Yleisradio väänsi perjantaina aamutelevisiossa uusia kierroksia jo alun alkaen huvittavalta kuulostaneeseen debattiin Suomen ja Venäjän välisestä valtiosopimuksesta. Moskovassa haastateltu venäläisasiantuntija ilmoitti suorasukaisesti, että 1992 solmitun sopimuksen neljäs artikla muodostuu ongelmaksi, jos Suomi hakee Naton jäsenyyttä.
Venäjän hallitus tulkitsisi valtiosopimusta niin, että se voisi katsoa Suomen toimien olevan ristiriidassa perussopimuksen hengen ja mahdollisesti myös kirjaimen kanssa, totesi Moskovan Carnegie Centren johtaja Dimitri Trenin. Hän lisäsi, että sopimusta on sen takia viisasta tarkistaa jossakin vaiheessa.
Treninin haastattelu oli tv-jutuksi hyvä: se avasi silmät ja korvat heti aamutuimaan. Varsinaisen teeman kannalta se oli kuitenkin hieman problemaattinen. Siitä kun saattoi saada käsityksen, että onnettoman valtiosopimuskeskustelun Aamulehdessä käyntiin polkaisseet valtiosääntöasiantuntijat ovat sittenkin oikeassa.
Hehän arvioivat Treninin tavoin, että vuonna 1948 solmitun ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksen jatkoksi Suomen ja Venäjän välille tehty uusi valtiosopimus voisi estää Nato-jäsenyyden, jos Suomi päättäisi liittoutua.
Vuoden 1992 pääministeri, Sitran yliasiamies Esko Aho torjui heti tuoreeltaan oppineiden arvion. Hieman myöhemmin heidän tulkinnaltaan vei pohjan pois pääministeri Matti Vanhanen, ja perjantaina niin teki myös ulkoministeri Ilkka Kanerva. Hän totesi Ylen aamu-tv:ssä, että Suomi tekee mahdollisen Nato-päätöksen oman harkintansa mukaan ja itsenäisesti.
Tulkintaerot koskevat valtiosopimuksen neljättä pykälää. Treninin mukaan se eroaa esimerkiksi Saksan ja Venäjän vastaavasta sopimuksesta - epäedullisesti Suomen kannalta. Vanhasen mukaan taas mitään olennaista eroa ei ole Suomen ja muiden maiden vastaavien sopimusten välillä ei ole.
Trenin tulkinnan mukaan Suomi joutuisi Naton jäsenenä ikävään välikäteen, jos sopimusta ei muuteta ja jos Nato ja Venäjä joutuvat konfliktiin keskenään. Jäsenyys velvoittaisi Suomea sotilaalliseen yhteistyöhön Naton kanssa. Venäjä taas vaatisi valtiosopimuksen nojalla Suomea torjumaan Naton hyökkäyksen itseään vastaan.
Tuon sopankeiton perusteella voi vain kysyä, havitteleeko Trenin itselleen sellaista kremnologian tulkitsijaroolia, joka Juri Derjabinilla ja hänen alter egollaan Juri Komissarovillla oli yya-aikana. Derjabin vakuutti muuten Kalevassa 1992, että Suomen ja Venäjän uusi pakti on täysin normaali valtiosopimus. Hänen lausuntonsa painoarvoa punnittaessa kannattaa muistaa, että yya-sopimus oli sitonut Kremlin mielestä Suomen Neuvostoliiton vaikutuspiiriin.
Suomi oli toista mieltä ja pyrki koko ajan loitommalle Kremlin otteesta. Ahdistava yya-aika, jota sävytti Moskovan jatkuva halu määräillä Suomea, päättyi samalla, kun Neuvostoliiton taru loppui. Suomi liittyi nopeasti EU:n jäseneksi 1995 ja on sen jälkeen mennyt mukaan kaikkiin läntisiin organisaatioihin Natoa lukuunottamatta.
Venäjän johto on tehnyt selväksi, ettei sitä miellytä Suomen Nato-jäsenyys. Ulkoministeri Sergei Lavrov toisti tämän kannan, kun hän tapasi Ilkka Kanervan torstaina Moskovassa. Mutta niin presidentti Vladimir Putin kuin Lavrovkin ovat lisänneet samaan hengenvetoon, että Suomi tekee suvereenina valtiona itsenäisesti päätöksensä. Sen takia on huvittavaa, että korkeasti oppineet asiantuntijat vääntävät tikusta asiaa ja virittelevät otsa rypyssä keskustelua valtiosopimuksen rajoituksista.
Siinä taitaa olla enemmänkin kyse puhtaasta politikoinnista Nato-jäsenyyttä vastaan kuin halusta esiintyä totuuden torvena. Valtiosopimusnäkökulma on elämälle vieras ja nojaa heppoisiin pohjatietoihin. Sen tajuamiseksi ei tarvitse kuin palauttaa mieleen kaksi historian käännettä.
Neuvostoliitto ei halunnut hyväksyä 1970-luvulla Suomen liittymistä Euroopan vapaakauppa-alueeseen EEC:hen. Suomen sisäisessä keskustelussa monet nyt vaikutusvaltaisissa asemissa olevat henkilöt vetosivat yya-sopimukseen ja väittivät, että se oli ristiriidassa EEC-sopimuksen kanssa. Suomi kuitenkin solmi värikkäiden vaiheiden jälkeen sopimuksen EEC:n kanssa presidentti Urho Kekkosen johdolla.
Vuonna 1990 Suomi muutti yksipuolisesti Pariisin rauhansopimuksen tulkintaa ilmoittamalla, että sen eräät kohdat olivat menettäneet merkityksensä Saksojen yhdistyttyä. Presidentti Mauno Koivisto totesi puolestaan viileästi lausumassaan, että yya-sopimuksen Saksaa koskevat kohdat olivat asiallisesti vanhentuneet. Kukaan ei huutanut perään.
Noin suvereeni valtio huolehtii omista eduistaan neuvoja kyselemättä.