdokkaat voivat käydä tyydyttävän kampanjan, vaikka eivät saisikaan suuria tukisummia yrityksiltä, ammattijärjestöiltä tai muilta yhteisöiltä.
Kuulostaa hyvältä perustelulta. Puolueiden riippumattomuuden turvaamisellahan perusteltiin koko puoluetukijärjestelmän luontia neljä vuosikymmentä sitten. Voi kuitenkin kysyä, kuinka suomalainen demokratia saattoikaan aina vuoteen 2004 asti tulla toimeen ilman vaalivuosina maksettavaa ylimääräistä tukea.
Muistikuva on, että kyllä se onnistui.
Koruttomampi selitys ylimääräiselle puoluetuelle on se, että kun varsinaisen puoluetuen korotukset ovat tunnetusti kansaa kiihdyttävä teema, lisärahaa piti kehittää toisen otsikon alta.
Ei puoluetukea toki kannata suoraan manata sinne kuumimpaan paikkaan. Ekonomisti voi muistuttaa, että ne rahat jäävät suurimmaksi kansantalouden sisälle pyörimään. Politologi voi huomauttaa, että edustuksellinen demokratia tarvitsee puolueita, joilla pitää olla edellytykset toimia. Moni tavallinen pulliainen kyllä sanoo, että sille rahalle olisi muutakin käyttöä.
Kiistatonta ainakin on se, että niin varsinainen kuin ylimääräinenkin puoluetuki suosivat suuria puolueita. Ajatusleikkinä voikin heittää ilmaan kysymyksen, miltä Suomen eduskunta näyttäisi esimerkiksi neljän vuoden päästä pidettävissä eduskuntavaaleissa, jos puoluetuen maksaminen lopetettaisiin tähän vuoteen tai se jaettaisiin tasaisesti kaikkien puolueiden kesken. Tapahtuisiko jotain kauheaa? Äänestäisikö kansa väärin?
Ylimääräinen puoluetuki puolustaa osaksi paikkaansa, jos se todella vähentää yritysten ja muiden yhteisöjen ehdokkaille maksamia pimeitä vaaliavustuksia. Nehän syövät kansanedustajien riippumattomuutta. Olisikin hyvä selvittää, miten tuki tähän ilmiöön tehoaa. Jos se ei tehoa, ei tarvita tukeakaan.
Erityisen löperösti lainsäätäjä suhtautuu puolueiden saamaan vaalirahoitukseen. Niiden ei tarvitse kertoa lainkaan, keneltä tai mistä ne vaalirahaa saavat. Ei sinänsä ihme, sillä lainsäätäjiähän ovat puolueita edustavat kansanedustajat.
Ehdotus kysymykseksi vaaliteltoille ja tuleviin kampanjatilaisuuksiin: "Kuka rahoittaa kampanjasi?"