Synnytykset jatkuvat Kuusamossa. Kaupunginvaltuusto päätti maanantai-iltana, että synnytysosastoa ei sittenkään lakkauteta. Ratkaisu saatiin aikaan vuolaan keskustelun ja tiukille menneen äänestyksen jälkeen luvuin 22-21.
Päätös huojensi monien mieliä Kuusamossa, sillä synnytysosaston lakkauttaminen olisi tiennyt synnyttäjille yli 200 kilometrin matkaa Oulun yliopistolliseen sairaalaan.
- Valtuuston jäsenistä enemmistö oli sitä mieltä, että synnytysten jatkuminen on Kuusamolle imagokysymys. Tämä on näyttö nuorille siitä, että Kuusamo haluaa tarjota myös synnytyspalvelut. Me haluamme, että tänne tulee nuoria osaajia ja että he myös pysyvät täällä, Kuusamon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Matti Heikkilä kertoi ratkaisun perusteista yli kolmituntiseksi venyneen kokouksen jälkeen.
Samalla valtuusto halusi päätöksellään huolehtia siitä, että synnyttävien äitien ei tarvitse lähteä ambulanssilla tien päälle. Tämä tarkoittaa Heikkilän mukaan sitä, että synnyttäjien ei jatkossa enää tarvitse lähteä viikonloppuisinkaan synnyttämään Ouluun.
- Kuusamossa ei ehkä synnytetä vuoden jokaisena päivänä. Lienee järkevää hyväksyä se, että esimerkiksi lääkärien kesälomien aikaan synnytysosasto voi olla kiinni ja synnytykset keskitetään Ouluun. Muutoin tähtäämme siihen, että päivystys olisi täällä koko ajan, hän kuitenkin täsmentää.
Aiheesta laajemmin huomisen Kalevassa.