Maaseudulla kerrottiin jo vuosikymmeniä sitten ökytalojen isännistä, jotka pelasivat korttipelissä talonsa ja tavaransa ja saattoivat vaimonsa ja lapsensa mieron tielle. Tapauksia kuvailtiin isäntiä syyllistävässä sävyssä, olivathan omaisuutensa menettäneet senaikaisen käsityksen mukaan pelkästään vastuuttomia renttuja. Tuskinpa silloin tiedettiin, että kysymys oli peliriippuvuudesta, johon kiinni jäänyt olisi tarvinnut apua päästäkseen siitä irti.
Peliriippuvaisia on ollut historian merkkimiehissäkin kautta aikojen.Tiedetäänhän maailmankuulun venäläiskirjailijan Fjodor Dostojevskin olleen intohimoinen peluri, joka velkaantui pahasti pelatessaan Euroopassa. Hänen aikalaisensa Leo Tolstoikin oli pelihimon vallassa menettäessään sen seurauksena osan perintöomaisuuttaan.
On sitä tapahtunut ennenkin, mutta tässä ajassa ovat aivan toisenlaiset pelit ja pelurit. Niihin pohjaa luodaan ehkä jo lapsuudessa. Muutaman vuoden ikäiset lapset saattavat viettää päivästä tuntikausia televisiopelien ääressä siirtyäkseen myöhemmin internetpeleihin, jotka saattavat imeä nuoren kokonaan. Nyt onkin herännyt epäily, että internetissä pelaamisen lisääntyminen saattaa johtaa peliriippuvuuteen myös maksullisissa peleissä.
Pelko saattaa olla aiheellinen. Jos on pelannut tuntikausia pelejä kotona, siirtyminen rahapeleihin voi olla luonteva jatko siinä iässä, kun hankitaan itse rahaa. Peliriippuvuuden seuraukset voivat olla tuolloin jo kohtalokkaat puhumattakaan nuoren tulevaisuudesta. Kymmenien tuhansien eurojen pelivelat, opiskelun keskeytyminen ja putoaminen normaalin elämän rattailta ei ole välttämättä enää nuoren "yksityisasia". Tunne-elämän häiriöksi luokiteltu peliriippuvuus on nuoren sairaus ja ongelma, mutta se koskettaa vahvasti myös himopelaajan lähipiiriä ja koko yhteiskuntaa.
Pelikoukkuun jääneistä esitetään tällä hetkellä vain arvioita. Hoitoon hakeutuu 5 000 - 6 000 henkilöä vuodessa, mutta riskiryhmässä olevia uskotaan olevan Suomessa kymmeniätuhansia. Koska arviot ovat varsin ympäripyöreitä, peliriippuvaisten määrää pitäisi kartoittaa. Ellei ongelman laajuutta saada selville, miten voidaan järjestää hoitoa, jota nuoret himopelaajat ehdottomasti tarvitsisivat ja vieläpä nopeasti.
Himopelaajien hoidon lisäksi tarvittaisiin keinoja myös ennaltaehkäistä peliriippuvuutta esimerkiksi peliautomaatteja vähentämällä ja nostamalla pelaajien ikärajaa nykyisestä 15 vuodesta esimerkiksi 18 vuoteen.
Muutoksiin pitäisi olla varaa, jos peliautomaateista syntyvä ongelma paisuu laajaksi, niin kuin nyt näyttää jo tapahtuneen. Eihän ole mitään järkeä siinä, että yksinoikeudella peliautomaatteja pitävä julkisoikeudellinen Raha-automaattiyhdistys kerää kansalta rahaa sosiaali- ja terveysjärjestöjen tukemiseen, mutta samalla synnyttää pelitoiminnalla niille lisää asiakkaita.
Raha-automaattiyhdistyksen hallituksessa on myös valtioneuvoston edustajia. Olisiko heidän syytä miettiä nyt, pitäisikö peliautomaattien määrää vähentää. Puolijulkisissa tiloissa, kaupoissa, huoltoasemilla ja kioskeissa on 16 500 peliautomaattia, Raha-automaattiyhdistyksen peliautomaatit päälle. Kun peliautomaatin tiloihinsa ottanut yrittäjä saa liikevaihdosta 16 prosenttia, alaikäisten pelaajien valvonta ei välttämättä ole yrittäjälle kaikkein mukavinta puuhaa.
Automaattien määrän ylärajaksi on säädetty 20 000 kappaletta. Alarajan pitäisi olla kuitenkin sen mukaan, mitä tämä yhteiskunta kestää.