Sveitsi on kooltaan vajaa kahdeksasosa Suomesta, mutta sveitsiläisten ja suomalaisten määrä on suunnilleen sama. Suomen 5,2 miljoonasta asukkaasta vain pieni osa on ulkomaalaistaustaisia, Sveitsin noin 7,3 miljoonasta peräti 1,5 miljoonaa on lähtöisin muualta.
Rikkaan Sveitsin hyvinvointi ei ole pelkästään ulkomaalaisten ansiota, mutta ilman maahanmuuttajia talouskasvu hiipuisi, kuten tapahtui 1990-luvulla.
Sveitsin talouden huikea kasvu toisen maailmansodan jälkeen selittyy suurelta osin maahanmuutolla.
Kun toinen maailmansota päättyi Euroopan osalta keväällä 1945, Sveitsi oli yksi harvoja valtioita, jossa infrastruktuuri ja tuotantolaitokset olivat ehjiä ja toimintakykyisiä. Samalla muu Eurooppa kärsi sodan vaurioista tai oli lähes raunioitunut.
Kysyntä kaikesta mahdollisesta oli suurta. Sveitsissä oli tuotantokapasiteettia, mutta maassa ei ollut kylliksi työvoimaa. Maahan virtasi rahaa ulkomailta, joten investointeja voitiin tehdä mielin määrin. Sveitsissä päätettiin avata maan rajat ulkomaiselle työvoimalle, jota saapui etenkin sodan raunioittamasta Italiasta.
Sveitsiin haluttiin
nuoria miehiä
Sodanjälkeinen työvoimapolitiikka oli tarkoin harkittua. Maahan haluttiin etenkin nuoria miehiä, joiden katsottiin olevan pelkästään tuottavia, eli nämä eivät tarvinneet sosiaaliturvaa, eivätkä muodostaneet kustannuksia yhteiskunnalle.
Toisaalta tulijoiden työluvat olivat voimassa vain rajoitetun ajan, eikä aikaa ollut tarkoitus jatkaa automaattisesti. Jos Sveitsin talouskasvu olisi tyrehtynyt, olisi ulkomaisesta työvoimasta päästy eroon nopeasti ja kivuttomasti.
Sveitsiläiset eivät välttämättä olleet kovin ihastuneita ulkomaalaistulvaan, ja 1960- ja 1970-luvuilla maassa järjestettiin kansanäänestyksiä, joilla pyrittiin rajoittamaan ulkomaisen työvoiman määrää.
Jos vuoden 1970 kansanäänestystä puuhanneet olisivat saaneet tahtonsa läpi, olisi Sveitsin ulkomaalaisväestö supistunut 44 prosentilla. Maan talouselämälle tämä olisi ollut melkoinen isku, joten työnantajat ovat vaatineet muuttoliikkeen sallimista.
Maailmansodan
syyllisyydentunnot
Sveitsin ja sveitsiläisten suhtautuminen ulkomaalaisiin on monitahoinen kysymys. Maa itsessään on perinteisesti monikielinen ja -kulttuurinen, joten ihmiset ovat tottuneet erilaisiin elämäntapoihin.
Toisaalta sveitsiläisilläkin on toiseen maailmansotaan liittyvät syyllisyydentunteensa.
Kun natsit nousivat valtaan Saksassa ja sittemmin valtasivat muita Euroopan valtioita, Sveitsiin pyrki pakolaisia kaikista suunnista. Ehkä kuuluisimmat Sveitsistä turvaa saaneet olivat saksalaiset kirjailijat Thomas Mann ja Bertolt Brecht.
Tulijoita olisi ollut paljon, mutta sveitsiläiset totesivat veneen olevan jo täysi, ja lukemattomat turvapaikanhakijat käännytettiin maan rajoilta. Moni kantaa jonkinasteista syyllisyyttä tuolloisesta tylystä suhtautumisesta pakolaisiin vielä tänäänkin.
Balkanien sotien aikana
pakolaisvyöry
Sveitsi kiinnostaa edelleen maailman eri puolilla vainottuja, joten pakolaisia tulee jatkuvasti.
"Turvapaikanhakijoiden määrä on vuosittain noin 10 000", kertoo Brigitte Hauser-Süess Sveitsin liittotasavallan maahanmuuttovirastosta.
Balkanin sotien aikana sieltä tuli kaikkiaan 53 000 turvapaikanhakijaa. "Se oli enemmän kuin Sveitsiin otettiin toisen maailmansodan aikana", Hauser-Süess sanoo.
Sveitsin kaupunkeihin on muodostunut ulkomaalaisgettoja, ja näillä alueilla on kouluja, joissa syntyperäisten sveitsiläisten osuus luokan oppilaista voi olla kymmenen prosentin luokkaa.
Ulkomaalaisia työntekijöitä myös tarvitaan. Jos ulkomaalaiset lähtisivät maasta, rakennustyömaat hiljenisivät, tehtaat toimisivat tuskin puolella teholla ja hotelli- ja ravintola-alalle jäisi niin vähän työntekijöitä, että sveitsiläiset pääsisivät ehkä kerran vuodessa kahville tai ulos syömään.
