Tänään koko Suomessa vedetään liput salkoon sen kunniaksi, että paltaniemeläisen Hövelön 43-vuotias emäntä synnytti kymmenennen lapsensa 125 vuotta sitten.
Syntymäpäivän aattona 125 vuotta myöhemmin kirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut Kari Hotakainen tunnustaa pakon ja kajaanilaisyleisön edessä, että on tanssinut tätä sankaria. Siis tanssinut Eino Leinoa 1979 opiskelijabileissä, kun Vesa-Matti Loiri lauloi. Mutta lisää Hotakaisen tunnustuksia:
"Ei Leino ole minulle läheskään niin tärkeä runoilijana kuin Tuomari Nurmio."
Vasta tänään, sunnuntaina, on todellinen juhlapäivä, mutta siihen on varustauduttu ennakolta huolellisesti paitsi Kajaanin runoviikon, Kainuun Eino Leino -seuran ja Eino Leino -talon taholla myös Kainuun Museossa ja Oulun yliopiston Lönnrot-instituutissa. Edellisessä on näyttely ja jälkimmäinen on julkaissut kirjoja.
Kainuun Museon Paltaniemi-näyttely muistaa toki muutakin Paltamon aiemman keskuksen kulttuurihistoriaa kuin juhlivaa Leinoa. Tosin Leinon jättiläismäinen kasvokuva tervehtii tulijaa portaiden yläpäässä saman tapaan kuin jättiläiskokoinen Veikko Huovinen vastaavanlaisessa omassa näyttelyssään viime kesänä.
Leinon lisäksi katseenvangitsijaan on liitetty pari Hövelöön yhdistyvää Leinon tekstiä, runoa vuodelta 1895 ja proosaa vuodelta 1925. Pienoismalli talosta, jonka historiaan liittyy ennen Lönnbohmeja eli Leinon kotiväkeä myös Elias Lönnrot, kuuluu samaan asetelmaan.
Hövelön myöhempi omistajasuku, Tuhkanen, saa tässä näyttelyssä runsaasti tilaa. Eikä mikään ihme, sillä Tuhkasen perheessä riitti kuvataiteilijoita parissa polvessa, ja heidän tuotantoaan, jossa Paltaniemeä on ahkerasti kuvattu, on ollut runsaasti saatavilla näyttelyn tarpeisiin.
Kuvataiteen osalta näyttely alkaa jo alakerrasta mutta maalaukset ja piirrokset hallitsevat ja jäsentävätkin jopa päänäyttelyä.
Museossa on aiemminkin ollut 1957 kuolleen Toivo Gideon Tuhkasen näyttely, mutta nyt mukana ovat myös hänen puolisonsa Martta ja viime vuonna edesmennyt poikansa Kalevi, jonka viimeinen, keskeneräiseksi jäänyt maalaus on mukana.
Muitakaan Paltaniemen kuvantekijöitä ei ole unohdettu, sillä tehokkaana pisteenä näyttelytilan toisessa päässä on alueen maineikkaimman nykytaiteilijan, kesä-paltaniemeläisen ja Puistolan isännän, vuonna 1985 Paltaniemellä tekemä teos, jossa on seudun henkeä vaikkei viimeisen päälle esittävästi. Kysymys on tietysti Matti Koskelasta.
Ken haluaa tutustua perusteellisesti Paltaniemen elämään, menee käymään tähän aiempaan Paltamon kunnan keskukseen, nykyiseen Kajaanin esikaupunkiin. Tai tutustuu kirjasta. Vaikkapa sellaisesta kuin merkittäväksi Kainuun kotiseutuhistorioitsijaksi ryhtyneen entisen Parkkisenkankaan pojan Reijo Heikkisen Paltaniemi-kirjan vasta ilmestyneestä toisesta painoksesta. Tuo kirja on laajennettu versio 10 vuotta sitten ilmestyneestä.
Se ei ole varsinainen näyttelyjulkaisu, mutta koska omaa julkaisua ei Kainuun Museon Paltaniemi-näyttelyllä ole, niin miksikähän tätä kirja ei ole saatavilla museosta.
Heikkisen kätevä kirja kädessään on helppo lukea lisätä tietojaan vaikkapa Aarne Orjatsalosta, joka esitellään näyttelyssä yhtenä entisistä paltaniemeläisistä. Tämä Pennasen kirjailija- ja teatterisuvun esi-isä asui lapsuudessaan 1889-94 Paltaniemellä. Orjatsalon isä oli metsänhoitaja Alarik Riddelin, joka suomensi nimensä Ritarisaloksi ja poika Orjatsaloksi.
Lapsuuden Paltaniemi vaikutti Aarne Orjatsalon elämään, koska hän kiinnostui näyttelemisestä tuona aikana nuorisoseuran näytelmäharrastuksen takia. Heikkinen muistuttaa kirjassaan siitäkin, että kun Orjatsalo aloitti näyttelijänuransa vuonna 1901 Maaseututeatterissa, sitä johti Kasimir Leino, Eino Leinon veli ja lapsuuden ajan naapuri, joka oli kirjoittanut jo Paltaniemellä kuvaelmia kylän nuorille näyttelijöille.
Osittain samoja asioita mutta nimenomaan Eino Leinon näkökulmasta käsittelee Heikkisen tällä viikolla julkistettu Aavoja ja vaaroja -kirja, jonka kannessa ei tosin komeile Paltaniemen maisema vaan mitä ilmeisimmin Sotkamon Nuasjärvi, jota jo H.Ahtelakin on samasta Vuokatin suunnasta ikuistanut.
Heikkinen käsitteleekin kirjassaan Leinon suhdetta koko Kainuuseen. Hän muistuttaa, miten Vuokatilla on ollut merkitystä Leinoon. Ja monella muulla paikalla.
Esimerkiksi Kivesjärvi on ollut eräs Leinon tuotannolle ja myöhemmälle elämälle tärkeä. Siellä Virpelän maisemissa poikkeuksellisen nuori ylioppilas, vasta 16-vuotias, pääsi yhteyteen 30-vuotiaan Pekka Halosen kanssa, joka vietti siellä kesää tuoreen vaimonsa Maijan kanssa ja maalasi pari tunnettua työtäänkin (Neiet niemien nenissä sekä Vainolaisia vastaan). Eino Leino puolestaan kirjoitti muutaman vuoden kuluttua, 1901 Kivesjärveläiset -nimisen lausuntarunon, jossa oli peräti 16 laulua. "Leino vieraili tuona kesänä Virpelässä niin ahkerasti, että Halosen nuorikko piti häntä lopulta tunkeilijana", Heikkinen kirjoittaa.
Kaikista Kainuun paikoista Paltaniemi pysyy kirjassa keskeisenä. Sieltä löytyy monia ihastuttavia pieniä tarinoita kuten sekin, miten Eino Leinon maanmittari-isä tutustuttuaan Savon ja Karjalan kartanoihin johtaviin koivukujiin istutti Hövelöön kylän ensimmäisen koivukujan ja sitä sitten muut matkivat.
Tärkeältä tuntuu myös Heikkisen esiin nostama nuoren Eino Leinon henkiseen kehitykseen vaikuttanut Paltaniemen erikoinen, hieman mystinen kuolemankulttuuri. Tällä Heikkinen viittaa vanhaan, Oulujärveen vyöryvään hautausmaahan, josta pojat keräilivät vielä 1950-luvulla luita ja pääkalloja. Paikasta on säilynyt nykypäiviin asti myyttisiä kertomuksia ja kummitusjuttuja, mainostaa Heikkinen hienoa matkakohdetta Paltaniemi-kirjassaan ja lisää vetovoimaista karmivuutta sanomalla, että seudun asukkaat ovat karttaneet hautausmaata varsinkin synkeinä syysiltoina.
Eipä Paltaniemeä malttanut olla mainostamatta Kai Linniläkään, joka kävi perjantaina Elias Lönnrot-seuran vieraana puhumassa Lönnrotin klassikoista kuvitusten kautta.