Syksyn lehdet ovat täynnään ilmastonmuutosta. Konkreettisimmalta tuntui reportaasi espoolaisperheestä, joka rohkeni elää vuoden ilman öljyjalosteita minimoidakseen hiilidioksidipäästöt omalta kohdaltaan.
Mitä pidemmälle juttu eteni, sitä suuremmaksi henkinen ekologinen jalanjälkeni paisui.
Perhe heitti hyvästit ensimmäisenä kaikkein pahimmalle öljysyöpölle, autolle. Sitten olivat vuorossa kulutustavarat, joiden pakkauksissa oli käytetty öljyä. Ainoa poikkeus oli wc-paperi, mikä nyt suotakoon. Isukki sotki hammastahnan suolasta, ruokasoodasta, piparmintusta ja glyserolista.
Supervuoden ideariihenä toiminut perheenpää myöntyi siihen, että rouva sai ostaa vuoden aikana kahdet sukkahousut. Ripsivärin ostoon ukko ei kenties olisi taipunut, mutta kekseliäs perheenäiti jatkoi vanhaansa vedellä.
Toki öljytön elämä oli väliin katkeraa, kun oli helpompaan tottunut. Ja kalliiksikin kokeilu tuli. Monelle tuotteelle löytyi korvike, mutta hinta oli suurempi.
Perheen hanke tuntuu hullulta, epärealistiselta, inhottavalta, vaikealta, kamalalta, hirvittävältä, tuskaiselta ja peräti tekopyhältä. Mutta kauaskatseiselta ja perin ajattelevaiselta.
Oman perheen kierrätys ja muutama energialamppu tuntuu sen rinnalla näpertelyltä. Etenkin biojäteastian äärellä turhauttaa, kun huomaa, että naapuri on näppärästi lajitellut omat biojätteensä muovipussiin!
Autotta eläminen on onnistunut ennen, mutta nyt se tuntuu välttämättömyydeltä. Ilman kumitassuja lapsi ei pääsisi maalivahdin varustekasseineen jäähallille kolmea neljää kertaa viikossa, saati peleihin naapuripaikkakunnille. Bussissa matkaaminen olisi yhtä kiirastulta kapsäkkien, pojan ja miehen kokoisen koiran kanssa, vaikka aikuisia onkin kaksi. Kalleudesta, eli Koskilinjojen alati nousevista hinnoista, puhumattakaan.
Eikä 15 kilon koiranruokasäkkiä tuo kaupasta kävellen edes erkki.
Onneksi superperhekin hankki auton kesken öljyselibaatin, biodieselversiona. Voisin itsekin tankata rypsimetyyliesterillä, vaikken munkkirasvan tuoksusta varsinaisesti pidäkään. Vähemmän se tuntuisi kuin hammastahnan, rahkan ja kosmetiikan menettäminen.
Etelä-Suomessa oma menopeli koetaan tärkeämmäksi kuin Pohjois-Suomessa. Ja vain vähän yli neljännes suomalaisista oli halukas vaihtamaan autonsa kimppakyytiin torjuakseen ilmastonmuutosta, selvitti Aamulehden järjestämä kysely.
Höh. Eikös autereisessa Etelä-Suomessa ole kuitenkin a) edullisempi ja b) helpompaa matkustaa julkisilla kulkupeleillä tiheämmän liikennöinnin ja lyhyempien matkojen vuoksi? Sieltä kannattaisi tulla pohjoiseen testaamaan, miltä o i k e a t välimatkat tuntuvat.
Vai onko nyt tämä sitä käsien pesemistä? Että jotakin pitäisi tehdä, kunhan juuri minun ei tarvitse?
Jospa vielä tänään tuudittautuisi siihen, että ilmaston lämpeneminen on luonnollis-
ta kiertokulkua. Seuraava jääkausi on kuitenkin tulossa ja lajeja on kuollut sukupuuttoon ennenkin. Maanantai sopii paremmin maailmantuskalle.
Sitä paitsi ekoperheen isä, dokumenttia perheensä öljyttömästä vuodesta tekevä elokuvaohjaaja John Websterkin lipsui. Vaikka hän oli vastustanut fluorihammastahnan ostoa pojilleen, hän käytti sitä itse. Salaa.