Japanilainen kirjailija Haruki Murakami vie päähenkilönsä Värittömän miehen vaellusvuodet -romaanissaan Suomeen. Mies etsii Hämeestä kesämökiltä lukioaikaista kaveriaan, Japanista aikoinaan naimisiin Suomeen muuttanutta naista.
Puskittuneella pikkutiellä Tsukuru-niminen päähenkilö osuu pyöräilevään suomalaiseen ikämieheen, joka lähtee oppaaksi. Murakami kuvaa tilannetta näin, kun mökki järven rannalta löytyy:
– Tuo on Haataisen talo, vanhus julisti vakavalla äänellä. Sitten hän painoi lakin syvemmälle päähänsä kuin olisi ollut astumassa lumimyrskyyn ja räpsäytti maahan syljen, joka näytti kovalta kuin pikkukivi.
– Vien teidät takaisin sinne mihin jätitte pyöränne. Nyt osaan jo perille.
– Ei tarvitse. Menen jalan, vanhus sanoi kuin olisi suuttunut.
Hän ei antanut Tsukurulle tilaisuutta kätellä vaan meni ulos autosta saman tien ja lähti harppomaan pois taakseen katsomatta kuin kuoleman jumala, joka on osoittanut vasta menehtyneelle vainajalle tien manalaan.
Meidän mittapuullamme hämäläinen ikämies oli mitä ystävällisin, kun uskaltautui näyttämään määränpään tuntemattomalle ulkomaalaiselle. Japanilaisen kirjailijan mielikuvissa suomalainen kuitenkin kohtaa vieraan tökerösti ellei peräti tylysti.
Mitä enemmän Suomen historiaa lueskelee, sitä enemmän vahvistuu tämä mielikuva kirveellä veistetystä suomalaisesta. Semmoisesta, joka rakentaa asuinsijansa mahdollisimman etäälle toisesta ja synkistyy, jos ylävirralta lipuu jonkun vuolemia lastuja. Kovia olemme silti yrittämään, ja vaikka vienti vetäisi, kauppoja ei synny, koska ruotsalainen päihittää suomalaisen markkinoinnissa mennen tullen.
Tottumattomuus ihmisiin näkyy esimerkiksi niin, että autosta on tullut suomalaiselle elämää tärkeämpi. Vaikkei auto ole kupla, auton sisällä saa meuhkata rauhassa toisesta suomalaisesta, että mikä se tuokin luulee olevansa. Pysäköintipaikalla suomalainen jättää viereiseen autoon niin reilusti väliä, että vie huomaamattaan kaksi paikkaa.
Syljen räpsäyttänyt ikämies Haruki Murakamin kirjassa tunsi sillä hetkellä tehneensä miehen työn. Aasialaisturisti oli hänen avullaan löytänyt haluamaansa paikkaan. Kirjailija kuitenkin antaa ymmärtää, että japanilaiselle miehen sylkäisy tuossa tilanteessa merkitsee ärtymystä tai toisen halveksuntaa.
Tietääkseni sylkemisen kulttuurihistoriaa ei ole koottu kirjaksi, vaikka jopa kissojen historiasta ilmestyi erinomainen tietokirja. Oppineet humanistit alkoivat renessanssin aikana 1400-luvun lopulla vihjailla, että syödessä olisi sivistyneempää syljeskellä lattialle kuin räkiä pöydän yli.
Nykyään nuori sukupolvi näyttää syljeskelyllään merkitsevän reviiriänsä kuin uroskoirat jalkaa nostamalla. Keski-ikäisen miehen on tietysti turha mennä sormi pystyssä puhumaan kävelykadulle klimppejä ruikkiville teineille, kun itselläkin jäykkää on vain käytös.
Sylkykupeiksi joutuneet suurvaltajohtajat, herrat Trump ja Putin saavat syyttää maineestaan itseään, koska he puhuvat mitä sylki suuhun tuo. Trump lienee sylkäissyt 5. Avenuelle New Yorkissa, kun hän astui kullatusta tornitalostaan Manhattanille ja maailmaan. Putinin voi uskoa nuorukaisena tepastelleen varpaillaan nahkatakissaan Leningradin kujia, joilla katupojat tervehtivät kaltaisiaan sylkäisemällä kiveyksille.
Kiinalaisten turistien en ole ainakaan vielä havainnut sylkevän, mutta yksi heistä laittoi tupakaksi Saariselän hiihtoladulla. Se oli piristävää.
Kolumni