Oulun musiikkijuhlat. The Bronson -yhtye ja Jukka Perko Madetojan salissa 19.3.
Hammond-urkuri Mikko Helevän jazzyhtye The Bronson on aikaisemmilla vierailuillaan osoittautunut vahvaksi tunnelman kohottajaksi niin klubikeikalla kuin festivaaleillakin. Oulun musiikkijuhlat tilasi nyt yhtyeeltä kaksi erilaista konserttia, toisen ravintolamiljööseen ja toisen konserttisaliin.
Kuinka toimii sähköinen groove-jazz konserttisalissa? Yllättävän moni halusi ottaa siitä selvää: Madetojan saliin saapui runsaasti yleisöä, vaikka The Bronson oli jo esiintynyt edellisenä iltana ravintola Dupontissa.
The Bronsonin ohjelmistoa ei ollut erityisesti muokattu ympäristöön sopivaksi. Vaikka yhtyeen groove pyöriikin tehokkaasti, musiikin olennainen välittyy parhaiten keskittyneesti kuunneltuna.
Mikko Helevän johtama yhtye on sisäistänyt 1950- ja 60-luvun urkugrooven parhaat puolet. Kokoonpano on toiminut jo useita vuosia, ja yhteissoitto on hitsautunut kiinteäksi.
Yhtyeen sävelmateriaali on pääosin omaa tekoa, eikä siinä ole tyydytty pelkkään vanhan kierrättämiseen. The Bronson lisää amerikkalaiseen svengiin pohjoismaista lyyrisyyttä. Urkuri Helevä on ollut pääasiallinen säveltäjä, mutta nyt rumpali Teppo Mäkynen on aktivoitunut samalla saralla. Molempien sävellykset ovat pitkälle kehitettyjä kokonaisuuksia eivätkä pelkkää riffi ja heti sooloksi -mentaliteettia. Madetojan salin konsertissa ainoa vieraslaina taisi olla yksi Wes Montgomeryn sävelmä.
Rytmi oli The Bronsonin vahvuus konsertissa. Hammond-urku oli ihmeen notkea ja dynaaminen instrumentti Helevän komennossa. Tyylin hallinta edellyttää melkoista käsien ja jalkojen jonglööritaitoa. Helevän svengaavat bassokuviot yhdessä Mäkysen oivaltavan rummutuksen kanssa loivat ydinsoundin, jonka ylle kitaristi Teemu Viinikainen ja Helevä (vapaaksi jääneellä kädellään) rakensivat sointuja, värejä ja yksityiskohtia.
Maltti, hyvä maku ja kokonaisuuden hyväksi toimiminen olivat valttia myös sooloissa. Kilpasoitantaa ei harjoitettu eikä ruodusta karattu kauas omille poluille. Rohkein oli tällä kertaa Mäkynen, jonka sooloissa yhdistyivät spontaanius ja vankka tyylitaju.
Mäkysen nopean bebopin komppi - kuten esimerkiksi kappaleessa Mitä ihmettä - on maan kärkeä. Kitaristi Viinikainen tapaa lämmetä solistina hieman verkkaisesti, eikä hän tällä kertaa päässyt aivan parhaaseen vauhtiinsa. Balladien tulkitsijana hän oli pistämätön.
The Bronsonin solistina esiintyi "yllätysvieras", saksofonisti Jukka Perko. Mies on kylläkin tuttu yhtyeen aiemmilta keikoilta ja musiikkijuhlien verkkosivulta. Perkon rento soitto lisäsi kokonaisuuteen värejä ja ulottuvuuksia.
Useinkaan sähköisesti vahvistettu yhtye ei kuulosta erityisen hyvältä akustiselle musiikille suunnitellussa akustiikassa. The Bronsonin soundi oli kuitenkin lajissaan parhaasta päästä. Soiton voimakkuus ja tasapaino olivat juuri kohdallaan.