Ilpo Jaakola, 37, kaataa kuumaa kaakaota kahteen muumimukiin. Keittiön pöydän ääressä kieppuvat perheen vilkkaat tyttäret. "Elina on neljä vuotta ja Emma-Noora viisi. Ja minä olen kaksi", isä nauraa.
Ilpo Jaakolan elämässä tapahtui perusteellinen muutos, kun hän reilut kaksi vuotta sitten sai puhelun Helsingistä. Oli tavallinen toukokuinen arkiaamu, kun Meilahden sairaalan sydämensiirtokoordinaattori soitti ja kysäisi miehen vointia.
Jaakola aavisti, mistä oli kysymys, mutta hän ei arvannut, millä vauhdilla asiat yhtäkkiä alkoivat vyöryä. Jo samana iltapäivänä hän nousi Oulun lentokentällä yksityiseen suihkukoneeseen. Avovaimo Riitta Kuurola lensi mukana Helsinkiin tukemaan miestään sydämensiirrossa. Pikku tytöt oli häthätää viety isovanhempien hoiviin. Jaakolan vanhin tytär asuu Kajaanissa.
Ilpon rinnassa sykkii nyt vieraalta ihmiseltä saatu sydän. Tavan mukaan luovuttajasta ei paljasteta mitään henkilötietoja. Jaakola tietää vain, että hän on voinut saada sydämen Suomesta tai jostain muusta Pohjoismaasta.
Kerran vuodessa, jouluna, hän käy sytyttämässä kynttilän Pudasjärven hautausmaalla alueelle, joka on varattu muualle haudattujen muistamiseksi. Muutoin hän harvemmin edes ajattelee sydäntään. Perhe elää normaalia lapsiperheen arkea. Alkuvuodesta hankittiin vanha omakotitalo, jota Ilpo on hissuksiin remontoinut kavereittensa kanssa.
Laajentuma jo
viisitoistavuotiaana
Ilpo Jaakolan sydänvaivat alkoivat jo 80-luvun alussa, kun hän viidentoista vanhana sairastui viattomaan flunssaan. Flunssa parani, mutta tuli pian uudelleen. Terveyskeskuksessa todettiin sydämenlaajentuma ja poika passitettiin tutkimuksiin Oulun yliopistolliseen sairaalaan.
Ilpolle kerrottiin jo tuolloin, että hänellä olisi joskus tulevaisuudessa edessä sydämensiirto. Uutinen oli rankka murrosikäiselle pojalle, mutta se ei suistanut häntä raiteiltaan. "Minulla oli hengenahdistusta, mutta pelailin ja harrastin vointini mukaan samoja asioita kuin muutkin ikäiseni. Laajentuman syytä ei saatu koskaan selville."
Ensimmäinen tahdistin Ilpo Jaakolalle laitettiin Oulussa 1991, kun hän oli 25-vuotias. Sydän raksutteli sen varassa vuoteen 1999, jolloin yhtäkkiä tuli paha rytmihäiriö. Perheeseen oli juuri syntynyt nuorin tytär, ja isä oli istahtanut auton rattiin lähteäkseen Oysiin tapaamaan vaimoa ja vastasyntynyttä. Onneksi hän ei ehättänyt risteystä pitemmälle, kun kaikki sumeni.
Taas mentiin ambulanssilla Ouluun. "Siellä meitä sitten oli sairaalassa kolme yhtä aikaa, avovaimo, vastasyntynyt ja minä."
Kolmen viikon sairaalareissulla Ilpo Jaakolalle laitettiin rytmihäiriötahdistin, jonka asentaminen ei ollut aivan yksinkertaista, sillä sydän oli jo pahasti laajentunut.
Sen varassa mentiin taas eteenpäin puoli vuotta. Ilpo oli tyttöjen kanssa leikkipuistossa, kun hän äkkiä tunsi, että rinnassa tapahtui jotain omituista. Onneksi tytöt istuivat pulkassa ja isä ehti laskeutua maahan, ennen kuin hän menetti tajuntansa.
Nyt alettiin tehdä tutkimuksia sydämensiirtoa silmällä pitäen. Ilpo laitettiin siirtojonoon vuoden 2001 alkupuolella. Vaikka hän ei ollut kiireellisten jonossa, asiat etenivät niin nopeasti, että heikompaa olisi hirvittänyt.
"Olin tiennyt kauan, että sydämensiirto on tehtävä, ja olin tottunut ajatukseen. Ei jännittänyt yhtään."
Leikkaus kesti 12 tuntia, mutta miestä pidettiin pienten komplikaatioiden vuoksi muutaman vuorokauden ajan nukutetuksessa.
"Kun heräsin, pää oli kuin potkupallo, yläruumis turvoksissa ja käsivarret kuin Kippari-Kallella. Johtoa, letkua ja katetria tunki joka paikasta. Riitta oli vieressä ja hoitaja valvoi vuoteen päädyssä."
Ilpo Jaakola myöntää suoraan, että olo oli alussa hirveä. "En pysynyt istuallani, en jaksanut edes kuppia nostaa. Mutta voimat palasivat yllättävän nopeasti. Viikon päästä nousin jo kuntopyörän selkään.
Lievä hylkiminen
ohi kortisonilla
Jaakola viipyi Meilahden teho-osastolla kaksi viikkoa. Samaan aikaan teholla oli toinenkin vastaleikattu sydämensiirtomies Pohjois-Suomesta. Teholta miehet siirrettiin peräjälkeen vuodeosastolle, jossa he jakoivat yhteisen huoneen.. "Siellä ei joudettu makaamaan. Poljettiin vuorotellen kuntopyörää ja steppilautaa ja käytiin nostelemassa puntteja."
Kun Jaakola siirrettiin Helsingistä Oysiin, hoitajat naureskelivat, että mitä ne terveitä miehiä lähettävät.
Kesällä sydämestä otetussa kudosnäytteessä todettiin lievää hylkimistä, joka meni ohi kortisonilla. Hylkimislääkkeitä, vitamiineja ja muita nappeja mies joutuu syömään "aamulla kourallisen ja illalla vähän vähemmän", mutta mitään oireita tai vaivoja hänellä ei ole.
Pitkänhuiskeasta, solakasta miehestä ei näy päälle päin, että hän on puolet elämästään sinnitellyt laajentuneella sydämellä ja käynyt läpi ison leikkauksen.
Rajoitukset, jos niitä sellaisina voi pitää, ovat vähäisiä. Puhtaudesta on pidettävä hyvä huoli, salaatit, kurkut ja muut vihannekset on pestävä ja katsottava, että muutkin ruoka-aineet ovat tuoreita eikä niissä ole homeitiöitä. Käsiä on pestävä ahkerasti ja vältettävä suuria väkijoukkoja ja turhaa altistumista tartuntataudeille.
Jaakola kertoo, että hänelle ei ole jäänyt mielen päälle mitään pelkoa tai traumaa. Parasta terapiaa ovat olleet tapaamiset ja keskustelut toisten sydämensiirron kokeneiden kanssa.
Vertaisten tapaamisissa ja kuntoutuskursseilla on solmittu hyviä ystävyyssuhteita. "Me ollaan tosi reipasta sakkia."