Kiire, kiire, kiire. Hoppu ja hätä.
Valmista pitää saada sellaista vauhtia, ettei suunnittelu pysy perässä eikä betoni ehdi kuivua.
Suomi haisee homeelle.
Uudet talot ovat susia heti valmistuttuaan ja niiden asukkaat niiskuttavat silmät punaisina jo tupaantuliaiskakkuja leipoessaan.
Homeesta on tullut aikamme vitsaus. Rakentamismateriaalit ja - tekniikka kehittyvät koko ajan, mutta rakentamisen laatu ei pysy tahdissa mukana.
Rakennusliiton oululainen toimitsija Seppo Lopakka sanoi marraskuussa Kalevan haastattelussa, että rakennusaikatauluihin tarvittaisiin kipeästi pidennystä.
Hänen mukaansa rakennustyömailla vallitsee nykyään niin kova kiire, että laatuongelmia syntyy. ”Kun kiireellä tehdään, niin kattoja sortuu ja rakenteet kastuu”, Lopakka sanoi.
Ei tarvitse olla kummoinenkaan ”lopakka” nähdäkseen, ettei kaikki ole rakentamisessa kunnossa. Vesi-, räntä- ja lumisateessa venyy suojaamattomia rakennusmateriaaleja, jotka sitten yhtä äkkiä katoavat rakentamisen edistyessä.
Minne? Minnepä muuallekaan kuin uuden kodin seiniin, lattiaan ja kattoon ajatuksella kyllä ne siellä sitten pikkuhiljaa kuivuvat.
Materiaaleja kuivatellessaan Suomi mädäntyy ja homeperäiset kansantaudit valtaavat sijaa meille suomalaisille kotoisilta sydän- ja verisuonisairauksilta.
On perin kummallista, että näinkin pohjolassa kuin Suomessa ei osata rakentaa. Luulisi, että kun Suomessa eletään yli puolet vuodesta enemmän tai vähemmän vaativissa olosuhteissa, rakentaminen olisi enemmän kuin huolellista.
Mitä vielä. Muistellaanpa esimerkiksi 70-lukua. Silloin muotiin tulivat tasakattoiset talot, jotka jonkun silmään saattoivat näyttää mukavilta, mutta olivat vähintäänkin haasteellisia vesivahinkojen syntymisen kannalta.
Samalla vuosikymmenellä laitettiin iloisesti, ja iloisen värisiä, muovimattoja seiniin ja lattioihin märkätiloja myöten. Vesieristykset unohdettiin ja seuraukset ovat olleet nähtävissä.
80-luvulla kattomalli muuttui, hyvinkin jyrkästi, mutta esimerkiksi salaojitus ja perustusten vedeneristys unohtui.
Seuraavalla vuosikymmenellä yleistyi koneellinen ilmanvaihto, joka vaati silloin, ja vaatii yhä, opettelua. Milloin laitteet jäätyvät, on alipainetta tai ylipainetta tai koko koneisto on hämähäkin seittien ja paljon pahemman töhnän vallassa. Oikein asennettuna ja käytettynä koneellinen ilmanvaihto on toimiva peli, mutta kun rakentamisen laatu on mitä on, ilmanvaihto pelaa taloissa vain osittain.
Ja taas haisee home.
Eduskunnan tarkastusvaliokunnan tilaamassa tutkimuksessa (1/2012) Työterveyslaitoksen asiantuntijat ovat laskeneet, että merkittävästi homevaurioituneissa rakennuksissa asuu pien- ja rivitaloissa 221 000–443 000 ja kerrostaloissa 103 000–154 000 asukasta. Homeisissa kouluissa ja päiväkodeissa työskentelee tai saa hoitoa 172 000–259 200 ihmistä.
Samaisessa tutkimuksessa on viitattu epidemiologisiin tutkimuksiin, joiden mukaan kosteus- ja homevaurioissa riski yskään on 1,5-kertainen, hengityksen vinkumiseen 1,4-kertainen ja ylempien hengitysteiden oireiluun 1,7-kertainen. Erityisen herkkiä ovat lapset, joilla riski sairastua astmaan kasvaa sitä mukaan kuinka suuresta kosteusvaurioista rakennuksessa on kysymys.
Luvut ovat vain pieniä palasia laaja-alaisesta tutkimuksesta, joka puhuu homeongelmasta karua kieltä.
Home haisee. Se haisee ihmisten vaatteissa kauppojen kassajonoissa, kuntosalien pukukopeissa ja täpötäysissä katsomoissa.
Haju on kuitenkin se pienin murhe.
Ihmisten terveydellä ei saa leikkiä. Rakentamisen huonoa laatua ei yksinkertaisesti pidä sietää.