On hyvä, että seksuaalirikokset tuodaan herkemmin poliisin tietoon. Tuore seksuaalirikostilasto on silti synkkä.
Tämän vuoden alkupuoliskon seksuaalirikoksia koskeva tilasto on hälyttävää luettavaa. Kun poliisin tietoon tuli viime vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana 692 seksuaalirikosta, tänä vuonna saman ajanjakson lukema on peräti 855 tapausta.
Tilaston mukaan eniten, lähes kolmanneksen, lisääntyivät raiskaukset. Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö lisääntyi puolestaan vajaan viidenneksen. Erityisen selvästi ovat rumentuneet Pohjois- ja Itä-Suomen luvut.
Kuvaa synkentää vielä se, että raiskausten määrä on kasvanut Suomessa 1990-luvun alusta lähtien. Voi vain kysyä, minkä verran yleistä oikeustajua vastaan sotineet lievät tuomiot ovat vaikuttaneet kasvuun. Kaiken lisäksi raiskausrikosten selvittämisprosentti on laskenut. Kun parikymmentä vuotta sitten kolme raiskausta neljästä selvitettiin, nyt selviää vain joka toinen tapaus. Hyvin usein raiskaaja on sentään raiskatun lähipiiristä.
Onneksi tilanne ei ehkä todellisuudessa ole huonontunut niin nopeasti kuin paljaista tilastoluvuista voisi päätellä. Ainakin poliisiviranomaisten kommenttien mukaan tämän vuoden tilastoon on esimerkiksi Lapissa kirjautunut sellaisia raiskauksia ja lapsen seksuaalisia hyväksikäyttötapauksia, joiden tapahtumahetkestä voi olla jopa vuosia. Näiden tapausten esiintulo vaikka vuosienkin jälkeen on hyvä asia. Näin ongelman laajuus paljastuu, ja uhrien vaitiolon suojissa piileskelleitä rikosten tekijöitäkin voidaan ehkä vielä saattaa vastuuseen.
Seksuaalirikosten ilmituloa on edistänyt se, että kynnys tehdä niistä ilmoitus on laskenut. Tämäkin on myönteistä kehitystä. Aihe ei ole enää tabu. Raiskaukseen tai seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyy uhrilla useimmiten syvä häpeän tunne. Kun jotkut raiskausten ja hyväksikäytön uhrit ovat julkisuudessa rohjenneet puhua kohtaloistaan, tämä on voinut rohkaista muita uhreja viemään oman tapauksensa poliisin tutkittavaksi. Samoin on voinut kasvaa sosiaaliviranomaisten alttius viedä epäillyt seksuaaliset hyväksikäyttötapaukset poliisin tietoon.
Mahdollinen tilastovääristymä ei peitä itse perusongelman laajuutta. Vaikka raiskauksen tai hyväksikäytön uhrit toipuisivat fyysisesti, seksuaalirikokset ovat uhreilleen äärimmäinen nöyryytys, joka jättää uhriin usein lähtemättömät henkiset haavat. Siksi on syytä toivoa, että poliisi kykenisi selvittämään seksuaalirikokset nykyistä paremmalla prosentilla.
Pelottava on keskusrikospoliisin erikoistutkijan Tuija Hietaniemen arvio, että tuoreita tilastoja synkentää myös viinan hinnan lasku ja siitä ainakin tilapäisesti aiheutunut lisäjuopottelu. Tämä voisi merkitä seksuaalirikosten määrän pysyvämpää kasvua. Näihin astikin puolet Suomessa tapahtuneista raiskauksista on Hietaniemen tutkimuksen mukaan liittynyt juhlimiseen ja reippaaseen alkoholinkäyttöön. Tutkija arvioi, että alkuvuoden luvuissa ovat lisääntyneet sellaiset tapaukset, joissa uhri on ollut hallitsemattomassa humalassa.
Raiskaustapauksia selvittäneessä aiemmassa suomalaistutkimuksessa on todettu, että tärkeimpiä käytännön keinoja raiskausten ehkäisyssä on mahdollisen raiskaajan ennakoiva tunnistaminen ja oman alkoholinkäytön sääntely. Kun raiskausten uhreja ovat usein alle 20-vuotiaat naiset, valistustyöllä on siten mahdollista vähentää mahdollisuutta tulla raiskatuksi. Uhrin juopumus ei silti tee raiskaajan tekoa yhtään lievemmäksi. Raiskauksissa ja muissa seksuaalirikoksissa vain tekijä on syyllinen.