Historian tutkija Jukka Relander hermostutti tyystin sosiaalidemokraatit manaamalla aatteelle madonlukuja lehtikirjoituksessaan (Helsingin Sanomat 24.5.). Relanderin mukaan uusnationalismin haastama eurooppalainen sosiaalidemokratia on kriisissä.
Sosiaalidemokratialle ei kuitenkaan vielä kannata soittaa kuolinkelloja. Aate on joustava, kuten Tony Blair, Gerhard Schröder ja Paavo Lipponen ovat todistaneet. Mutta se voi olla myös suvaitsematon kansalaisten holhoaja ja valvontakoneistojen rakentaja.
On helppoa sanoa, että uusnationalismi, uusi oikeistoaalto, joka joissakin maissa on äitynyt äärioikeistolaiseksi kansankiihotukseksi, on vaarallista Euroopalle ja eurooppalaisille. Poliitikot eivät kuitenkaan edes etsi syitä äänestäjien käyttäytymiseen. Sen sijaan he syyllistävät äänestäjät.
Oikeistolaisten ääriliikkeiden taustalla todennäköisesti on kansalaisen pelko tulevasta. Perinteiset poliittiset liikkeet eivät ole ymmärtäneet, että ihmiset pelkäävät muutoksia omassa elämässään; työttömyyttä, rikollisuutta, toimeentulon romahtamista, köyhyyttä, sairautta, turvattomuutta, yksinäisyyttä.
Kysymys ei siis olekaan verotuksesta, valtionvelasta eikä edes hyvinvointipalveluista. Kansalaiset näkevät ja kokevat, ettei Euroopan demokratioissa enää puolusteta heidän oman elämänsä perusarvoja. Ei riitä, että poliittiset johtajat hokevat tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia. Jotain olisi myös tehtävä niiden puolustamiseksi. Kun vakiintuneet puolueet eivät tee mitään, etsitään arvojen puolustajia populistisista liikkeistä ja äärioikealta.
Vihreässä langassa nimimerkki Niemeläinen kirjoitti Pim Foretyinin opetuksista tavalla, jota jotkut voivat pitää ”yhteisten eurooppalaisten perusarvojen” vastaisena. ”Liberaalit kaivavat maata omien jalkojensa alla suhtautumalla suvaitsevasti vähemmistökulttuurien suvaitsemattomuuteen.”
Hollannissa Pim Fortyinia ei pidetty rasistina, vaikka hän ajoi maahanmuuton rajoittamista siksi, että erityisesti islamilaisten maahanmuuttajien määrän jatkuva kasvu oli uhka demokraattisille arvoille.
Vihreiden lehdessä asemansa vuoksi nimimerkillä kirjoittava veteraanivaikuttaja sanoo: ”Jos aiomme puolustaa sananvapautta, sukupuolten tasa-arvoa ja yksilön oikeutta valita seksuaalinen suuntautumisensa, meidän on uskallettava puolustaa niitä myös dialogissa muunuskoisten kanssa. Kovin pitkään emme voi monikulttuurisuuteen vetoamalla väistää tätä dialogia."
Toisin sanoen: meillä pitäisi olla oikeus edellyttää maahanmuuttajilta sopeutumista omaan arvomaailmaamme. Jos vaadimme itseltämme sananvapauden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien kunnioittamista, samaa on vaadittava kaikilta, niin alkuperäisasukkailta kuin maahanmuuttajilta. Jos emme kykene tai edes halua puolustaa liberaalin demokratian arvoja, menetämme demokratian ja omat perusarvomme.
Moniarvoisuus ja monikulttuurisuus on pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa itsestään selvää. Mutta kun puolustamme moniarvoisuutta, pitäisi löytää tapa, miten erilaiset ihmiset voisivat elää rinnakkain. Nyt maahanmuuttajat kokevat pienimmänkin arvostelun rasismina.
Eihän se näin ole. Maahanmuuttajienkin tulee kunnioittaa toisia, opetella yhteiskunnan pelisäännöt ja noudattaa uuden kotimaansa lakeja. Tämä ei tietenkään edellytä luopumista omasta kulttuurista ja uskonnosta.
Suomessa uskonto on yksityisasia, politiikka yhteisten asioiden hoitamista. Tosin kirkko on viime aikoina ryhtynyt politikoimaan tavalla, jota monet kavahtavat.
Sen sijaan poliittiset päämäärät ja sotilaalliset keinot ovat olleet koko ajan oleellinen osa islamin uskontoa. Nimenomaan niin päin, että politiikka on osa uskontoa eikä niin, että uskonto on osa politiikkaa. Näin sanoo Valamon luostarin munkki Serafim, joka juuri väitteli filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistossa.
Monet maahanmuuttajat saapuvat demokratiaan diktatuurisista ja autoratiivisista maista. Olisiko heidän hyväksyttävä demokraattiset arvot uudessa kotimaassa, vaikka uskonto ei demokratiaa hyväksy?
Tämän ongelman kanssa on painiskeltu Ruotsissa. Pian se on myös meillä.