Kumma homma. Suomalaisista tulee kesällä jatsista nauttiva kansa. Tätä vaikeata, alun perin valtameren takaista musiikkia kuunnellaan nurmikolla istuen. Toisinaan joku yleisöstä saattaa innostua matkimaan rumpalin menoa huitomalla kahta patonkia.
Tuntuu ettei ole niin mitätöntä paikkakuntaa, jossa ei järjestettäisi international jazz festivalia. International tarkoittaa Ruotsin länsipohjasta saapunutta kvartettia.
Siellä he soittavat järven rannassa Charlie Parkeria, paineilmanaulaimella raakalaudasta rakennetussa lavakyhäelmässä.
Johan tässä syvähenkinen ihminen huolestuu. Hän kysyy, teeskenteleekö sillille ja uusille perunoille haiseva suomalainen tajuavansa muka jazzia?
Eikö suomalainen ilahdu raudankankeista tangoista. Sellaisista joissa rytmi paukutetaan monolla lankkuun. Kotimainen rokki pauhaa mollissa. Monen hitin sointukulut tuoksuvat virsikirjalta. Siis: miksi jazz?
Jazz sopii Suomen kesään vaihtelunsa vuoksi. Suvi on aina samanlainen, kuukausien mittainen vihreä putki.
Aurinko paistaa, väliin sataa. Takapihan pallogrillissä halkeilee makkara. Isä puhaltaa lapsille uima-altaan, jonka seurauksena hetkiseksi pyörtyy. Humuimmat meistä tunnustavat tylsyyden. He painuvat terassille, menköön vaikka tupee hukkaan.
Jazz virkistää. Sen avulla saamme muutosta pitkäjäykkiseen oleiluun. On vietävän jännää, kun kaupunkiin saapuu kansainvälinen NIMI!
Festivaalin käsiohjelmaa on mukava pidellä avattuna sylissä ja kertoa puolisolleen, että kohtapa esiintyy Me'Shell NdegéOcello, Guy Nsangué, Nguyén Lé tai joku muu vaikeasti äännettävä. Jopa tuttu, helppo nimi kuten James Brown saattaa sävähdyttää jota kuta perinpohjaisesti ikävystynyttä.
Mutta kesään tympiintyminen on vaarallisesti huipussaan, jos Brownin hevoskompista liiaksi innostutaan. Tasavallassa pitäisi antaa hälytys, mikäli itse presidentti hyppää Brownin kanssa samalle lavalle tanssia jytkyttämään.
Kyllästyminen on silloin karannut käsistä. Ei muisteta, että jazzia se vain on.
petri.laukka@kaleva.fi