Kun kuntoilu tuntuu hyvältä, liikkuu reippailija peruskestävyysalueellaan. Lievä hengästyminen ja hikoilu viestivät oikeista tehoista. Kun veri alkaa maistua suussa, mennään liian kovaa. Sykemittarin avulla kuntoilija löytää sopivat tehot, joiden rajoissa liikunta on aerobista.
"Yleensä ihmiset liikkuvat liian kovaa. Sykemittari pakottaa ja opettaa liikkumaan oikealla alueella. Moni yllättyy, kuinka hitaasti tulee liikkua", testauspäällikkö Hannu Kaikkonen Diakonissalaitoksen Liikuntalääketieteelliseltä klinikalta huomauttaa.
Hänen testimatollaan juoksee iisalmelainen veturinkuljettaja Matti Eskelinen, jolle tehdään työnantajan tarjoamaa suorituskykymittausta. Eskelinen juoksee uupumukseen asti matolla, jonka vauhtia nostetaan kerran ja kaltevuustasoa kolmen minuutin välein. Veturinkuljettajille tehdään myös selkätutkimus, jossa katsotaan mitä vuosien tärinä ja rynkytys veturinohjaimissa on saanut aikaan.
"Sykkeesi oli korkein, 136 yhdeksän minuutin kohdalla. Kuntoilussa sykkeesi ei saisi nousta yli 140. Kerran viikossa voi vetää reippaamman treenin", Kaikkonen opastaa lenkkeilyä, hiihtoa ja pallopelejä harrastavaa Eskelistä. "Eli kerran viikossa voi hiihtää lujaa", Eskelinen suomentaa.
Syke on yksilöllinen
Sykemittaria vilkuileva kuntoliikkuja ei ole snobbailija, vaan järkiliikkuja. Liikunnan terveysvaikutukset ovat parhaimmillaan aerobisella alueella, jonka ylä- ja alapäähän minimi- ja maksimisyke asetetaan.
Miten sitten löytää omat sykerajansa? Mittarin mukana tuleviin yleisohjeisiin ei kannata tuijottaa.
Yksinkertaisenkin sykemittarin mukana tulee ohjekirja ja sykkeen suositusrajat. Jokaisella on yksilöllinen maksimi syke, joka voi poiketa reippaastikin yleisistä ohjeista. Esimerkiksi suosituksen mukaan 35-40 -vuotiaan naisen suositussyke on 185. Uupumusraja liikkuu kuitenkin 160 ja 227 välillä.
"Jos ihmisen maksimisyke on poikkeuksellisen matala, ja asettaa sykerajan yleisohjeiden mukaan, tulee kuntoiltua ylikovilla tehoilla, eikä liikunnasta enää nauti. Jos taas on korkeasykkeinen tyyppi, mittari ei pysy kuntoilijan perässä ja yleisohjeet menevät rumasti metsään", Kaikkonen huolehtii.
Jos ohjekirjan mukaan asettamat rajat eivät tunnu hyvältä, jos tuntuu liian kovalta tai liian löysältä, kannattaa omat sykerajat käydä testauttamassa, esimerkiksi Liikuntatieteellisellä klinikalla.
"Ajanmittaan omat rajansa oppii tuntemaan, eikä sykemittaria tarvitse jatkuvasti vilkuilla. Kertoohan piippaus jo milloin mennään liian kovaa. Ammattiurheilijat sanovat osaavansa maistaa, milloin mennään maitohapoille. Liikuntaa aloittelevalle sykemittari on hyvä väline", Kaikkonen korostaa.
Kehittyneimmissä sykemittareissa on infrapuna, jonka avulla tiedot lenkin aikana tapahtuneista elintoiminnoista siirretään tietokoneelle. "Peruskuntoilijalle riittää yksinkertainenkin sykemittari", Kaikkonen sanoo.