Kun kylät ja kunnat kuihtuvat, pahaa mieltä voi helpottaa syyttämällä asiasta yhteiskuntaa, hallitusta tai Euroopan unionia. Joskus niissä voi syytä ollakin. Kylän tai kunnan kohtalo kuitenkin harvoin kääntyy paremmaksi vain ulkomaailmaa osoittelemalla.
Toinen tie on valittu Kärsämäen Sydänmaankylällä. 30 talouden ja 85 asukkaan kylässä on päätetty kääntää kehityksen suuntaa omaan yritteliäisyyteen, ideointiin ja alueen luonnon vetovoimaan luottaen (Kaleva 10.7.). Tavoitteena on, että kylä on elossa myös tulevaisuudessa.
Nyt kylällä tehdään pontevasti töitä, jotta alueen vetovoima matkailijoiden silmissä vahvistuisi entisestään. Luontoreittejä on tehty 30 kilometrin verran, taukopaikkoja pannaan kuntoon ja parhaillaan alueelle pystytetään komeaa kivikotaa.
Kylällä on jo maatila- ja metsästysmatkailua. Toimintoja tukee entinen koulu, nykyinen kyläkeskus Syke. Toimintojen kehittämistä on rahoitettu julkisen tuen ja itse pulitetun rahan turvin.
Väen periksi antamattomuudesta kertoo se, että toiminnan alkusysäys saatiin kyläkoulun lakkautuksesta 1990-luvun lopulla.
Sydänmaankylän asukkaiden yritteliäisyydelle on syytä nostaa hattua. Samanlaisen sinnikkyyden ja uskon omiin mahdollisuuksiin soisi tarttuvan muuallekin.
Ei Sydänmaankylä toki ole ainoa pohjoispohjalainen kylä, jossa kohtalo on otettu omiin käsiin. Usein kyse on siitä, että tarvitaan muutama aktiivinen ihminen, jotka tartuttavat innostusta muihinkin.
Jos paikallisten ihmisten omaa aktiivisuutta ei ole, erilaiset kehittämishankkeet jäävät helposti kaivoon kannetuksi vedeksi. Pahimmillaan ne alkavat kuivahtaa heti sen jälkeen kun julkinen tuki loppuu.