Sanaan suvaitsevaisuus törmää nykyään joka paikassa.
Unescon suvaitsevaisuuden periaatteiden julistuksessa suvaitsevaisuus nähdään kulttuureiden ilmaisutapojen ja inhimillisten elämänmuotojen rikkaan moninaisuuden kunnioittamisena, hyväksymisenä ja arvostamisena, sopusointuisena erilaisuutena.
Tuo lyhyt tiivistelmä suvaitsevuuden määritelmästä ei kata sitä kokonaan. Suvaitsevaisuudessa on kyse pohjimmiltaan siitä, että jokainen pystyisi elämään ihmisarvoisen ja hyvän elämän omana itsenään ilman pelkoa siitä, että leimautuisi mielipiteidensä, vakaumuksensa tai seksuaalisuutensa perusteella joksikin.
Valitettavasti suvaitsevaisuutta käytetään tällä hetkellä monin paikoin täysin väärin, jolloin se kääntyy itseään vastaan. Suvaitsevaisuuden pää-äänenkannattajat nimittäin tuppaavat hyvin herkästi unohtamaan, miten julistus jatkuu.
Julistuksessa nimittäin sanotaan, että suvaitsevaisuus ei ole myöntyväisyyttä, alentuvaisuutta eikä suopeutta.
Lisäksi siinä todetaan, että suvaitsevaisuus merkitsee, että ihminen saa vapaasti pitää kiinni vakaumuksestaan, mutta hyväksyy sen, että toiset pitävät kiinni omastaan. Se tarkoittaa myös, ettei kukaan saa väkisin tyrkyttää näkemyksiään toisille.
Nimenomaan tässä kohdassa suvaitsevaisuuden käsitys on hämärtynyt kaikkein pahiten.
Ihmiset tuppaavat käsittämään suvaitsevaisuudeksi vaan sen, mikä vastaa heidän omaa käsitystään oikeasta ja väärästä. Kaikki poikkeavat mielipiteet leimataan välittömästi suvaitsemattomuudeksi. Näin suvaitsevaisuuden korostaja onkin itse hyvin herkästi suvaitsematon.
Yksi esimerkki tästä löytyy ekologisuuden korostamisesta.
Suvaitsevaista Suomea korostavat Vihreät ajaa aktiivisesti kasvisruuan lisäämistä eettisenä ja ekologisena vaihtoehtona. Useampi paikallisjärjestö on tehnyt aloitteen koulujen kasvisruokapäivästä, jolloin kouluruokana ei tarjoiltaisi lihaa.
Aloitteen tekijät pitävät yhtä näkemystä ruokavalion eettisyydestä niin paljon muita näkemyksiä parempana, että koko kansa on saatava sitä noudattamaan.
Entäpä, jos asian kääntäisi toisin päin? Jos joku taho alkaisikin ajaa pakollista liharuokapäivää, jolloin verovaroin kustannetun kouluruuan vaihtoehdot olisivat kalakeitto ja kebabkiusaus?
Aloite tuomittaisiin heti yksilönvapautta ja -valintoja rajoittavana sekä epäeettisenä. Kasvisruokapäiväaloitteelle näin ei ole käynyt, vaikka pohjimmiltaan siinä on kyse samasta asiasta kuin mielikuvituksellisessa liharuokapäivässä.
Unescon periaatteiden läpi tarkasteltuna kumpikaan aloite ei edusta suvaitsevaisuutta. Jos kyse ei ole näkemyksen tyrkyttämisestä, mistä sitten? Tyrkyttäminen on kuitenkin verhottu ovelasti eettisyyden taakse.
Monessa kiistassa itse asia hukkuu suvaitsevaisuuden korostamisen alle. Näin on vaikkapa tasa-arvoisen avioliittolain kanssa.
Kumpikin vihkimisestä väittelevä osapuoli tuntuu unohtuneen, että avioliiton voi jo nyt solmia ilman kirkkoakin.
Kirkko voisi halutessaan kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia avioon, ja he voisivat purjehtia avioliiton satamaan muualla. Näin kirkko eläisi omien arvojensa mukaisesti ja yhteiskunta omiensa.
Silti kumpikin osapuoli haukkuu toisiaan, yksi harhaoppisiksi moraalinrapauttajiksi, toinen ihmisoikeuksien loukkaajiksi. Kumpikin huutaa omien arvojensa hyväksymisen perään niin paljon, että se, mistä alun perin väiteltiin, on jo unohtunut.
Suvaitsevaisuus on kuin päättymättömät Penrosen portaat: se on olemassa vain paperilla.
Koko kaunis idea kaatuu siihen, että absoluuttista totuutta ei ole. Totuus riippuu aina tulkitsijasta. Kun asioista aletaan väitellä, katsotaan vain omien lasien läpi.