"Tämä on varmaan se olennaisin hetki, kun lotkaistaan lusikallinen viilinsiementä kupinpohjalle ja lorautetaan maito päälle", liminkalainen Leea Sangi selvittää.
"Joissakin vanhoissa keittokirjoissa mainitaan, että maidon pitäisi olla lypsylämmintä, mutta itse olen käyttänyt huoneenlämpöistä. Lisäksi joissakin ohjeissa neuvotaan sekoittamaan maito ja siemen, toisissa taas ei. Itse olen jättänyt tämän näin", nelikymppinen maatilan emäntä jatkaa selostustaan.
"Lopuksi laitetaan leivinpaperia ja liina päälle, ja jätetään kupit noin vuorokaudeksi huoneenlämpöön. Tämän jälkeen astiat siirretään viileään - lämmin viili kun ei ole mitään kivaa syötävää."
Onkohan tässä tekeillä tämän hetken viilein juttu, ellei peräti trendiherkkujen ykkönen?
"Emmää tiedä! En ole ajatellut asiaa koskaan tuolta kantilta", Leea Sangi nauraa.
Koska nuorisossa on tulevaisuus, kysytäänpä Leea ja Mikko Sangin jälkikasvulta: Maistuuko viili?
"Ei!" Jaakko Sangi, 10, kiistää.
"Ei! e!" Teemu Sangi, 5, toistaa.
Sitä vastoin Roope Sangi, 7, saattaisi syödäkin sitä.
Helsingissä asuessaan ja Viikin tutkimustilalla työskennellessään Leea Sangilla tuli tehtyä viiliä usein. Nykyään viilinteko on jäänyt vähemmälle, koska perheen miesväki ei herkusta juuri perusta. Viilin syönti jää lähinnä emännän itsensä ja anoppi Alli Sangin kontolle.
"Joskus ennen vanhaan sitä tehtiin joka pyhäksi. Se syötiin yleensä sokerin ja kanelin tai inkiväärin sekä marjojen kanssa", Alli Sangi muistelee.
Leea Sangin mielestä parasta viilissä on sen kermainen päällyskerros. Herkun kruunuksi hän tipauttaa usein hillosilmän.
Mummolamuistoja
Mutta voisiko viili olla ihan oikeasti vielä trendi-, nostalgia- tai retrotuote siinä missä vaikkapa jotkut Retu-kengät tai Jopo-pyörät?
Voi vain arvailla, kuinka usea suven viettoon heittäytynyt suomalainen lusikoi viiliä vanhasta tottumuksesta ja muistelee samalla tuokioita mummolan pirtin pöydän äärellä.
Elintarvike-ekonomian tutkija Sari Ollila Helsingin yliopistosta pahoittelee, että niin mielenkiintoinen kuin kysymyksenasettelu viilistä viileänä retrotuotteena onkin, ei siihen löydy tutkimustietoon perustuvaa vastausta tähän hätään.
"Mutta täytyy myöntää, että itselläkin alkaa usein kesällä tehdä mieli viiliä, ja talkkunaa myös. Ja varsinkin mustikka-aikaan, kun muistuu mieleen mummon tekemä mustikkapöperö!" tutkija naurahtaa.
Purkki poikineen
Nostalgiaa tai ei, mutta viilin kysynnän kasvu kesällä on tosiasia. Valiosta kerrotaan, että viilin ja varsinkin maustamattoman viilin menekki on huipussaan keskikesällä - tuolloin viilin myynti kasvaa parhaimmillaan kaksinkertaiseksi talven hiljaisimpaan aikaan verrattuna.
"Kiivaimmillaan viilipurkkeja valmistuu noin 500 000 päivässä", Valion Oulun-tehtaan suunnitteluvastaava Pentti Tervakoski kertoo. Oulun-tehtaalla tehdään koko maan viileistä noin 80 prosenttia.
Tervakosken kertomassa määrässä ovat mukana kaikki viilit, myös kermaviilit. Kermaviiliä tehdään parhaimmillaan 100 000 purkin päivävauhtia, ja myös sen kysyntä on kiihkeintä kesällä - aivan kuten muidenkin hapanmaitotuotteiden piimästä lähtien.
Mutta miksi esimerkiksi viili maistuu juuri kesällä? Tervakosken ei juuri tarvitse miettiä vastausta. Kysymys voi olla niinkin käytännöllisestä seikasta kuin hapanmaitotuotteiden hyvästä säilyvyydestä.
Lisäksi kyse voi olla elämyksistä: tuoreita marjoja ja viiliä tai uusia perunoita, salaattia ja kermaviilikastiketta, suunnitteluvastaava makustelee.
Mutta millaisena Tervakoski itse nauttii mieluiten viilinsä? "Syön kaikkia viilejä, mutta punainen on parasta. Ihan naturellina."