Kuulaa on totuttu pitämään syksyn ja eteläpohjalaisen surumielisyyden laulu- ja kuorosäveltäjänä, vaikka hänen tuotantonsa on huomattavasti laaja-alaisempi. Esimerkiksi orkesterilaulujen saralla hänellä olisi voinut olla sanansa sanottavana myös kansainvälisesti.
Tänään tiistaina 7.10. tulee kuluneeksi tasan sata vuotta Kuulan ensimmäisestä sävellyskonsertista Helsingin yliopiston juhlasalissa, missä Syystunnelmakin kuului itseoikeutetusti ohjelmaan.
"Säveltäjä itse ei olisi myöhemmin halunnut esittää tätä laulua, vaikka sitä aina toivottiin konserteissa. Hänelle se edusti nuoruuden tuotantoa niin musiikillisesti kuin tunnelmiltaankin", kertoo Suomen Kansallisoopperan päädramaturgi Juhani Koivisto.
"Sävellys on kuitenkin siinä mielessä tyypillistä Kuulaa, että musiikissa pitää olla vastakohtia: suuria tunteita, poislähtöä, kukkia lumen alla."
Koivisto tietää mistä puhuu, sillä häneltä on juuri ilmestynyt lähes 700-sivuinen Kuula-monografia Tuijotin tulehen kauan (Wsoy). Se on pikemminkin kirja Kuulan elämästä kuin perinteinen elämäkerta.
Kuula eli lyhyen mutta kiihkeän elämän - myös rakkauselämän. Hän menehtyi kansalaissodan lopussa humalaisen jääkärin luotiin vain 34-vuotiaana. Ikuiseksi arvoitukseksi jäänee, kuka Kuulan tosiasiassa ampui Viipurin vapautusjuhlissa. Jopa salaliittoteorioita on kehitetty, koska molemmat pääepäillyt kuolivat juuri sopivasti ennen oikeudenkäyntiä.
Inhimillisempi Kuula
Koivisto uskoo, että hänen kirjassaan Kuulan väkevä hahmo näyttäytyy entistä inhimillisempänä.
"En ole jättänyt pois mitään olennaisia kohtia. En myöskään nosta Kuulaa ihmisenä jalustalle, vaan pyrin esittämään hänet sellaisena kuin hän oli, kaikkine hyvine ja huonoine puolineen, sikäli kun ne ovat tiedossa. Kuulan suvun edustajillakaan ei ollut mitään sitä vastaan, että kirjassa kaikki kerrotaan niin rehellisesti kuin mahdollista."
Kun Tuomi Elmgren-Heinonen (1903-2000) kirjoitti ensimmäistä julkaistua Kuula-elämäkertaa 1930-luvulla, melkein kaikki säveltäjän lähipiiriin kuuluneet ihmiset olivat vielä elossa. Vasta itsenäistynyt valtiokin kaipasi kuvauksia suurmiehistään.
Niinpä Elmgren-Heinosen kirjasta suodattuivat pois monet olennaisetkin seikat, kuten säveltäjän ensimmäisen avioliiton perimmäinen motiivi.
"Elmgren-Heinosen elämäkerrassa ei lainkaan mainita syytä, miksi Kuula joutui avioitumaan naisen kanssa, jota hän ei enää rakastanut. Morsianhan oli häiden aikaan viidennellä kuulla raskaana."
"Myöskään ei kerrottu vaikeuksista Kuulan ja hänen suuren rakkautensa Alma Silventoisen (1884-1941) suhteessa. Kuula oli alusta alkaen lähes sairaalloisen mustasukkainen. Samoin kirjasta jäivät pois alkoholin käyttö ja muu reipas elämä, mitä hän harrasti myös talvella 1910-1911 Oulussa."
Ryyppäävät oululaiset
"Kyllä jo ruumis tarvitsi lepoa, sillä eiväthän ne oululaiset muuta osaa kuin ryypätä", Kuula tilitti Almalle 1912.
Säveltäjä oli juuri käynyt hakemassa Oulusta pois tavaroita, jotka olivat jääneet kaupunkiin hänen edellisenä vuonna päättyneellä kapellimestarikaudellaan.
Kuula saapui Ouluun lokakuussa 1910 ja lähti pois toukokuussa 1911. Tuona soitantokautena Oulun Soitannollisen Seuran orkesteri oli jo hyvissä voimissa.
Kaikki Kuulaa edeltäneet kapellimestarit olivat olleet ulkomaisia niin kuin myöskin soittajat suurimmaksi osaksi.
Uuden kapellimestarin ohjelmajulistus oli luonteenmukainen: "Olen nähnyt vanhasta ohjelmistosta, mitä roskaa täällä on esitetty. Pois kaikki ulkomaalainen katumusiikki ja joutava roska! Se on tehtävä, jos mielii suomalaista taidetta eteenpäin viedä ja suomalaista kansallistuntoa kohottaa."
Kuula aloitti komeasti johtamalla Giuseppe Verdin Trubaduurin esityksiä. "Se oli ihan käsittämätön ponnistus, kun kapellimestarillakaan ei ollut oopperasta mitään kokemusta", arvioi Koivisto.
Säveltäjän tulinen temperamentti ja ehdoton suomenmielisyys saivat oopperan esitystä seuranneissa illanistujaisissa aikaan kuohuntaa. Sivistyneistö oli tietysti ruotsinkielistä ja Kuula halusi puhua ainoastaan suomea.
"Samana iltana oli kekkerit, jossa taas lopulta ruvettiin rähisemään, he haukkuivat minua liiasta suomalaisuudesta ja minä taas heidän patasveesimäisyyttään", säveltäjä-kapellimestari kirjoitti Almalleen.
Oulun-kautena ehti syntyä myös sävellyksiä, muun muassa Chanson sans paroles, sanaton laulu viululle ja pianolle, jonka Kuula omisti Kalevan silloiselle päätoimittajalle Kaarlo Sovijärvelle (1879-1954).
Toivo Kuulan ensimmäinen sävellyskonsertti uusitaan täsmälleen samanlaisena kuin sata vuotta sitten tänään tiistaina 7.10. Helsingin yliopiston juhlasalissa kello 19.30.
"Teit oikein ystävä ainoo, kun luotani lähdit pois...", alkaaToivo Kuulan(1883-1918) yksinlauluSyystunnelmavuodelta 1904. Sanat ovatEino Leinon (1878-1926) kokoelmastaYökehrääjä.